keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ei menny ihan niinku...





...eilen. Aurinko joo, kelkkaura ei, vapaus joo, alkumatka ihan jees. Puolessa välissä matkaa Terapeutti keksi lähteä ylittämään jokiuomaa vastarannalle, taas niitä jäniksen jälkiä, nääs. Hetken jo luulin, että se kääntyy takaisin kun tassuttelen metsän reunaan.

Seuraan katseellani koiraa, vihellän ja se pysähtyy. Varmistettuaan, missä minä seison (kun en muuta voi) se jatkaa matkaa ja nousee ylös vastakkaista rinnettä. Minä soitan Isännälle töihin ja kerron kauppalistan sisällön. (1 tuote 15 sek.) Koira jatkaa kulkuaan kohti sulkua. Sulun päällä kulkee tie, jossa on suhteellisen vilkas liikenne. (rekkoja ja muuta järeää) Lopetan puhelun ja lähden juoksemaan vastakkaista rantaa sululle päin. Humpsahdan syrjään kelkkauralta, konttaan kameran kanssa takaisin uralle. En ottanut siitä kuvaa.

Koira häviää näköpiiristäni, koska kelkkaura sukeltaa metsään. Huudan juostessani jotain epämääräistä. Helvetti, että lumessa juokseminen onkin raskasta. Hiljennän kävelyksi ja mietin taktiikkaa. Pakko ehtiä sululle ja tielle ensin. Ei mitään jakoa, mahdoton tehtävä, mission impossible. Äkkiä silmäkulmassani vilahtaa jotain. Mäyräkoiran häntä jokiuomassa! Terapeutti on päättänyt sittenkin ylittää joen sulkujen edestä. Huh, älämölöni ei pääty, jatkan että se kuulee (jos haluaa) missä olen. Se tuleekin noin viiden metrin päähän ja nuuhkii kaikessa rauhassa jälkiä, (jänisten, ei minun) vilkaisee välillä, teenkö jotain tärkeää. Koska ei näytä siltä, se lähtee taas nelistämään metsän läpi kohti risteävää kelkkauraa.

Laukkaan tuulispäänä risteyskohtaan, ehdin ensin. Kaivan taskujani ja pudotan herkkupalan jalkani juureen ja usutan etsimään. Koira ryntää jalkani yli jäniksen jälkeä myöten ja herkkupala peittyy lumeen. Karjaisen ja koira pysähtyy hämmästyneenä. Huh, nyt loppuu tämä laukkaaminen. Puuskutamme mäkeä ylös, koira hihnassa, ihmisellä aurinkolasit huurussa ja pipo vinossa, yltä päältä lumessa aivan kuin nousisimme jostain sotatantereelta.

Naapurin lapset ovat pulkkamäessä. Hiljaisina he katsovat laahustamistani, mäyräkoirahan oli tietysti tarmoa täynnä ja haukkui muutaman valikoidun sanan heille. Kun kuljimme ohi, pikkutyttö sanoi kaverilleen: Mie tunnen tuon.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Aurinkoenergiaa

Tänään mäyräkoira kiihtyi nollasta sataan noin sekunnissa. Se nuokkui auringonpaisteessa sohvan selkänojalla, kun keskeytin työt ja kysyin, että saiskos siitä lenkkiseuraa. Kamera täytyi jättää lataukseen, mutta tänne me taas päädyimme. Kelkkaura oli tuskin havaittavissa, lunta on vielä pyryttänyt. Tehtiin siis "Artut", tarkoituksena mäyräkoiran väsyttäminen lumessa rämpimällä. Erittäin tehokasta, mikäli työpäivää on vielä tarkoitus jatkaa. Hihnan päässä juoksuttaminen vaatisi monta lisäkilometriä ja siihenpä se hupenisikin tuo tehokas työaika. Nyt siis saimme aurinkoa, hikiliikuntaa ja työajan säästöä ja muillakin kuin kameralla akut latautui.

Kun puhun joesta ja jäälle menosta, unohdan aina, että virtaava vesi kulkee toisessa uomassa ja tämä missä me kuljemme on ollut aika hiljainen sulkujen takia. Tästä ei ole juoksutettu vettä kuin ehkä loppukesästä viimeksi.

