torstai 24. syyskuuta 2009

Koirakoulun tarkkailuluokka

Jos Terapeutti olisi koirakoulussa, se olisi varmaan tarkkailuluokalla. Yhden päivälenkin aikana se ehti tarkkailla lintuja...


...oravia...


...kaloja...


...joen takana asuvia naapureita...
ja Turvamiestä, josta kuva kuitenkin katosi johonkin...


maanantai 21. syyskuuta 2009

Vauhdin hurmaa


Ensin vähän kytätään...



...ja sitten mennään!
Pikkulinnut (kuvassa vasemmalla!) saa Terapeutin rikkomaan satasen ennätyksiä.


Jotenkin on alkanut tuntua, että Terapeutti on riistaverisyydessään erikoistunut juuri lintuihin. Lenkillä ollessaan se pysähtelee kuuntelemaan linnun laulua ja erityisesti pikkulintujen viserrys saa sen valpastumaan. Parista kerrasta viisastuneena (!) en laske sitä irralleen tietyllä metsätaipaleella, jossa kasvaa miehen korkuista mäntytaimikkoa ja muutama pikkulintupariskunta asustelee.

Ensimmäisellä kerralla jouduin hälyyttämään Isännän apuun, kun Terapeutti innostui painelemaan taimikossa yhden visertäjän perässä ja oli tietysti lukinnut korvansa ajon ajaksi. Onnistuin jollain mystisellä tavalla ennakoimaan pikkulinnun lentoreitin ja silloin sain myrtyneen Terapeutin hihnan päähän juuri ennen kuin Isäntä saapui ihmettelemään tapahtunutta.

Toisella kertaa odottelin tunnin, kun Terapeutti edellisestä kerrasta viisastuneena pysytteli ihmisestä turvallisen välimatkan päässä, jälleen kerran pikkulinnun laulusta huumaantuneena. Vasta kun kun käynnistin auton, Terapeutti totesi saaneensa tarpeeksi liikuntaa ja käpsehti kyytiin vilkaisemattakaan ihmiseen.

Niin, olin jotenkin ajatellut, että ne oravien ja jänisten ja kettujen (ja niin mäyrien...) hajut saisivat Terapeutin riistaveren virtaamaan, mutta että pikkulinnut!

Ainut liikkuva riista, mikä saa Terapeutin pysähtymään niille jalansijoilleen ja mielummin vielä hipsimään omalle paikalleen ja olemaan siellä hipihiljaa on kohmeiset kärpäset! Tavalliset, iloisesti pörräävät kesäkärpäset eivät aiheuta Terapeutissa minkäänlaisia reaktioita, silloin se jopa loksauttelee niitä suuhunsa noin ohimennen, mutta nämä syksyiset hitaasti pörisevät otukset ovat Terapeutin mielestä horrortasoa! Pakko läiskiä ne hengiltä, että Terapeuttimme saa nukuttua, ressukka.


perjantai 18. syyskuuta 2009

Kato

Meillä oli "Kato!" -sana pannassa koko viime talven. Johtuen tietysti ihmisen tyhmyydestä ja mäyräkoiran viisaudesta. Alkuasetelmassa ihminen istuu aamukahvipöydässä aamun lehteä tavaten, katsahtaa välillä ulos lintulaudalle (talvi) ja huomaa äkkiä kolme söpöä oravaa lintujen ruokintapaikalla. Aamu-uninen mäyräkoirahan on ihan pakko nostaa tätä ihmettä katselemaan.

Viikon kuluttua ihminen huomaa pitelevänsä joka aamu kiihkosta tärisevää mäyräkoiraa aamukahvikuppinsa vieressä tuijottamassa viattomia luontokappaleita. Väistämättä edessä on myöskin se päivä, kun mäyräkoira säntää ovesta suoraan oravapuun alle tutustumaan lähemmin näihin vekkuleihin otuksiin. Seuraava kohtaus kestääkin sitten useampan vartin, kun ihminen yrittää saada villinä ryntäilevän mäyräkoiran kiinni puitten välistä ja pusikoiden seasta, oravien loikkiessa nauraa tsäksättäen puusta toiseen. Tässä vaiheessa ajavan koiran volyyminupit on väännetty kaakkoon.

