keskiviikko 30. joulukuuta 2009

2010

HIPHEI, HAUSKAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Rippeitä



Nyt on joulusta enää rippeet jäljellä, mutta Terapeutin saamat lahjat vielä suht ehjiä. Kuten arvata saattaa, hauskinta aattona oli lahjakääröjen repiminen. Mustekalaköysi on mieluinen, aktivointipallo alkututkiskelun jälkeen aiheuttaa jalat jäykkinä tepastelua sen ympärillä. Emme saaneet sitä heti toimintakuntoon (raksut eivät tulleet ulos) , joten täytyy varmaan aloittaa alusta, että mäyräkoira hoksaa idean.

Emme sitä hirveästi höykyttäneet, koska aatto oli muutenkin sille väsyttävä, innostuimme nimittäin katsomaan omia vanhoja videoitamme, joissa kuuluu meidän ja muiden mieluisten tuttujen puhetta, ja siinäkös oli ihmettelemistä. Terapeutti kävi välillä nuuhkimassa häntä heiluen telkkaa, ja kai se oli niin hämmentävää, että kuuluu äänet ja kuvakin, muttei mitään muuta, että loppuillasta se oli ihan uupunut ja loikoili sohvalla jalat taivasta kohti Isännän saamalla tyynyllä. Jälkikasvu oli ommellut Vespa-aiheisen tyynyn, jonka mäyräkoira välittömästi omi itselleen.

Luulin, että joulupäivänä pääsisimme pitkälle lenkille, koska jossain välissä oli luvattu lauhtuvaa. Mitä! Koko päivän oli mittarissa -26 astetta, joten lenkit piti vetää katsetta nopeammin uunin ympärillä. Joten joo, sohvalla ollaan köllötelty ihan melkeinpä riittämiin...***taas hävisi yksi kuva tästä johonkin, no mennään näillä sitten!

torstai 24. joulukuuta 2009

Hau hau...



HAU HAU ... HAUSKAA JOULUA !

Mäyräkoiraterapeutti lähettää special-jouluterveisiä mäyräkoira Essille ja Kialle, muille koiratutuille, blogimäyriksille Maurille ja Nellille, sekä mäyräkoira Ossille perheineen Porkkalanniemeen, kiitokset ahkerasta kommentoinnista! T. Terapeutti & Sohvi

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulupallojen sinkoilua



Niin, joulupuu on rakennettu koivun oksista ja kuusi valaisee koiran juoksutarhaa. Tässä on kyllä melkoisia kolmiodraaman aineksia jouluilmassa, yhdistelmä joulupuu-neljä kissaa-mäyräkoira ei välttämättä tiedä rauhallista joulua.

Kissamme ovat olleet tänä aamuna erittäin levottomia, vanhan kansan mukaan se tietää pyryä. Ne poikkoilevat ja sinkoilevat ennen pyryn saapumista, mutta kun se on kohdalla, ne rauhoittuvat kuuntelemaan ja torkkuvat pahimman lumimyräkän ajan. Sieltähän se taitaa olla tulossa...

No neljä säätieteilijäämme näyttivät kyllä aamulla, että vanha sanonta pitää paikkansa. Joulupuu koki ensimmäisen romahduksensa, ikkunalauta tyhjeni roinasta ja Terapeuttikin havahtui sohvansa uumenista. Se ei saanut nukuttua, vaikka ilmiselvästi aamu-unisuus on sen vahvimpia puolia, koska eräs kissoistamme laahasi itseään pitkin sohvan alareunaa, siis lattialla maaten, etutassuillaan kauhoen. Terapeutin mielestä se piti vielä merkillistä ääntäkin, kurnutuksen ja mouruamisen välimuotoa, joten olihan asiaan puututtava. Ja olihan siellä lattialla kivaa roinaakin, jota ihminen yritti manaillen kerätä kokoon.

Hoh hoh, oikein rauhaisaa joulun odotusta muillekkin! Huomennahan sitä päästään itse asiaan!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Kohtalaista tuulta



Saatiinhan mekin jo välillä kadoksissa ollut lumipeite takaisin! Voi olla, että joulun jälkeen mäyräkoirasta ei näy enää korviakaan, jos tuota valkoista ainetta sataa niin kuin on luvattu.

Terapeutti sai vahingossa mieluisen lelun, kun irrotin vanhasta toppatakista nappikiinnityksellä olleen karvakauluksen. Haikein mielin se istui tuijottamassa pöydällä ollutta karvaläjää, kunnes hellyin tyyliin "no mitäpäs tällä muutakaan käyttöä olisi". Sitä se on riepotellut pisimmät pakkaspäivät, kuljettaa mukanaan kuin Tenavien Eppu omaa riepuaan. Kissat eivät saa katsoakkaan Suurta Saalista, saatikka koskea. Silloin, vaikka kesken unien, kuuluu sohvalta möreä haukahdus ja mäyräkoira napittaa sieltä hypnotisoivan Kauas-Kissat-Karkaavat -katseen. Kauas ne yleensä karkaavatkin, niitä ei vois vähempää kiinnostaa joku lattialla lojuva mäyriksen imeskelemä karvariepu.

Muuten päivät ovat menneet piparinmuruja lattialta etsiskellessä (mäyräkoira) ja sohvalle virkatun villapeiton peiton uumeniin kääriytyessä (mäyräkoira). Joku on muuten syönyt siihen kaksi reikää...(mäyräkoira). Oiskohan Jouluna tilaa sohvalla muutamalle ihmiselle?