Syksyllä joki näytti tältä. Vettä on vähän, niin että jäänkin olemassaolo on vähän kyseenalaista.


Kuljemme siis lumipatjan päällä. Ihan mukava ajatus oikeastaan.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Vielä kerran

Vielä kerran tällä viikolla pääsimme käymään jäällä. Ihanaa, tuumi mäyräkoira kun pyöri jossain raadossa.

Se jokin oli tämän näköinen, oisko kalan pää...

Piste kaukaisuudessa on mäyräkoira.

Aurinko pehmitti hangen pintaa niin, että loppuviikko oli vedettävä tietä pitkin. Harmi, tähän alkoi jo melkein tottua. On hyvä, että talvesta jää sittenkin joku mukava asia, mitä haikailla. Vaikka sitten nämä aurinkoiset päivät jäällä.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Ja parhaasta reseptistä Oscarin saa...



Nyt on Terapeutti painellut pari (vai jo kolme?) viikkoa puuron voimalla. Puuro-ohje löytyi Nellin ja Iinan blogista, ja jo samana päivänä sain Oscar-puuron tarpeet käsiini. Tein sen vähän lyhyemmällä kaavalla (muistin laittaa uunin päälle:) ja lihana oli ihan tavallista naudan jauhelihaa.

Ensimmäisenä iltana sotkin puuroa kuivamuonan sekaan. Terapeutti oli sitä mieltä, että ei näin. Se nosteli raksut lattialle ja söi puuron. Toisena iltana tarjosin puurot ja raksut erikseen ja se oli hyvä. Kolmantena iltana lorautin puuron joukkoon aitoa kreikkalaista oliiviöljyä. Terapeutti heittäytyi oitis epäluuloiseksi, se seisoi noin metrin päässä ruokakupista jalat jäykkinä kaulaansa kurottaen ja antoi kissan maistaa ensin, aivan kuin kuninkaallisissa piireissä on esimaistajat myrkyn varalta. No, puuron sekaan pilkottu nakki hälvensi epäluulot ja kuppi tyhjentyi pohjia myöten. Terapeuttihan on aina ollut valikoiva ruokailija, kauppojen loputtomista valikoimista vain yksi kuivamuona on ollut muita parempi ja sitä ollaan sitten syötetty, muu olisi rahan- ja ruuan hukkaa. Lisänä on ollut naudan liha, juusto ym. lisukkeet, mutta nirso se on.

Itse olen pakastanut osan puurosta, suunnilleen parin päivän annoksiin. Terapeutti syö kyllä vielä lisäksi kuivamuonaa, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin. Harkitsen sen jättämistä kokonaan, koska pussin kyljessä ollut lause: sisältää EU:n sallimia väri-, säilöntä- ja hapettumisenestoaineita sai minut soittamaan kyseisen ruuan valmistajalle ja utelemaan (siis kiristämään tietoa), mitähän nuo kyseiset aineet mahtavat olla. Tarkka selostus kiitos. No, selostustahan ei tullut, koska tyttö ei tiennyt. Lupasi kyllä ottaa selvää, mutta mitään ei ole kuulunut. Huoh, aika tavallisia nämä tällaiset vastaukset missä tahansa asiakaspalveluissa. Luulisi muuten, että heillä olisi E-koodi- listat nenän edessä, kysehän on kuitenkin ruuasta.

No, minähän olen ilahtunut tästä puuron hirssi ja tattari-osuudesta. Puuro on lisäksi vaivaton valmistaa, joten se jäänee osaksi Terapeutin elämää. En tiedä, onko se kevät vai pöperö, mutta illalla se saa kummallisia hepuleita ja silloin on huushollissa vauhtia. Energinen se on muutenkin, mutta iltariekkumisista on tullut melkoista yhden-koiran-näytöstä.

Joten luun muotoisen Oscar-patsaan saaaaaaa...Nelli ja Iina! Kiitos tosi paljon ohjeesta!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Meilläpäin sitä kutsutaan sisuksi

Tästä se ajatus sitten lähti.