Tarina kertoo, että tämän jälkeen mäyräkoira tunnisti mistä tahansa lauseesta "Kato!" sanan. Kun näytin Jälkikasvulle jotain kuvaa lehdestä ja erehdyin lausumaan tuon maagisen sanan, mäyräkoira pomppasi sohvalta sikeimmästä unestaan ja ryntäsi ikkunaan kupit ja kukat lennellen. Toistuvien astioiden ja muun pöydällä olevan sälän saadessa kyytiä, aloimme vaistomaisesti kiertää "Kato!"-sanan käyttöä. Oi, kuinka vaikeaa se onkaan, kun ulkona istuu joku harvinainen pulu tai muu katsomisen arvoinen asia! Kokeilkaa vaikka!

torstai 17. syyskuuta 2009

Turvamies

Jokaisella pienellä mäyräkoiralla pitäisi olla oma Turvamies. Meillä sitä virkaa toimittaa pian 12-vuotias kissamme. Turvamies otti rääpäleen erityissuojelukseensa heti sen saavuttua taloon. Kun Terapeutti meni ulos, Turvamies ilmestyi kuin tyhjästä istuskelemaan pennun lähelle. Se vahti sen syömiset, nukkumiset ja ennenkaikkea opetuspuolen: kissanjahtauksen aakkoset. Se kulki pennun ohi häntä sen kirsua viistäen ja pinkaisi sitten satasta karkuun. No, eihän siinä kauaa mennyt, kun mäyräkoira oivalsi, kuinka hauskasta hippaleikistä on kyse. Siinä sitä sitten juostiin ympäri pihaa ja vähän naapurinkin pihaa ja vain kahdella ensimmäisellä oli hauskaa. Myöhemmin Terapeutti yhdisti tähän huviin vertahyytävän ajohuudon, niin että jos naapurit eivät nähneet , niin ainakin kuulivat, mitä pihallamme (taas) tapahtui.

Turvamiehen suojeluhalu sai sen jolkottamaan perässämme lenkille. No, aluksi lenkit olivat lyhyitä, mutta kun lenkit pitenivät, Turvamies kyllä seurasi perässä, mutta surkeasti parkuen. Lopulta jouduin kantamaan sitä osan matkaa. Asioiden saadessa tämän suuruiset mittasuhteet, Turvamies jouduttiin telkeämään tylysti oven taakse lenkin ajaksi. Kesän aikana se oppi, että kyllä se Terapeutti takaisin tulee. Nyt se jää odottamaan kotiportillemme johonkin pusikkoon, ilmaantuakseen sitten aavemaisesti sieltä Terapeutin vierelle, kun saavumme kotiin.

Tämä kaksikko harrastaa myös vesipelastuskokeen "pelasta hukkuva Turvamies"- osiota kuivaharjoitteluna. Tässä harjoituksessa Turvamies makaa hengettömän näköisenä kun paikalle saapuu terhakka Terapeutti. Terapeutti tarttuu Turvamiestä niskanahasta ja raahaa sitä lattiaa pitkin ympäri huushollia. Aluksi kommentoimme episodia ääneen, ja saimme osaksemme vain kaksi paria hämmästyneitä katseita. Nykyisin näky järkyttää lähinnä vain vieraita. Merkillinen symbioosi näillä kahdella.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Onko koirasi onnellinen?