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Jäniskevennys ilman jänistä




Näissä kuvissa harjoitellaan jänisloikkia, jänisten kaltaista juoksutyyliä ja haikaillaan aidan taakse, missä ne todelliset apajat odottavat. Jäniksethän ovat vallanneet yön pimeinä hetkinä pihapiirimme, niillä on kolme polkua suoraan rappusten eteen. Mäyräkoiran harmiksi ne eivät tietenkään pääse juoksutarhan puolelle, koska sehän on Aidattu! Emme ole onnistuneet näkemään ainoatakaan, mutta aamuisin ei enää edes parinkympin pakkanen haittaa, kun Terapeutin täytyy tutkia kaikki yöllisten hiippareiden jäljet. Jäljistä päätellen niitä on melkoinen pataljoona, tai sitten yksi jänis pitää elämänsä juhlia pihassamme.

Pienoista karaistumista pakkaseen on havaittavissa, turkkikin taitaa tuuheta ihan silmissä. Vaikkei tänään(kään) lähdetty tietä pitkin juoksentelemaan, niin tarhassa sentään tarkeni muutaman valokuvan verran loikkia. Sohvalla onkin sitten hyvä vaania ohikulkevia kissoja ja tuoksutella vähitellen valmistuvia jouluherkkuja!

tiistai 15. joulukuuta 2009

Ei mitään varsinaista asiaa


Kas kas, alkaa näyttää siltä, että pikku tunkioeläimemme lahjapino kasvaa muita korkeammaksi tänä jouluna. Pitäiskö lisätä vielä koirashampoo pinon päällimmäiseks...Tänään otettiin pikaisia pakkaskylpyjä pihalla, luntahan meillä on varmaan vähemmän kuin siellä etelässä, ei sentään näin vähän kuin kuvissa.

Päivä on mennyt suurin piirtein siten, kuin eilen ( vai toissapäivänä?) ennustelin: neljän kissan ja yhden koiran pikakäyntejä pihalla (kissojen on aivan pakko kokeilla, vieläkö siellä on kylmä), levotonta ramppaamista yläkertaan ja takas, yhtäkkistä sinkoilua ja välillä torkkumistakin. Terapeutinkin oli vaikea uskoa, ettei tänäänkään lähdetä normaalipituiselle lenkille. Juoksentelimme naapureittemme iloksi pitkin pihaa ja kylätietäkin, niin kauan kuin tassut sietivät ja sitten taas viivana sisälle. Mittarissa -21. On Terapeutin kantamille hellapuillekkin käyttöä.

Muisteltiin tänään edesmennyttä Saara-tätiä, joka oli niin kova lahjojen perään, että kun se valkopartainen vanha ukko oli niitä meillä jakamassa, Saara-täti sieppasi lahjat pukin kädestä pikkulasten nenän edestä ja alkoi repiä niitä vimmaisesti auki. Pikkulapset eivät ehtineet oikein edes tajuta, mihin se lahja siitä pukin kädestä hävisi, pyörivät hämmästyneinä ympyrää (ikää jotain 2-3 vuotta) samaan aikaan kun taustalla aikuiset yrittivät pelastaa mitä pelastettavissa oli villiintyneen mäyräkoiran lahjapaperikasasta. Joskus se sieppasi ensimmäiset lahjat suoraan korista, ennen kuin pukki istumaan ehti.

Ja eräs edesmenneistä koiristamme popsi kulhollisen vastapaistettuja pipareita yön aikana napaansa. Oli vähän korkeajalkaisemman rodun edustaja...Tyynesti paistoimme Jälkikasvun kanssa uudet piparit, vaikka taisi siinä äitihahmolla savu nousta korvista sitä tehdessämme! Muistaakseni laukkasin kyseisen koiran kanssa myös useampaan otteeseen pihalla, oiskohan ollut maha kuralla vai...

Täytyy myöntää, että Terapeutti vaikuttaa joskus jopa rauhalliselta edeltäjiinsä nähden näissä älyttömyyksien määrässä. Johtuskohan siitä, että on ainut koira (ja vieläpä mäyräkoira) talossa, mitä enemmän näitä on, sitä kovemmat on kertoimet ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin...

maanantai 14. joulukuuta 2009

Tuulahdus idästä


Tänään ei kyllä pysähdellä tutkimaan mitään puissa liikkuvaa. Pakkanen huiteli aamulla lähellä pariakymppiä, nyt enää vain -15. Kun pakkanen illalla lähti kiristymään, Terapeutti oli niin järkyttynyt kylmyydestä, että iltapissalla piti käydä kolme kertaa ennenkuin tulosta syntyi.

Aamulla päästiin jopa postilaatikolle asti aamun lehteä hakemaan. Tassuja piti viskoa jokaiseen ilmansuuntaan, kun pakkanen kipristeli maankamaralla. Säätiedotuksen mukaan pitemmät lenkit on unohdettava muutamaksi päiväksi. Mitähän tästä seuraa? Kissojen selätystä, takaa-ajorumbaa ja varastettuja tossuja, kuumenneita tunteita ja mökkihöperyyttä?

Täytyy tästä lähteä katsastamaan viimeisiä mäyräkoiran riepottelemiksi joutavia roinia. Pakkaspäivää kaikille!

perjantai 11. joulukuuta 2009

Vipinää, vilskettä

Tätä vauhtia on tänään paahdettu, ettei tartteis sitten Jouluna enää tehdä töitä. Kävimme tauolla heittämässä pitkän lenkin tomusokerimaisemissa, metsän läpi tultuamme hihnan toisessa päässä tassutteli sokerihuurreettu mäyräkoira.