Tuonne se meni.

Ja tuolta se jostain tuli.

Ajohuutoa, jonka ihminen tulkitsee avunhuudoksi.

Mitä se siellä kameran takana huutelee?


Mitä! Mäyräkoirahan aikoo jatkaa matkaa! Ihmiselle tuli tässä vaiheessa vipinää kinttuihin, koska mäyräkoira ei ollutkaan tulossa hänen luokseen vaan aikoi jatkaa jälkikoiran urhoollista uraa ties minne saakka. Vasta tässä vaiheessa ihminen havaitsi jäljet, joita koira seurasi. "Ja minä luulin, että hyvin koulutettu koirani kuuli sivulle-käskyn", kertoi omistaja myöhemmin.


sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Osa IV





(and my readers in Japan, I hope you are all right)

Osa III





Osa II



Osa I


Tainnutan teidät näillä talvikuvilla!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Tuulisena päivänä

Tänään kävimme taas jäällä.

Mikään ei ole ihanampaa kuin vapaana juoksentelu.

Pakollinen könyäminen.


Tässä meidän "laskettelurinteet". Joki on täällä alhaalla, alhaalla...

Itsesuojeluvaisto käski jättää tänään kepit käsistä ja laudat jaloista ja ihan vaan kävellä.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Todella viisasta





Nyt kun on hiihtoma, niin mehän sitten hiihdetään. Todella hyvä idea ottaa talven ensimmäiselle hiihtosessiolle mukaan sekä koira että kamera, varsinkin kun joen jäälle laskeuduttaessa on selvittävä kolmesta suht vaativasta laskusta. Ensimmäinen tietä pitkin, loput moottorikelkan uraa, jäistä sellaista. No persiillehän se meni, monesti, mutta onneks koira ja kamera ja Jälkikasvu ja vielä ittekkin ollaan yhtenä kappaleena.

No koska hihna kädessä - ja varsinkin jos toisessa päässä on jotain päättömästi sinkoilevaa - on tosi hankala hiihtää, niin laskin Terapeutin irti heti moottorikelkkauralle saavuttuamme. Hienosti se seuraili ensin omia polkujaan ja riensi sitten tuulispäänä auttamaan mäessä kompuroivia seuralaisiaan. Joen jäällä se kävi tarkastamassa kaikki pienet saaret, jänikset viettävät niissä kevätriehojaan. Joskus peräämme kuului hätääntynyttä kiljuntaa "älkää jättäkö"- mutta voihan se olla että huuto olikin tarkoitettu jäniksille.

Kuvaaminen sauvojen kanssa oli oma lukunsa, tällä reissulla ei tullut kovin kummoista kuvasaalista. Kun vielä saimme kiivettyä jäältä takaisin kylälle, oli ihme ettei tarvinnut alkaa täytellä yhtään vakuutuspaperia. Kotiportilla huomasimme, että hiihtohan alkaa jo sujua. Terapeutti oli niin tohkeissaan tästä hiihtoretkestä, että virtapiikki kesti vielä jonkin aikaa kotiin tulon jälkeen. Silloin on hyvä pistää kissat järjestykseen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Vapauden kaiho soi

Tänään lähdimme kävelylle, taustalla soi keväinen kepeä rallatus ja aurinko paistoi. Luonto tuoksui hyvältä=jäniksiltä ja rusakoilta. Ihminen jatkaa kulkuaan, koira seurailee omia aikojaan perästä.

Hanget eivät ole enää este vaan hidaste.

Välillä piti solahtaa ihmisen mieliksi takaisin tielle.

Mutta sillä aikaa kun kuvasin näitä, oli mäyräkoira löytänyt jotain kiinnostavampaa.

Keväisen tuoksun lähteen. Rouskis ja maiskis ennen kuin ihminen ehtii väliin. Muutaman klöntin ehdin kaivaa suusta, mutta paljon jo ehti sisuksiin mennä. Tiedossa koristeellisia karvaoksennuspalloja aamuksi.

Ja oiskoon ollut viimeinen vapauden päivä tänä keväänä.