tiistai 20. joulukuuta 2011

Horoskooppi

Maanantaisin on maakuntalehdessä viikon horoskooppi. Kerrankin se taitaa pitää paikkansa, ainakin näiltäosin.

Terapeutti: Kovaa vauhtia lähestyvä joulu aiheuttaa kovia paineita koska niin monien ihmisten toiveet pitää ottaa huomioon.

Ihminen: Hektisen työpäivän päätteeksi kannattaa noudattaa sohvan houkuttelevaa kutsua ja jättää väliin harrastuskerta tai parikin.

Ihmisen toiveissa on päästä vastaamaan sohvan houkuttelevaan kutsuun, saas nähdä miten sohvanvaltaus mäyräkoiralta onnistuu. Kovimmat paineet mäyrikselle taitavatkin tulla tästä kamppailusta, onhan se saanut köllötellä siinä yksikseen lähes koko vuoden. Tavaratalossa oli myynnissä villahuopia 10,- kipale, tosi edullista muttei silti koiran käyttöön. Jos se jäisi siihen yksikseen, peittoa kokeiltaisiin muutenkin kuin tassuilla. Nyt me jäädään odottamaan sitä joulua!

2 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Molemmat horoskoopit sopisivat varmaan aika monelle koiralle ja ihmiselle.

Ei Ossillekaan parane antaa omaa huopaa.Se muuttuisi postimerkin kokoisiksi kappaleiksi pikkuhiljaa.

Ihanaa joulun odotusta ja itse joulua. Muistakaa herkutella vain kolmena päivänä.Näin opasti ravintoterapeutti:) Ihanaa joulua teille kaikille toivottelevat Herra Ossi Mäyräkoira ja Marja-Leena!

Sohvi kirjoitti...

Ainakin tuo sohva kutsuu erityisesti juuri tällä viikolla! Aionkin jouluna hautautua peiton uumeniin ja lukea itse itselleni ostamaani joululahjaa, Anna-Leena Härkösen uusinta! Ehkä mahdumme sohvalle molemmat koiran kans. Rauhallista Joulua Herra Ossi Mäyräkoiralle ja teidän perheelle!