Tänään ei jaksa muuta, hyvää viikonloppua kaikille mäyräkoiruuksille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Oi kuusipuu



Harvalla koiralla sitä on jouluvalot juoksutarhassa, (tai poroa tai puuhevosta) mutta niin vain alkoi tuo kuusi näyttää tulevien vuosien joulukuuseltamme, että ostimme sille omat valot.

Seuraavassa kuvassa näkyykin, miten mäyräkoira ajaa kissaa takaa ja lopuksi tanssitaan piirileikkiä kuusen ympärillä sen samaisen kissan kanssa.

Taitaakin olla parasta, ettemme raahaa joulukuusta enää ikinä sisätiloihin...

tiistai 8. joulukuuta 2009

Matolääkeassari

Kissojen madotuksesta muodostuikin mainio show Terapeutin iltaelämään. Koska emme viitsineet roiskutella matolääkettä suomen lipuille, madotus jäi itsenäisyyspäivästä eilisiltaan. Sekin tuli tietysti mieleen vasta joskus kymmenen jälkeen illalla, kun kissat olivat kokoontuneet sopuisasti tupakeittiöömme iltajuoksujen jälkeen.

Tarkkakorvaisin kissamme aavisti jo keittiönkaappia avatessa, mistä tässä on kyse. Drontal-pakettia rapistellessa toinen kissoistamme lymysi jo sohvan alla. Turvamies puski jalkaani ja kehräsi kovaäänisesti. Terapeutti nosti päätään vilkuillen epäluuloisena kissoja: jotain on nyt tekeillä, mutta se ei käsitä mitä.

Samaan aikaan kun Isäntä veti talvipalttoota ylle ja rukkasia käteen, minä murskasin tabletit huhmarilla, lisäsin jokaiseen annokseen muutaman tipan vettä ja sitten vaan ensimmäisen kissan annos muovispruuttaan ja Isäntä ensimmäinen potilas kainalossa pesuhuoneen puolelle ja ovi kiinni mäyräkoiran nenän edestä. Matolääke suuhun ja kissa vapaaksi ja seuraava potilas.

Tässä vaiheessa keittiön äänimaailma oli kuin ratsuväkirykmentti olisi saapunut uuniamme kiertämään. Mäyräkoira ravasi jännittyneenä vilkuillen uunin päälle ilmiselvästi tarkoituksenaan avustaa mahdollisten karkureitten kiinniotossa. Jotain jännittävää tässä on meneillään, mutta mitä tapahtuu oven takana???

Kun kolme kissaa oli madotettu, Terapeutti veti edestakaisin sohvalla vimmattua vauhtia, kiersi välillä uunin ympäri kuin pillastunut karjalauma (äänitehosteet olivat koventuneet) ja haukkui sohvan alle jääneen viimeisen potilaan. Kissa lymysi jalkoihini kuin turvaa etsien (niin se varmaan tekikin) ja nostin sen sitten vaan pöydälle ja matolääke meni puolivahingossa alas suusta, kun avulias Terapeuttimme varasti niin sanotusti shown.

Onneksi tämä matolääke annetaan kerta-annoksena!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Hepuleita



Jösses että olikin kympin päivä sään suhteen! Pakkasta päivällä -5 ja aurinko tosiaan paistoi, niin ettei työnteosta tullut mitään. Missasin pari tällaista päivää istumalla sitkeästi työtuolillani, kun Terapeutti pääsi ulkoiluttamaan Isäntää tuohon loistavaan ilmaan! Mutta tänään en kestänyt enää, oli pakko vähän hepuloida mäyräkoiran ja kameran kanssa tuolla juoksutarhassa. Nyt on pakkasta jo -10, mutta ei haittaa, niin kauan kuin yöllä näkyy kuu ja päivällä aurinko!

Hämärän rajamailla lenkkeilimme Jälkikasvua vastaan bussille, parin-kolmen kilometrin lenkki ja syksyn upein auringonlasku! (huomaa varmaan, että ollaan saatu osamme kurjista keleistä, vesisateista ja kurasta) Parempi kun ei kato säätiedotuksia tänään.

Tämän riekkumisen jälkeen Terapeutti saikin viimeisen satsin matolääkkeitä, että on kevyt olo senkin puolesta. Helppo nakki tuo mäyräkoiran madotus verrattuna neljän kissan madotukseen. Täytyy kaivaa se haarniska jostain esiin...

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Lahjalista mäyräkoiran tapaan




Mitähän mäyräkoiraterapeuttimme toivoo joululahjaksi...

1) mummon vanhat sydänkalsarit (pitkät)
2) Jälkikasvun pieneksi käyneet kengät vai
3) vanhan haisevan luun...?

Mäyräkoiran tuunattavien tavaroiden varasto on vuoden kuluessa huvennut olemattomiin, kuten myös Jälkikasvun vanhat pehmolelut. Ihminen tässä kallistuu pikkuhiljaa vaihtoehdon 3 kannalle, kestäisi pitempään järsittävänä - kenties jopa joulunpyhien yli - kuin mikään lelu...
(Kerran ostimme "ikuisen" koiranpallon, jota ei myyjän rotikkakaan ollut saanut rikki. Kun näytimme sitä mäyräkoiralle, se katsoi sitä hölmistyneenä ja tuhosi sen noin 5 minuutissa.)

No, onhan tässä vielä aikaa...(ai niitä kuuluisia viimeisiä sanoja vai?)

lauantai 28. marraskuuta 2009

Kunpa pilvet karkaisivat kauas


Hip hei, lumet sulivat ja taas voi pötkötellä jäniksenpapanoissa ja mikä parasta, syödä ne jälkiruuaksi!

