Vanha koulutie

Milloin se Tyttö saapuu?

Oltiin taas iltakävelyllä kaupungin valoissa. Tällä kertaa otettiin suunta kohti lapsuudenkotia ja tallattiin vanhaa koulutietä joenrantaa ja vanhaa asutusaluetta myötäillen. Varusteenamme oli kilo heijastimia. Matka taittuikin melko rivakasti, Terapeutti pelkää vähän pimeää ja jatkuva liikenne saa sen vähän pyörälle päästään. Silloin jalat mennä vipeltävät erityisen reippaasti. Vastaantulijoita ei missään tapauksessa tervehditä (siunattu hiljaisuus!), eikä koirien ohituksetkaan saaneet kirvoitettua minkäänlaisia kommentteja mäyräkoiran suusta. Aivan kuin taluttelisi eri koiraa kuin kotitiellä...

Muutakin ilonaihetta oli, pyöräilijöillä oli melkein kaikilla valot! Täällä kiitetään ja kumarretaan viime viikkoista poliisien pitämää pyöräratsiaa, muuta selitystä en tälle fillaristien äkillisille valaistumiselle keksi.

Kävely lapsuudenkotiin kesti 25 min. Siellä vetäisimme kupilliset raanavettä ja moikkasimme Ukkia, Terapeutti rapasi nojatuolin ja sitten katselimme säätiedotuksen. Synkkää ja ikävää luvassa, joten joudettiin paluumatkalle. 40 vuotta sitten (ziisus että siitä on kauan! ) koulumatka kesti kouluun päin puolisen tuntia, mutta kotiinpäin ainakin tunnin. Matkalla oli siihen aikaan kaksi kauppaa, joissa myytiin penninnalleja. Muistan vieläkin ne kauppiaiden kireät suupielet kun ilmestyimme kauppaan pennosia pikku kätösissämme puristaen, ne olimme noukkineet kaupan pihalta kun sitä ennen olimme keksineet uudet hinnat päivän tarjouksille. Ne oli kirjoitettu liitutauluun, joka oli viisaasti ripustettu ulos ulko-oven viereen. Porttikieltohan siitä napsahti, siihen toiseen kauppaan, luudalla höystettynä. Toinen kauppa lopettikin sitten ihan itse.

Haukotus, täytyy vielä lähteä huutelemaan yhtä kadonnutta kissaa tuolta ulkoa.

Tänään

Mykistävä ilmiö tuo auringonpaiste. Ei muuta sanottavaa tänään.

Lenkkeilyä katulamppujen loisteessa

Ensimmäiset metrit mennään aina vauhdilla, ihan sama mihin ilmansuuntaan. Nuuh nuuh.

Nuuh nuuh, lähestymme tietyömaata.

Nuuh nuuh, joen rannalla.

Nuuh nuuh, koulun lähellä.

Meille on Terapeutin kanssa kehkeytymässä uusi harrastus: pimeän ajan kävely tuntemattomilla alueilla. Tämän mahdollistaa Jälkikasvun harrastus lähikaupungissa, minne olemme lupautuneet hänet kuskaamaan näin mopokauden lähestyessä loppuaan. Tänään oli ensimmäinen ilta.

Auto jätettiin koulun pihaan. Jälkikasvu meni joogaamaan ja niin meille jäi puolitoista tuntia aikaa kävellä ympäristössä. Mäyris oli varustettu heijastinliivillä ja valjailla, joissa on heijastinnauhat. Itse olin köyttänyt koipieni ympärille heijastinnauhaa, samoin käsivarteen. Ilmeisesti kaupunkilaiset luottavat katuvalojen valaisuvoimaan, koska kaikki muut tuntuivat lenkkeilevän mustissa verkkareissa tai sinkoilevan mustissa vaatteissa pyörällä ilman valoja. Siinä alkoi kaksi maalaista tosissaan olla hätää kärsimässä kun ei noita meinannut millään erottaa tuolta pimeydestä. Toivoin vain, että meidän heijastimemme auttaisivat pyöräilijöitä olemaan ajamatta kummankaan yli.

