Juupas eipäs

Merkillistä, meinaa unohtua että viime vuonna tänä päivänä tosiaankin oli lunta maassa. Naputtelen tässä sormenpäilläni pöytää enkä tiedä mitä mieltä olisin tästä tämän päivän juupas-eipäs-vesi-lumi-keleistä.

Mitä kuuluu juoksukouluun? No ensiksikin on sanomattakin selvää, että mäyräkoira ei tarvitse minkään valtakunnan juoksukouluja juostakseen aina kun tilaisuus siihen on. Mutta laiskuuteen taipuvainen ihminen tarvitsee. Tilanne täällä pimeyden ytimessä on nyt se, että etenimme juoksukouluohjelmaa 5 km:n lenkkiin saakka ja juoksimme sitä, kunnes tämä pimeys sotki suunnitelmat. Olemme siis antaneet köyttä itsellemme ja käymme lenkillä viikonloppuisin päivänvalolla ja jatkamme sitten taas keväällä kohti uusia etappeja. Juoksukouluohjelmaa on siis sovellettu rankalla kädellä, mutta eihän tämä niin vakavaa ole alunperinkään ollut. Hyvää mieltä ja jatkuvaa hämmästystä tuottaa kyllä se, että yleensäkkin jaksaa juosta. Mäyräkoira on osallisena lenkillä aina silloin tällöin kun on kävely-juoksu -lenkki tiedossa. Muuten se täytyy käyttää erikseen ihan omalla nuuhkimislenkillään. Nyt se vaan on kahden vaiheilla, pääseekö se mukaan vai ei, kun vedämme verkkareita jalkaan. Mutta silloin kun se lenkille otetaan niin ai kun se on otettu siitä, silloin se kyllä nelistää vierellämme suht nätisti ja on tohkeissaan kun saa olla mukana touhussa.

Ja muutenhan tää on ollut lähinnä työntekoa, siihen taas ilmat onkin olleet oikeinkin sopivat. Että että...napu napu, tuleepahan nekin tehtyä!

Vetämättömyys kohtaa sitkeyden

Tänään on vaan niin vetämätön päivä. Ei jaksanut ajatella edes lenkille lähteä, tyydyin vain katselemaan keskellä juoksutarhaa kuinka erästä ei väsyttänyt. Ja lumitilanne on ihan hyvä. Pidän tuosta kuvasta missä Terapeutilla on kaksi häntää.

Nyt lähden valloittaman sohvan koiralta! Ehkä jaksan kaivaa jostain suklaata mukaan ja mäyris luultavasti motkottaa jalkopäässä. Todennäköisesti se myös raahaa kaikki imeskellyt lelunsa päälleni. Ne solmut niissä köysissä on aika kovia. Että auts! jo etukäteen.Viimevuotinen joululahja -tanskandogin köysilelu- on muuten vieläkin mäyriksen käytössä. Se onkin ainoa, mikä on kestänyt näin kauan. Sen se jaksaa raahata ensimmäisenä sohvan valloittavan uhrin päälle ja moukaroida sillä väsynyttä ihmisparkaa. Hämmästys on mäyräkoiran puolelta suuri jos ihminen ei älyä lähteä siitä tämän jälkeen. Tänään päätän kuitenkin olla mäyräkoiraa sitkeämpi.

Aamujuoksentelua

Tästä ei kuulkaa aamut parane! Yöllinen pakkanen ja aamullinen auringonnousu oli sellainen yhdistelmä, että ei auttanut muu kuin lähteä kirmailemaan pitkin peltoa tuon nelivedon tassunjäljillä. Luterilainen työmoraali jouti takavasemmalle ja markkinavoimat ja talouden kasvu saivat odotella sen aikaa kun ihmettelin maailmaa. Joinakin aamuina se vaan näyttää kauniimmalta.

Terapeutilla ei ollut mitään tätä aamujuoksentelua vastaan. Se on ollut kadehdittavan energinen niin aamulla kuin illallakin ja kovin ralli alkaa silloin kun pitäisi käydä nukkumaan. Ja kun Isäntä laittoi lintulaudan ikkunan taakse, niin kyllä on taas mäyräkoiran maailma mallillaan. Siitä alkaa meidän talviaika. Talitiaisten laskemisesta aamulehden aikaan. Silloin on se pieni seesteinen hetki myös mäyräkoiran elämässä.

Torjunta jatkuu

Ja vielä vähän punaistakin. Olen ollut kahlittuna kiinni työpöytääni, enkä päässyt tänäänkään ulos, vaikka aurinko paistoi koko päivän! Grr! Täytyy ottaa virtaa vaikka sitten noista väreistä. Ja niinkuin kuvasta näkyy, mäyräkoiran virtapiikki on lähes aina punaisella. Täällä on muuten -5.8 pakkasta. Nurmikko rapsaa tassujen alla.

Ankean harmaan torjuntaa

Yhtäkkiä huomasin, ettei marraskuu olekkaan niin ankean harmaa kuin miltä se on ajatuksissa tuntunut. Muutama ilonpilkku löytyi vielä pihalta. Ja haravakin näyttää odottavan kevättä, sillä eihän me ikinä mitään syksyllä haravoida. Onko se ollut siinä koko kesän...?

Kun kello, koira ja joki juoksee

Tiistaina...siis keskiviikkona (itse asiassa kirjoitan tätä torstaina, kello on TAAS yli puolenyön)
kävelimme joelle koska halusin välttämättä kokeilla yhtä linssiä ja ottaa tummia kuvia, joista koira ei erotu sitten millään. Terapeutti poseerasi nätisti kun vettä juoksutettiin sulusta, tähän pauhaavaan ääneen se on tottunut.

Sitten Terapeutti hermostui ja alkoi komentaa kameraa näpräävää ihmistä. Veden juoksutus loppui siihen paikkaan. Toivottavasti Terapeutin kiukkuinen haukunta ei aiheuttanut väärinkäsityksiä ja pelastuspartioita joen rannalle.

Uoman reunalla on tämmöisiä kivoja vihreitä kiviä.

Ja tämmöisiä punaisia, oisko rubiineja?

No sitten kotona päästin koiran revittelemään juoksutarhaan.

Revittely stoppasi ensimmäiselle myyränkololle.

Onneksi niitä myyrän lotjakkeita ei roiku livenä suupielistä. Ihan tällainen Nipsumainen juurien kaivaminenkin riittää mulle ihmisenä. Ja törkyturpahan ei luonnollisesti päässyt sohvalle tämän näköisenä vaan päätyi suihkuun. Että tämmöinen päivä oli...eilen.