Oikeasti viikko oli sateinen, kurainen ja sukellus pimeyden ytimeen. Valon pilkahdus tavattiin eräänä päivänä karkeakarvaisen kääpiömäyräkoiran ruumiillistumana, pieni herra sattui vastaan kylätiellämme, ja oi voi sitä onnea, kun koirien silmät ovat kerrankin samalla korkeudella! Harmi, kun saman kokoiset leikkikaverit ovat niin vähissä.

Koska pilvet ovat roikkuneet puiden latvojen tasalla, on Terapeutinkin aamut venyneet herkästi iltapäivään kotisohvan uumenissa. Luulin, ettei mitkään luonnonvoimat estä sitä liikkumasta tuhatta ja sataa, mutta kyllä marraskuu näköjään vauhtia hiljentää. Piristäviä asioita tällä viikolla olivatkin:
- Herra kääpiömäyräkoira
- Ukki & Mummi
- edellisten koira
- kissaralli sisällä
- autolla ajelu postille
- pieni herkkuhetki

Ei siis mitään dramaattista.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Terapeutti kohtaa mini-ihmisiä


Huomasin juuri, että meiltähän löytyy pihalta kaikki ainekset joulukuvaelmaan: on kuusi, poro ja pieni karkeakarvainen tonttu etsimässä koirakaverin piilottamaa lahjaluukätköä...

Lähestyvästä vuosijuhlasta tulikin mieleen kiltit (?) pienet piltit, joita naapureissa riittää ja joita kohtaan Terapeutti ei tunne empatiaa eikä sympatiaa, vaan suurta epäluuloa. Ensimmäisen karmaisevan hetken lapsimaailmaan Terapeutti otti oman veljenpoikani kautta. Terapeutti oli 9 viikkoa vanha, pikku ihminen juuri 1 v. täyttänyt. Kun tälläinen vaappuva, ihmeellistä älämölöä pitävä mini-ihminen astuu ovesta sisälle, ei Terapeutti uskaltanut kuin kurkkia uunin takaa, mikä se on. Lähempää kontaktia ei tehty, koska pikku ihmistä kiinnosti vain stereoitten volyyminappi, jonka hän heti ovelta bongasi.

Jatkossakaan Terapeutti ei uskaltanut mennä pikku ihmisen lähelle, vaikka molemmille ikää kertyi, ja älämölökin oli muuttunut jo ymmärrettäviksi sanoiksi. Muutaman kerran sattui niin, että vierailulle tulleet vanhemmat pojat kävivät lähestyvän mäyräkoiran eteen kontalleen ja jostakin syystä pistivät sormet haralleen koiran naaman eteen. Elehän on todella uhkaava, ja mäyräkoira perääntyikin oitis ja jouduin puuttumaan asiaan. No turha enää yrittääkkään lahjoa makupaloilla, joita koira ei hämmennyksissään edes huomannut.

Kun tähän sitten vielä lisätään naapurustossa asuvat lapset, jotka lähestyvät koiraa juosten ja huutaen, niin eipähän siinä lapsikammoon muuta tarvitakkaan. Tässä kohtaa täytyy tarkentaa, että kyse on alle kouluikäisistä lapsista, joilla ei ole omaa koiraa eikä siis ole mitään kotoa opittua käsitystä siitä, miten eläimiä yleensäkkään lähestytään. Terapeutti on tässä lapsikammovaiheessa huono harjoituskappale, koko kesä menikin sitten lapsia haukkumalla. Loppukesästä kun muutamat pikkupojat olivat jo kyllästyneet kiinnittämään mitään huomiota meihin, niin ohituksetkin sujuivat yllättävän hiljaa. Myös koiran huomion kiinnittäminen pelastavaan kuivattuun lihaan alkoi tehota, tosin vasta loppukesästä sekin. Nythän kylätiellä saakin kulkea ihan rauhassa, kun pienet pirpanat ovat päikkärissä päivisin. No ensi kesä näyttää, onko kasvua tapahtunut puolin ja toisin.

Pikku ihmisen lähelle Terapeutti uskaltaa jo ohimennen mennä, nuuhkaistakkin, koska pikkumies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Ikää on jo 3 vuotta ja omat koirat talossa pitävät huolen siitä, että kissat kiinnostavat enemmän.

Näin ne ovat erilaisia nämä koiratkin. Itse olen tämän koiran kanssa sillä linjalla, että väkisin lapsiin totuttaminen on sille liian stressaavaa. Ehkä kannattaisikin kääntää asia toisin päin, totuttaa lapsia koiriin? Onnellinen on se tilanne, jos näin käy. Joskus oli lukevinani jostain, ettei mäyräkoira ole mikään pikkulapsiperheen koirarotu, ehkä siinä jotain perää sitten on. Itse olen vähän hämmennyksissä, koska ne kaksi aiempaa mäykkyä ovat olleet erittäin lapsirakkaita ja yltiösosiaalisia luonteiltaan, että mitäs tämän kanssa nyt tekis. Oppia ikä kaikki ja haasteita riittää. Ja koska itse olen luonteeltani vähän semmonen suurpiirteinen, niin en voi kyllä koiraltakaan vaatia ihan kaikkea, eletään omassa pihassa tämmöstä lande-pönde meininkiä, vaikka kylätien toiselle puolelle kohoaakin uutta taloa ja sivilisaatio lähestyy uhkaavasti.