Katselinen eilen Onnellisuusohjelmaa telkkarista, ja tulipa mieleen, miten koiran onnellisuutta mitattaisiin. Terapeutin Top-10 lista näyttäisi ehkäpä tältä, jos 100 pistettä olisi maksimi:

- Karkaaminen Oravajahtiin 100 p (samalla ihmisten ulkoilutus)
- Karkaaminen kissajahtiin 80 p (kissat juoksevat kuitenkin talliin, josta ihmiset saavat kiinni)
- Rymyäminen metsässä 100 p jos irrallaan, 90 p jos hihnassa
- Ihmisten kävelyttäminen kylän raitilla hihnassa 85 p (samalla opiskelua tyyliin koirakoulu)
- Räävitöntä naapurin lasten haukkumista 50 p (koska ihmiset lopettavat sen kesken kaiken)
- Sohvalla makoilu omien ihmisten keskellä 100 p (koska ihmiset nauttivat siitä)
- Sohvalla makoilu ilman ihmisiä 100 p ( yleensä aamulla)
- Turkin hoito ja nyppiminen 1 p (vain koska ihminen tahtoo niin)
- Ukin ja Mummin vierailu 100 p (tiedossa mäyräkoiran kokoisia luita)
- Autolla ajelu 80 p (määränpää ratkaisee)


keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Leppoisaa päivää

Terapautti oli aamusta alkaen harvinaisen virkeä. Yksinäinen hansikas suuhun ja sitten takaa-ajoa uunin ympäri aamu-unisen ihmisen kanssa, kello oli 7 aamulla. No, oikeasti takaa-ajo on minustakin hervottoman hauskaa sisätiloissa, mieleen vaan nousee väkisinkin kohtaukset ulkona, kun koiran suussa on jotain sinne kuulumatonta. Silloin pieni ääni sisälläni sanoo, että itsehän opetit!

Koska työskentelen kotona, Terapeutti tietää, että päivälenkin aika on joskus siinä levottoman tassuttelun ja syvien huokausten välissä. Jos itsepäisesti en hievahda työtuoliltani, Terapeutti vaatii päästä syliin katsastamaan edes pihan harakat, ja jos hyvä tuuri käy, pihan oravat. Tänään lenkki tehtiin kuitenkin normaalia aikaisemmin, joten syvien huokausten sarja jäi väliin.

Lenkki sujuikin mallikkaasti, koska olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ryhtynyt koulimaan Terapeuttia lepsun kesän jälkeen. Koska kaikki pyöräilijät ja sauvakävelijät saavat Terapeutin epäluulon heräämään ja sen myötä myös julmetun kantaaottavan haukunnan, on konstini ollut itsestänikin hämmästyttävän simppeli: kuivattu liha. Aina nähdessämme jonkun epäilyttävän ihmisen lähestyvän milloin minkäkin vempaimen kanssa, Terapeutti sivulle ja lihan syöntiin. Tänään lenkki olikin volyymiltaan hiljainen, kotiportille saakka.

Kotiportilta pihaan ja autotallin ympäri menikin sitten mielettömän ajohuudon saattelemana, Jack-orava oli taas ilmaantunut paikalle ja silloin Terapeuttia ei pitele mikään. No, huoh, menihän se alkumatka kyllä miellyttävissä merkeissä!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Alussa oli

Eräänä päivänä nuoruudessani istuimme ystävieni kanssa eräässä puistossa odottamassa kyläjuhlien alkamista. Äkkiä näköpiiriin kuvastui jotakin kummallista: tyttönen, joka raahasi perässään narua. Narua jatkui ja jatkui, kaikkien katseet seurasivat uteliaana loputtomalta tuntuvaa narua sen toiseen päähän. Siellä, kaiken kansan keskellä, makasi selällään karkeakarvainen mäyräkoira, jota tyttö hinasi perässään. Koira liukui nurmikolla tyylikkäästi, lähes aristokraattisesti, tassut taivasta kohti, ja loi ohilipuessaan meihin paljonpuhuvan tyynen katseen: Minähän en kävele kun on tälläinen helpompikin tapa!

Tuota katsetta ei kukaan muu seurueesta muista, eikä muuten koko mäyräkoiraepisodiakaan (!), mutta minuun se teki lähtemättömän vaikutuksen. Vuoden 1985 jälkeen niitä on perheessämme ollut kolme.

Tämänhetkinen Terapeuttimme on 2-vuotias karkkarityttö, jonka kotisohvalta istuntomme tulevat.