Korvia myöten lumessa

Tällaisena valkeni mäyräkoiran aamu tänään. Lunta oli kirjaimellisesti korvia myöten, koska ne lepäsivät vaakatasossa hangen pinnalla, kun mäyräkoiraterapeuttimme siinä urheasti polkua tallasi.

Se on ollut hieman mietteliäs lumen suhteen, ollakko kivaa vai eikö olla. Sisälle tullessa taapertaa suoraan suihkun alle, jossa sulattelen lumipaakut lämpimällä vedellä. Sitten se käpertyy kissan nukkumapaikalle vanhaan pyykkikoriin, ja nukkua tuhisee hiljaa ja koko maailma tuntuu hiljaiselta, kun lumi vaimentaa äänet.

Hiirenjälkiä lumessa

Tämä ei ole unta, vaan lunta, jota meillekkin sitten viime yönä saatiin. Terapeutti testaili sitä päivän mittaan, joo kiva juosta, mutta märkää se vielä on ja tekee lopulta juoksemisen hankalaksi ylimääräisten kainaloon kertyvien lumipaakkujen vuoksi. Hmm, sanoo ihminen, kun pesee myyränkoloissa hiekan ja märän lumen sekamelskassa temmeltänyttä mäyristä.

Oho, se onkin sitten jo marraskuu ja sitäkin jo viikko eletty. Mäyräkoira vietti rauhallisen viikon lähinnä pötkötellen milloin missäkin, höystettynä päivittäisillä vakiolenkeillä. Viikko on ollut rauhallinen myös ruokakuppipuolella, kissanruuat kyllä kelpaisi, mutta omat ruuat on "hohhoijjaa, taas koiranruokaa" -huokailua.

Koska meidän aiemmat koirat ovat olleet ruuan ahmimisen valioluokkaa, yllätti tämä Terapautin välinpitämättömyys ruoka-aikoja kohtaan meidät täysin. Nyt, kahden ja puolen vuoden aikana se on saanut meidät kasvatettua niin hyvin, että suhtaudumme asiaan rauhallisesti. Emme paasaa Afrikan nälkää näkevistä koiraparoista, mitä nyt Isäntä silloin tällöin viljelee suosikkilausettaan: "Kyllä nyt Saara-täti pyörii haudassaan, kun tuon näkee", kun mäyräkoira ohittaa ruokakupin vilkaisemattakaan siihen.

Siis, Terapeutti syö, kun sillä on nälkä. Yksinkertaista. Imurointipäivänä kyllä huomaa, ettei ole koirakulinaristia talossa, leivänmurut ovat siellä, minne ne ovat pudonneetkin. Joskushan meilläkin lattiat melkein kiilsivät, kiitos syöpöhkön Saara-tädin. Siihen tottui niin, että anoppilassa tyynesti jätimme kaiken lattialle lentäneen myös sinne, koska kotona ruokapöydän alus oli huushollimme puhtain paikka, unohtaen, ettei kätevä mäyräkoiraimuri ollutkaan mukana. Jälkikasvu oli myös iässä, jolloin ruokaa meni enemmän lattialle kuin suuhun, joten siivokin oli sen mukaista. Silloin Saara-täti olikin pulskimmillaan...

Hei vaan lokakuu...

Ehdittiin vielä nauttimaan lokakuun viimeisen päivän viimeisistä auringonsäteistä. Oli kyllä aika kaunista, ja takaisin tullessa piti vielä tuoda hellapuita kotiin...karahka on kevyimmästä päästä, joskus Terapeutti on raahannut kaksi kertaa itsensä pituisia keppejä kotiin, niin että ei ole mahtunut ovista sisään. Niin, kepakot täytyy tuoda sisälle saakka, ja oikeasti ne menevätkin hellapuiksi, niin että ei mikään lämpöhukkakoira tuo meidän mäyris!

Hiljainen on kylätie (vai onko?)

Joskus jo taisin kertoakkin, mitä traumanaiheuttajia pikku Terapeuttimme kylätiellä silloin tällöin kohtaa, ja ne olivat ne näköjään muissakin mäyriksissä (koirissa yleensä?) pelkoa aiheuttavat sauvakävelijät, pyöräilijät ja yleensä vaan tuntemattomat vastaantulijat.

Oikeastaan ongelma olikin sitten tämä kylätie, jota Terapeutti piti (pitää) omana alueenaan, ja jota pitää siis myös vahtia, yleensä haukkumalla kaikki vastaantulijat.

Asia valkeni minulle kuljettaessani Jälkikasvua kaupunkiin harrastuksiin Terapeutin ollessa vuoden vanha. Ehdimme käydä kävelemässä tunnin lenkin kaupunkiolosuhteissa, jossa pyöriä ja sauvakävelijöitä, muita koiria ja talvella myös hiihtäjiä läheisellä ladulla suihki menemään ja siellä Terapeutti ei reagoinut niihin mitenkään. Kylätiellä asia kääntyi päälaelleen ja haukkuminen (räävitöntä räyhäämistä) oli ensireaktio moisiin ihmeisiin. No nyt täytyi jo selata koiraopustakin!