Jaaha, Isäntä tuli lahjomaan salmiakkikarkeilla, täytyy vissiin palata maan pinnalle näistä karkeakarvaisista ajatuksista. Hei vaan lumillekkin, näkyvät katoavan kaatosateeseen!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Katse

Valloittavinta mäyräkoirassa on katseet, joita se tehokkaasti käyttää ihmiseen, saadakseen sen toimimaan haluamallaan tavalla. Terapeutti on käyttänyt tuijotusmenetelmää menestyksekkäästi ainakin allekirjoittaneeseen. Usein kesken työpäivän tunnen niskaani porautuvan mäyräkoiran tuijotuksen, ja silloin minun on ihan pakko kääntyä ja kysyä: "No, mitä, ai päivälenkin aika vai?"

Joskus olen tietoisesti yrittänyt olla tuntematta katsetta, mutta ei se koskaan ole onnistunut. Mäyräkoiran katse voittaa aina ihmisen tahdon. Tai ainakin tämän ihmisen.

Kerran kesällä Isäntä, minä ja Terapeutti lähdimme etsimään joen varrella olevaa retkeilykalliota, sinne ei ole mitään polkua, vaan se on löydettävä vähän vahingossa. Rämmimme toista tuntia satumaisessa kuusimetsässä, sitten kallioisessa mäntymetsässä ja ylitimmepä pienen suonkin, kun kallio vihdoin osui kohdallemme. Terapeutti kävi uimassa, ja lähdimme rämpimään takaisin kotia kohden joen rantaa pitkin. Mitäs mitäs, siellähän oli metsä täynnä mustikoita! Menimme kotiin, Isäntä lämmitti saunan ja kun olin saunonut, päätin lähteä vielä hakemaan satsin niitä mustikoita. Terapeutti luonnollisesti huomasi, että nyt tämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, sehän joutuu jäämään kotiin!

Siitä hetkestä asti se istui ikkunan ääressä (sohvan selkänojalla) odottamassa paluutani. Kun sitten tulin mustikkasankon kanssa kotiin, se tyrmistyneenä totesi minun olleen metsässä! Ilman mäyräkoiraa! Koko loppuillan se vain istui ja tuijotti minua tummanpuhuvilla silmillään, päivällinen rämpiminen painoi jo silmäluomia, mutta nukkua ei voinut, jos ihminen taas karkaa. Se nuokkui Isännän sylissä istualtaan, puoliunessa huojuen Terapeutti tiiraili luppasevien silmäluomiensa rakosista minua, niin että aloimme jo huolestua, onko se sairas.

Sinä iltana nukkumisen poikkeusjärjestelyt astuivat voimaan. Siihen saakka kissat ja Terapeutti olivat nukkuneet alakerrassa, mutta nyt mäyräkoira oli ihan pakko kantaa yläkertaan ja sen nukkuma"soikko" sänkymme viereen. Niin suruissaan se oli, kun hylkäsin sen kotiin mustikkamatkan ajaksi.

Nyt syksyllä se on taas nukkunut kissojen kanssa, mutta eilen illalla se selitti niin kovasti, ettei missään tapauksessa halunnut koisia noiden tyhmien kattien kanssa, että punkka oli raahattava yläkertaan. Se kokeili hetken vieressämme loikoilua, mutta totesi sitten oman punkan olevan paljon parempi. Se nukkuu tasan niin kauan kuin minäkin, tai oikeastaan nukkuisi vielä pidempään, ellen herättäisi sitä aamulehden hakuun.

Merkillisintä näissä episodeissa on se, ettei Terapeutti ole koskaan kärsinyt mistään eroahdistuksesta, ei edes pienenä pentuna. Kun läksimme kauppaan, se pötkähti omalle paikalleen nukkumaan, ja niin se tekee vieläkin. Jotenkin se tietää, milloin sitä ei oteta mukaan, ja se tyytyy siihen. Joskus otamme sen huvin vuoksi ajelulle lähikauppaan. Silloin se itkee juuri niin kauan kuin näkee meidät, mutta kun astumme kaupan ovesta sisälle, itkeminen lakkaa ja se käy kerälle nukkumaan. Auton oven rapsahdus herättää sen sitten tanssimaan discotanssia takapenkillä. Ensimmäisellä kauppareissulla ollessaan Terapeutti yritti nähdä minne menen, sillä seurauksella, että se nojasi auton rattiin ja painoi etutassuillaan "torvea" (tööttöä?) vai mikä se nyt on, niin että kaupan sisällä olevat mummot kääntyivät katsomaan, mitä pihalla oikein tapahtuu. Minä siinä sitten selittelen, että meidän koiranpentu se vaan on ekaa kertaa yksin autossa...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Korvia myöten lumessa




Tällaisena valkeni mäyräkoiran aamu tänään. Lunta oli kirjaimellisesti korvia myöten, koska ne lepäsivät vaakatasossa hangen pinnalla, kun mäyräkoiraterapeuttimme siinä urheasti polkua tallasi.

Se on ollut hieman mietteliäs lumen suhteen, ollakko kivaa vai eikö olla. Sisälle tullessa taapertaa suoraan suihkun alle, jossa sulattelen lumipaakut lämpimällä vedellä. Sitten se käpertyy kissan nukkumapaikalle vanhaan pyykkikoriin, ja nukkua tuhisee hiljaa ja koko maailma tuntuu hiljaiselta, kun lumi vaimentaa äänet.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Hiirenjälkiä lumessa




Tämä ei ole unta, vaan lunta, jota meillekkin sitten viime yönä saatiin. Terapeutti testaili sitä päivän mittaan, joo kiva juosta, mutta märkää se vielä on ja tekee lopulta juoksemisen hankalaksi ylimääräisten kainaloon kertyvien lumipaakkujen vuoksi. Hmm, sanoo ihminen, kun pesee myyränkoloissa hiekan ja märän lumen sekamelskassa temmeltänyttä mäyristä.