Vaikeusastetta lisäsivät myös tietyöt ja kinttupolku, jolla olisi pitänyt mahtua menemään kävelijät ja pyöräilijät. No, onneksi selvitimme sen, vaikka Terapeutti jämähti eräälle sillantapaiselle tassut levällään, eikä hievahtanut mihinkään. Jouduin toimimaan nostokurkena, sillä pyöräliikenne oli todella vilkasta. Tietyön jälkeen pääsimme väljemmille vesille ja kävelykin oli jo mukavaa. Tosin en kyllä nähnyt, mihin Terapeutti nenänsä työnsi, paljon tuntui nuuhkittavaa riittävän.

Eksyimme vielä eräällä asutusalueelle. Jotenkin tuntui, että olemme aivan kuin suurkaupungin sykkeessä, autoja ja mopoja huristeli ohitse, ambulanssi ulvoi, koirat haukkuivat ja lapset mekastivat pihoilla. Terapeutti oli äänistä lievässä kulttuurishokissa ja kulki vierelläni ja tökki välillä kuonolla pohkeeseen. Mehän olemme tottuneet täällä melkein maalla, että pimeän laskeutumisen jälkeen ei kuulu kuin hiiren hyppelyä mäyräkoiran korviin, silloin tällöin satunnainen auto saattaa ajaa ohi ja kettu haukahdella. Ehkä noihin kaupungin katuvaloihinkin taas tottuu talven aikana! Katuvaloista huolimatta näytimme varmaan siltä kuin sokea olisi taluttanut sokeaa, välillä pyörittiin akselimme ympärillä hyvinkin moneen kertaan, meinattiin nimittäin oikeasti eksyä asuinalueella ja takaisin olikin tultava omia jälkiä seuraten.

Kakkapussin pudotin vanhan rippikirkkoni roskikseen. Seudulla on siis kaksi vanhaa kiintopistettä: vanha opinahjoni alakouluajoilta ja vähitellen ränsistyvä rippikirkkoni. Muu seutu onkin sitten kokenut sellaisia mullistuksia, että eiköhän siinä riitä tutkittavaa muutamaksikin lenkki-illaksi!

Hyvä on, tunnustan tunnustan!

Sateista päivää, vaikka kuvassa aurinko paistaakin. Marja-Leena heitti meille tunnustuksen, kiitos mukavista sanoistasi. Muistan kyllä, että olet ollut matkassa koko tämän blogin ajan! Tunnustan heti alkuun, että olen kyllä huono näissä ketjujutuissa, mutta yritetään nyt silti. Minäkään en osaa kohdistaa tunnustusta kenellekkään tietylle bloggaajalle, kaikki tekevät omannäköisiään hienoja blogeja, joten heitän tunnustuksen kaikille niille, jotka lukevat blogiani, mutteivät ole sitä tunnustaneet!

Eli 8 satunnaista asiaa:

1. Aloitin mäyräkoirablogin pidon 8.9.2009, siis kaksi vuotta sitten. Menipäs huomaamatta ohi tuokin päivä!

2. Terapeutin oikea nimi on eräältä Astrid Lindgrenin luomalta satuhahmolta. Suomessa on rekisteröity 28 kappaletta samannimisiä karkeakarvaisia mäyräkoiria.

3. Terapeutti on meidän 3. mäyräkoiramme.

4. Blogissa on vieraillut lukijoita (?) niinkin eksoottisista maista kuin Arabiemiirikunnat, Etelä-Korea, Malesia ja Japani. Vaikea sanoa, millä hakusanalla luoksemme on löydetty.

5. Kun Terapeutti oli juuri tullut taloon, se huusi suoraa huutoa kun näki kynsisakset. Siis siinä vaiheessa kun emme olleet leikanneet siltä vielä lainkaan niitä. Opetusvaihe kynsienleikkuuseen kesti 2 viikkoa ja vielä pitkään tämän jälkeen se piti päätään isännän kainalossa, ettei vain tarvitsisi katsoa tätä hirvittävää operaatiota. Nykyisin kynsien leikkuu sujuu vaivatta, mutta siihen tarvitaan kaksi ihmistä. Toinen operoi, toinen pitää röhnöttävää koiraa sylissään.