Koiraopukset kehoittavat suoraan lahjontaan (palkitsemiseen oikeasta käytöksestä). Koska Terapeutti on aika nirso (tästä myöhemmin lisää) ruuan suhteen, olikin aika temppu löytää herkku, joka kelpaisi siedätyshoitopalkkioksi. Paikallinen koiranruokavalmistaja kuivattaa naudanlihaa pieninä levyinä, ja sepä sattuikin maistumaan myös meidän mäyräkoirallemme. Kesän jälkipuoliskolla sitten marssimme kylätietä pitkin edestakaisin, ja aina kun pyöräilijä tuli, kyykistyin koiran viereen (koiraopuksen mukaan koiran pitäisi olla selin kohteeseen, mikä ei onnistunut, aika usein se olin minä, joka olin selin!) syöttämään sille herkkua. Monta muuta kohtausta vesittyi kyllä mukavien naapureidemme toimesta, jotka tulivat olkapääni yli ihmettelemään, että mitä te teette? Siinä meni sitten koiran ja omatkin ajatukset sekaisin, mutta kun jäimme juttelemaan, mäyris kyllä pian näytti kyllästymisen merkkejä, eikä ollut ehtinyt edes haukkua!

Nyt Terapeutti on oppinut sietämään kylätiellään pyöräilijöitä, melko usein naapurin sauvakävelevää rouvaa ja muita aikuisia, oma lukunsa onkin sitten lapset...ja oman luvun taitavat myös saada, sen verran on siitä tarinoitavaa. Taas tarttee mennä, että heikunkeikun vaan!

Vihdoinkin!

Tässä on muutama päivä kärvistelty vesisateen kourissa, niin että eräänkin läpimärän metsäreissun jälkeen Terapeutille valkeni virkatun torkkupeiton ihanuus. Tielle ei ollut mitään asiaa, olisi muuten kuljettu mäyräkoiran kainaloita myöten savessa.

Tänään sitten koitti onni ja autuus, kun ilma vihdoin selkeni ja tiekin oli kuivunut kuljettavaan kuntoon. Oli kyllä ihan pakko lähteä terapeuttiselle syyslenkille, vaikka työt painavatkin päälle. Ehkäpä ne sujuvat nyt sutjakkaammin, kun on saanut tuuletettua sekä koiran että itsensä?

Tällainen pikapostaus tänään. Enkä siis ole täällä salaa työnantajaltani, koska olen se itse, ja toimitan samalla myös duunarin virkaa...eli hus töihin siitä!

Puutarhajyrsin

Mäyräkoiran muuntuminen myyräkoiraksi tapahtuu nanosekunnissa. Mäyräkoiraterapeuttimme yllätykseksi myyrät olivat tehneet kekojaan hänen ikiomaan juoksutarhaansa, ja ne kaikki kaksikymmentä piti tietysti penkoa ylösalaisin. Myyriä ei löytynyt, mutta kyllä mäyräkoirasta löytyy puutarhajyrsimen ja oksasilppurin ilmiselvä risteytys.

Kun Terapeutin puuhapäivä huipentui vielä lenkkiin Jälkikasvun kanssa, niin kyllä päiväunet maittoivat kotisohvalla, varsinkin kun sitä ei tarvinnut jakaa kenenkään kanssa!

Viikko paketissa

No huh huh, nyt on tämä viikko säntäilty ja ryntäilty ja tarttuihan se tietysti Terapeuttiinkin, tämä maksimisykkeellä touhotus. Saldona viikolta: kaksi uutta kerää villalankaa, jotka se jostain syystä kaivoi sohvan alta(?? mitä, onko sillä siellä oma jemma??) ja joita se iloisesti kopitteli ollessani puhelimessa (krääk!). Ehdin merkillisesti ajatella, että se on kopittelussa aika hyvä ja näyttääkin aika hauskalta...sitten mentiin villasukkarallia (krääk!) uunin ympärillä, onneksi niihin ei tullut reikiä...
...ja viimeisimpänä urotyönä olikin sitten ihmisen parhaan ja paksuimman villapaidan tuunaus tyyliin reikä keskelle etuosaa (2xkrääk!!). Melkoinen suunnittelijan alku tämä mäyräkoiramme, arveli ilmeisesti pääsevänsä muodin huipulle ja laittavansa minut kävelemään catwalkille, ainakin yhtä reikäinen oli lopputulos kuin em. ohjelmassa eilen. No meillä se meni dogrunniksi.

Lopettaaksemme tämän tohinaviikon tähän kävimme pitkällä lenkillä. Törmäsimme metsätien varrella haukkaan, joka oli tuoreen jänispaistin kimpussa. No loppumatka tultiinkin menneen viikon tunnelmissa, sen verran tohkeissaan Terapeutti oli näkemästään. Että silleen.