Oho, se onkin sitten jo marraskuu ja sitäkin jo viikko eletty. Mäyräkoira vietti rauhallisen viikon lähinnä pötkötellen milloin missäkin, höystettynä päivittäisillä vakiolenkeillä. Viikko on ollut rauhallinen myös ruokakuppipuolella, kissanruuat kyllä kelpaisi, mutta omat ruuat on "hohhoijjaa, taas koiranruokaa" -huokailua.

Koska meidän aiemmat koirat ovat olleet ruuan ahmimisen valioluokkaa, yllätti tämä Terapautin välinpitämättömyys ruoka-aikoja kohtaan meidät täysin. Nyt, kahden ja puolen vuoden aikana se on saanut meidät kasvatettua niin hyvin, että suhtaudumme asiaan rauhallisesti. Emme paasaa Afrikan nälkää näkevistä koiraparoista, mitä nyt Isäntä silloin tällöin viljelee suosikkilausettaan: "Kyllä nyt Saara-täti pyörii haudassaan, kun tuon näkee", kun mäyräkoira ohittaa ruokakupin vilkaisemattakaan siihen.

Siis, Terapeutti syö, kun sillä on nälkä. Yksinkertaista. Imurointipäivänä kyllä huomaa, ettei ole koirakulinaristia talossa, leivänmurut ovat siellä, minne ne ovat pudonneetkin. Joskushan meilläkin lattiat melkein kiilsivät, kiitos syöpöhkön Saara-tädin. Siihen tottui niin, että anoppilassa tyynesti jätimme kaiken lattialle lentäneen myös sinne, koska kotona ruokapöydän alus oli huushollimme puhtain paikka, unohtaen, ettei kätevä mäyräkoiraimuri ollutkaan mukana. Jälkikasvu oli myös iässä, jolloin ruokaa meni enemmän lattialle kuin suuhun, joten siivokin oli sen mukaista. Silloin Saara-täti olikin pulskimmillaan...

lauantai 31. lokakuuta 2009

Hei vaan lokakuu...




Ehdittiin vielä nauttimaan lokakuun viimeisen päivän viimeisistä auringonsäteistä. Oli kyllä aika kaunista, ja takaisin tullessa piti vielä tuoda hellapuita kotiin...karahka on kevyimmästä päästä, joskus Terapeutti on raahannut kaksi kertaa itsensä pituisia keppejä kotiin, niin että ei ole mahtunut ovista sisään. Niin, kepakot täytyy tuoda sisälle saakka, ja oikeasti ne menevätkin hellapuiksi, niin että ei mikään lämpöhukkakoira tuo meidän mäyris!

Hiljainen on kylätie (vai onko?)

Joskus jo taisin kertoakkin, mitä traumanaiheuttajia pikku Terapeuttimme kylätiellä silloin tällöin kohtaa, ja ne olivat ne näköjään muissakin mäyriksissä (koirissa yleensä?) pelkoa aiheuttavat sauvakävelijät, pyöräilijät ja yleensä vaan tuntemattomat vastaantulijat.

Oikeastaan ongelma olikin sitten tämä kylätie, jota Terapeutti piti (pitää) omana alueenaan, ja jota pitää siis myös vahtia, yleensä haukkumalla kaikki vastaantulijat.

Asia valkeni minulle kuljettaessani Jälkikasvua kaupunkiin harrastuksiin Terapeutin ollessa vuoden vanha. Ehdimme käydä kävelemässä tunnin lenkin kaupunkiolosuhteissa, jossa pyöriä ja sauvakävelijöitä, muita koiria ja talvella myös hiihtäjiä läheisellä ladulla suihki menemään ja siellä Terapeutti ei reagoinut niihin mitenkään. Kylätiellä asia kääntyi päälaelleen ja haukkuminen (räävitöntä räyhäämistä) oli ensireaktio moisiin ihmeisiin. No nyt täytyi jo selata koiraopustakin!

Koiraopukset kehoittavat suoraan lahjontaan (palkitsemiseen oikeasta käytöksestä). Koska Terapeutti on aika nirso (tästä myöhemmin lisää) ruuan suhteen, olikin aika temppu löytää herkku, joka kelpaisi siedätyshoitopalkkioksi. Paikallinen koiranruokavalmistaja kuivattaa naudanlihaa pieninä levyinä, ja sepä sattuikin maistumaan myös meidän mäyräkoirallemme. Kesän jälkipuoliskolla sitten marssimme kylätietä pitkin edestakaisin, ja aina kun pyöräilijä tuli, kyykistyin koiran viereen (koiraopuksen mukaan koiran pitäisi olla selin kohteeseen, mikä ei onnistunut, aika usein se olin minä, joka olin selin!) syöttämään sille herkkua. Monta muuta kohtausta vesittyi kyllä mukavien naapureidemme toimesta, jotka tulivat olkapääni yli ihmettelemään, että mitä te teette? Siinä meni sitten koiran ja omatkin ajatukset sekaisin, mutta kun jäimme juttelemaan, mäyris kyllä pian näytti kyllästymisen merkkejä, eikä ollut ehtinyt edes haukkua!

