Vuosi sitten näihin aikoihin löysimme itsemme Prahasta. Nähtävyyksiä tuli katseltua ja kujia koluttua. Siitä huolimatta kun kuulen sanan Praha, silmieni eteen avautuu kuva vilkasliikenteisestä kadusta nimeltä Francouzská lähellä Námesti Mirua. Odotimme siinä aamuisin ratikkaa.
Ratikkapysäkillä tuli seurattua vastapäisen jalkakäytävän koiraelämää. Melkein jokaisella kulkijalla oli koira mukanaan ja melkein kaikki kulkivat vapaana, tosin omistajiensa lähettyvillä. Ainoat hihnat taisin nähdä kahdella mäyräkoiralla ja yhdellä jackrusselilla. Täytyy sanoa, että koirien katsekontaktit omistajiinsa olivat aivan toista luokkaa mitä meidän lakeuksilla olen tottunut, jopa erään laitapuolen kulkijan koira - pieni musta karvakerä - kulki isäntänsä vieressä tiukasti miestä napittaen. Ja tämä tarkoittaa sitä, että katse ei hetkeksikään herpaantunut miehen kasvoista.
Yritin siinä aamuisin havannoida, miten ihmiset toimivat niiden koirien kanssa. No, ei ne ainakaan höpöttäneet niille. Yksi sana ennen suojatietä ja kaksi sileäkarvaista noutajaa kiepsahti omistajansa vierelle. Sitä ennen ne olivat askeltaneet rinnakkain muutaman metrin miestä edellä. Ilman hihnoja. Jotenkin tuntui, että laumajärjestys oli harvinaisen selvä näitten kadulla kulkevien koirien ja ihmisten välillä.
Tällä samalla kadulla oli pieniä elintarvikepuoteja, monta samassa korttelissa. Joskus koiria oli kiinnitettynä puotien ulkopuolelle odottamaan. Niitä saattoi olla useampi rinnakkain, mutta ne eivät rähisseet toisilleen vaan silmä tarkkana seurasivat kaupan ovea. Kerran eräs kultaisennoutajan näköinen koira makoili vapaana erään puodin seinustalla odottamassa. Katua pitkin saapui vapaana, "omistajansa välittömässä läheisyydessä" - siis pari metriä edellä, sellainen karhukoiran näköinen otus. Kumpikaan koirista ei edes vilkaissut toista. Tässä vaiheessa olin jo miltei hämmästyksestä mykkä ja sehän on jo jotain se. Ja väkisinkin sitä ajatteli omaa mellakkapoliisia siellä kotipuolessa...
Koiramuiston kruunasi eräs kultainen noutaja, joka kahden iloisesti hälisevän nuoren tytön kanssa asteli tavaratalon rullaportaisiin. Aivan kuin se olisi itsekkin ollut tällainen iloisesti hälisevä nuori. Itsevarmasti se asteli portaisiin ja tyylikkäästi laski neljällä tassulla alakerrokseen. Turha kai sanoakkaan, että hihnaa ei näkynyt missään.
Koko Prahan reissusta jäi vain yksi koirakuva, tämä Isännän pikakuva mäyriksestä Kaarlensillan lähettyviltä. Sillä oli sentään hihna ja mäyräkoiramaiset elkeet. Toinen mäyris, kääpiökarkkari, nousi emännän sylissä ratikkaan.
No nyt kun on saatu nurmikko itämään, onkin aika kaivaa esiin vähän lämmikettä tähän kesäsäähän. Onneksi mäyräkoira on muistanut tuunata talven joutilaina tunteina tuuletusaukot sekä tossuihin että villapeittoon - siihen "jota ei koskaan anneta koiran/kissojen käyttöön". Jos vaikka se helle yllättäen tulisi takaisin.