6. Nypin Terapeutin turkin kaksi kertaa vuodessa, lokakuussa vähän kevyempi harvennus ja siistiminen, keväällä perusteellinen. Turkki kasvaa silmissä, joten tammikuun pakkasten aikaan se on jo melkoinen turjake.

7. Terapeutin lempinimiä ovat turakainen, turjake ja turapetteri, mutta myöskin muru ja höpelö-koira.

8. Terapeutti vahtii mielellään villasukkiani yksin ollessaan. Se kantaa niitä nukkumapaikalleen ja makoilee niiden päällä. Oletan, että kissat eivät saa silloin lähestyä kohdetta.

Tässäpä niitä jo tulikin. Ei tää ollukkaan niin vaikeaa!

:(

Voihan märkäräntä, tästä ei ole nyt kukaan kovin innostunut. Mäyräkoiraakin sai oikein houkutella ulos, postilaatikolla käynti oli sula mahdottomuus. Vain kameran esille kaivaminen sai mäyräkoiran kääntämään itsensä sohvalla oikein päin ja jopa kävelemään ulos tutkimaan tilannetta. Vähän näyttää mäyristä harmittavan kun köysilelukin taas kelpasi kaveriksi.

Pitäis taas aloittaa turkin nyppiminen.

Rapsakka aamu

Edellinen postaus antoi viitteitä oven takana odottavasta houreisesta flunssasta, nyt on siitä toivuttu ja mäyräkoirakin merkillisistä vatsavaivoistaan. Tänään tosin löysin tekemäni korviksen lattialta, siitä oli salaperäisesti rouskuteltu kaksi kappaletta puuhelmiä jonkun viattoman mäyräkoiran suuhun. Voi olla, että vatsavaivat saavat jatkoa. Vääntynyt metalliosa oli sentään sylkäisty vessan oven eteen.

Aamulla oli -4 pakkasta. Kiva rapsakka ilma. Tänään on tiedossa koiran juoksutusta ja itsensä lenkitystä. Kahvia ja töitä. Aika normi päivä siis. Syysloma, mikä se on?

Mystinen mäyräkoiran maailma

Olipa kerran pieni mäyräkoira, joka asui pienessä keltaisessa talossa, jonka laidalla oli salaperäinen sumuinen puutarha.

Eräänä aamuna ihmisten vielä nukkuessa se kuuli tuulen kuiskailun: Sssjosmetssäänhaluaatmeennnääänyyttsss...kom hhiiittssss...this is the world calling...

Sumun seassa Terapeutti törmäsi ensimmäisenä Mystic Leidiin, joka fihelteli f-mollissa Fatumaan tangoa.

Kuudennella kuulla raskaana oleva puu viittelöi oksillaan vääriä suuntia ja kiertopolkuja.

Kihertelevät Koivistolaiset vain kihersivät.

Maan uumenista kuului outoa puhinaa. Äiti Maa kuorsasi.

Puutarhan koillisnurkassa Terapeutti kohtasi vanhan vartijakoivun, jolla oli jalassaan uuden uutukaiset Sankari-tohvelit. Se oli kovin ylpeä niistä. Nämä ovat ensi kevään muotia, se tiesi kertoa.

Terapeutti ravisteli itseään hevosen kokoisen muurahaispesän juurella, aivan kuin herätäkseen merkillisestä unesta. Pesä oli hevosmuurahaisten.

Is there anybody in there? Alice?

Hän tietää, että sinä tiedät.

Is there anybody out there? Vihreä orava?

Jo lokakuu

Lokakuu alkaa tuulisissa tunnelmissa, koirakin aivan villiintyy juoksemaan tuulen tahtiin. Eilen, syyskuun viimeisenä, sai vielä ottaa hetkeksi villasukat jalasta ja tänään ne sai taas kääräistä takaisin. Mäyräkoira on ollut erityisen energinen, kuin lentoon lähdössä sekin...vain myyränkolojen tarkistus saa sen hetkeksi pysähtymään. Sitten taas mennään!