Nyt Terapeutti on oppinut sietämään kylätiellään pyöräilijöitä, melko usein naapurin sauvakävelevää rouvaa ja muita aikuisia, oma lukunsa onkin sitten lapset...ja oman luvun taitavat myös saada, sen verran on siitä tarinoitavaa. Taas tarttee mennä, että heikunkeikun vaan!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Vihdoinkin!


Tässä on muutama päivä kärvistelty vesisateen kourissa, niin että eräänkin läpimärän metsäreissun jälkeen Terapeutille valkeni virkatun torkkupeiton ihanuus. Tielle ei ollut mitään asiaa, olisi muuten kuljettu mäyräkoiran kainaloita myöten savessa.

Tänään sitten koitti onni ja autuus, kun ilma vihdoin selkeni ja tiekin oli kuivunut kuljettavaan kuntoon. Oli kyllä ihan pakko lähteä terapeuttiselle syyslenkille, vaikka työt painavatkin päälle. Ehkäpä ne sujuvat nyt sutjakkaammin, kun on saanut tuuletettua sekä koiran että itsensä?

Tällainen pikapostaus tänään. Enkä siis ole täällä salaa työnantajaltani, koska olen se itse, ja toimitan samalla myös duunarin virkaa...eli hus töihin siitä!

lauantai 24. lokakuuta 2009

Puutarhajyrsin




Mäyräkoiran muuntuminen myyräkoiraksi tapahtuu nanosekunnissa. Mäyräkoiraterapeuttimme yllätykseksi myyrät olivat tehneet kekojaan hänen ikiomaan juoksutarhaansa, ja ne kaikki kaksikymmentä piti tietysti penkoa ylösalaisin. Myyriä ei löytynyt, mutta kyllä mäyräkoirasta löytyy puutarhajyrsimen ja oksasilppurin ilmiselvä risteytys.

Kun Terapeutin puuhapäivä huipentui vielä lenkkiin Jälkikasvun kanssa, niin kyllä päiväunet maittoivat kotisohvalla, varsinkin kun sitä ei tarvinnut jakaa kenenkään kanssa!

perjantai 23. lokakuuta 2009

Viikko paketissa

No huh huh, nyt on tämä viikko säntäilty ja ryntäilty ja tarttuihan se tietysti Terapeuttiinkin, tämä maksimisykkeellä touhotus. Saldona viikolta: kaksi uutta kerää villalankaa, jotka se jostain syystä kaivoi sohvan alta(?? mitä, onko sillä siellä oma jemma??) ja joita se iloisesti kopitteli ollessani puhelimessa (krääk!). Ehdin merkillisesti ajatella, että se on kopittelussa aika hyvä ja näyttääkin aika hauskalta...sitten mentiin villasukkarallia (krääk!) uunin ympärillä, onneksi niihin ei tullut reikiä...
...ja viimeisimpänä urotyönä olikin sitten ihmisen parhaan ja paksuimman villapaidan tuunaus tyyliin reikä keskelle etuosaa (2xkrääk!!). Melkoinen suunnittelijan alku tämä mäyräkoiramme, arveli ilmeisesti pääsevänsä muodin huipulle ja laittavansa minut kävelemään catwalkille, ainakin yhtä reikäinen oli lopputulos kuin em. ohjelmassa eilen. No meillä se meni dogrunniksi.

Lopettaaksemme tämän tohinaviikon tähän kävimme pitkällä lenkillä. Törmäsimme metsätien varrella haukkaan, joka oli tuoreen jänispaistin kimpussa. No loppumatka tultiinkin menneen viikon tunnelmissa, sen verran tohkeissaan Terapeutti oli näkemästään. Että silleen.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Haaveissa vainko oot mun?

No nyt on juoksut juostu siihen malliin, että mäyräkoiraterapeuttimme tarvitsee vain odotella niitä unelmien poikamiehiä saapuvaksi. Kylällämme asustelee vain yksi urospuolinen ehdokas sekä satunnaisesti vieraileva tähti, joka kyllä olikin ovemme takana, kun eräänä pimeänä iltana laskin kissaa ulos. Hyvä, etten heittänyt sitä suoraan "suden suuhun", vain portaittemme alapuolella kiiluva silmäpari paljasti Prinssi Uljaan. Valitettavasti Neiti Terapeutti missasi kohtaamisen kuorsatessaan selällään sohvalla.

Viikonloppu meni muutenkin karvoihin katsoessa. Vaikka jo nypin kertaalleen Terapeutin selkäosan, muut ulokkeet kaipasivat vielä siistimistä. Päässä ja jaloissa sekä vatsassa on niin pehmeä karva, ettei se koskaan lähde nyppimällä irti, joten isännän vanha kotiparturivekotin otettiin uusiokäyttöön. Olikin oikein kätevä varsinkin vatsakarvojen trimmaamiseen, ja Terapeutti suhtautui asiaan yllättävän myötämielisesti.

Juu ei käydä näyttelyissä, joten ehkä tälläinen vapaamuotoinen lopputulos sopii tänne meidän leveysasteille. Kahdelle ensimmäiselle mäyrikselle oli joskus olemassa jonkinlaiset koltutkin, mutta Terapeutti tarkenee ihan tässä omassa luomuturkissaan, mikä on oikeastaan hyväkin. Saara ainakin inhosi omaa takkiaan, kulki selkä köyryssä jalat harallaan ja änkesi aina toisen etujalan takin sisään, jolloin tuloksena oli kolmijalkainen mäyräkoira könkkäämässä tuskallisesti eteenpäin. Eihän sitä voinut katsoa, joten luovuttiin sitten suosiolla koko takkihommasta, kovimmilla pakkasilla se nukkui muutenkin pitkälle iltapäivään, ennenkuin suostui menemään ensimmäiselle aamukäynnilleen ulos.

Mäyräkoiran kotisohva oli eilen kansoitettu kuorsaavalla Isännällä, ja sekös harmitti vapaapäiväänsä viettävää Terapeuttia. Se kitisi ja narisi jalkopäässä, haukahteli ja tuijotteli ja välillä puri solmuun laitettua T-paitaa harmistuneena Isännän reagoimattomuuteen. Että taas hauskaa piisasi meillä katsojilla!

perjantai 16. lokakuuta 2009

Repaleinen lokakuu

Tälläistä täällä tänään. Mäyräkoiraterapeuttimme lähtee kyllä ulos säällä kuin säällä, läpsyttelisi rapakoidenkin läpi, jos laskisi. Muuten viikko on vierähtänyt ihmisillä tiiviissä työnteossa, blogin kirjoittelu on sitten sitä ei-ihan-jokapäiväistä hupia, irtiotto työkuvioista!

Tänään Isäntä yllätti: oli tilannut Terapeutti-aiheisia postimerkkejä ja ne saapuivat tänään. Että olivat hienoja! En tiedä, mihin raaskin ne käyttää...ei ainakaan EI-kuoriin. Täytyy varmaan ilahduttaa koirakavereita kortilla, että tiedoksi vaan, tulossa on viimeistään jouluna!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kirmailua kotikentällä



Koska viime yönä satoi ensilumen, on Terapeuttikin on tyytynyt pötköttelemään sohvannurkassa, mietiskellen vissiin tulevan talven toimintaterapiaa perheellemme.

Mäyräkoira Ossin innoittamana päätinkin sitten muistella mennyttä kesää teemalla vapauden rajoittaminen. Tilannehan oli meilläkin nimittäin juuri niin, että ihmiset oli juoksutettu läkähdyksiin kaiken maailman peurasta pienemmän riistan perässä ja hyvä ettei peurasta suuremmankin (hirvet lampsivat öisin talomme takana olevassa "metsikössä") ja Terapeutti oli yksimielisesti komennettu päivystysvuoroon portaille pitkän narun päähän. Itse asiassa se vaati päästä makoilemaan työvuoroonsa, auringon paistaessa ohikulkijoiden laskeminen oli siitä vallan mainiota ajankulua.

Sain siinä kesän aikana kuitenkin oikean Kuningasidean: aidataan piha! Aidataan osa pihaa! Aidataan ainakin marjapensaat! No, Isännän huokailujen säestämän neuvottelun tulos oli, että aidataan vanha, lähinnä sulkapallokentän virkaa toimittava niitty ja marjapuskien ympäristö, koska niittyä reunusti mäyräkoiran kokoisilla aukoilla varustettu lammasaita, siitä vaan tilkitsemään! Erittäinkin silmämääräisten mittailujen jälkeen löysimme itsemme puutarhaverkkokaupasta ja hetkeä myöhemmin virittelemässä aitaa paikoilleen Terapeutin silmäillessä uteliaana tekemisiämme. Mitäpä sitä ei tekisi, jotta pieni mäyräkoira saisi edes joskus kirmailla vapaana?

Silmämääräisten mittailujen lopputulos oli tietysti se, että aitaverkko loppui aina kesken. Koska tilanne oli sama myös kaupoissa, erittäin viimeisteltyyn aitaamme käytettiin useamman kauppiaan viimeisiä rullia. No kaikki on sentään vihreitä! Sitten vaan koekäyttämään: Terapeutti sisään ja vapaus koittakoon!

Ensihetket uudessa tarhassa tuntuivat loisteliailta, koira viipotti ympäriinsä ja kissamme (4) olivat lähinnä tyrmistyneitä, miksi hiirimaille laitettiin esteitä ja loikkivat hallitusti aidan yli, paitsi Turvamies, joka sahasi siitä pienuutensa ansiosta läpi! Ihmiset olivat ansainneet kahvitauon. Terapeutti jäi tutkimaan uutta valtakuntaansa.

Juuri kun olimme siemailemassa kuumaa kahviamme, ikkunan ääressä istuva Jälkikasvumme totesi: "Joku musta vilahti tuosta ohi!"
Varmaan joku kissoistamme, tuumimme me aikuiset rauhallisesti. Eihän mäyräkoira mitenkään pääse uudesta tarhasta ulos...eihän? Ryntäys tarhalle, jossa vallitsi kesäinen rauha ja linnunlaulu ja rikkumaton hiljaisuus. Jostain kaukaa kuului ajavan koiran melodinen ulvonta.

Näin saimme taas liikuntaa koko perhe, useampaan kertaan, ennenkuin Isäntä salapoliisin työtä tehtyään äkkäsi mäyräkoiran nerokkaan keksinnön. Erään halpakaupan aitaverkon materiaali (varmaan kiinasta) oli muita ohuempaa ja kun Terapeutti työnsi kuononsa siitä läpi, sehän antoi periksi. Pienellä (tai Turvamiehen innoittamana suurella) vauhdilla ja punkemisella siitä pääsi kipaisemaan vielä autuaampaan vapauteen!

Perhe marssi taas kauppaan, hakemaan pienireikäistä tilkeverkkoa ja lopuksi vielä kanaverkkoa ja sitten kaikki olivat tyytyväisiä ja tarhaakin käytettiin loppukesä siihen mihin se oli tarkoitettukin: juoksemiseen!