Huomasin juuri, että meiltähän löytyy pihalta kaikki ainekset joulukuvaelmaan: on kuusi, poro ja pieni karkeakarvainen tonttu etsimässä koirakaverin piilottamaa lahjaluukätköä...
Lähestyvästä vuosijuhlasta tulikin mieleen kiltit (?) pienet piltit, joita naapureissa riittää ja joita kohtaan Terapeutti ei tunne empatiaa eikä sympatiaa, vaan suurta epäluuloa. Ensimmäisen karmaisevan hetken lapsimaailmaan Terapeutti otti oman veljenpoikani kautta. Terapeutti oli 9 viikkoa vanha, pikku ihminen juuri 1 v. täyttänyt. Kun tälläinen vaappuva, ihmeellistä älämölöä pitävä mini-ihminen astuu ovesta sisälle, ei Terapeutti uskaltanut kuin kurkkia uunin takaa, mikä se on. Lähempää kontaktia ei tehty, koska pikku ihmistä kiinnosti vain stereoitten volyyminappi, jonka hän heti ovelta bongasi.
Jatkossakaan Terapeutti ei uskaltanut mennä pikku ihmisen lähelle, vaikka molemmille ikää kertyi, ja älämölökin oli muuttunut jo ymmärrettäviksi sanoiksi. Muutaman kerran sattui niin, että vierailulle tulleet vanhemmat pojat kävivät lähestyvän mäyräkoiran eteen kontalleen ja jostakin syystä pistivät sormet haralleen koiran naaman eteen. Elehän on todella uhkaava, ja mäyräkoira perääntyikin oitis ja jouduin puuttumaan asiaan. No turha enää yrittääkkään lahjoa makupaloilla, joita koira ei hämmennyksissään edes huomannut.
Kun tähän sitten vielä lisätään naapurustossa asuvat lapset, jotka lähestyvät koiraa juosten ja huutaen, niin eipähän siinä lapsikammoon muuta tarvitakkaan. Tässä kohtaa täytyy tarkentaa, että kyse on alle kouluikäisistä lapsista, joilla ei ole omaa koiraa eikä siis ole mitään kotoa opittua käsitystä siitä, miten eläimiä yleensäkkään lähestytään. Terapeutti on tässä lapsikammovaiheessa huono harjoituskappale, koko kesä menikin sitten lapsia haukkumalla. Loppukesästä kun muutamat pikkupojat olivat jo kyllästyneet kiinnittämään mitään huomiota meihin, niin ohituksetkin sujuivat yllättävän hiljaa. Myös koiran huomion kiinnittäminen pelastavaan kuivattuun lihaan alkoi tehota, tosin vasta loppukesästä sekin. Nythän kylätiellä saakin kulkea ihan rauhassa, kun pienet pirpanat ovat päikkärissä päivisin. No ensi kesä näyttää, onko kasvua tapahtunut puolin ja toisin.
Pikku ihmisen lähelle Terapeutti uskaltaa jo ohimennen mennä, nuuhkaistakkin, koska pikkumies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Ikää on jo 3 vuotta ja omat koirat talossa pitävät huolen siitä, että kissat kiinnostavat enemmän.
Näin ne ovat erilaisia nämä koiratkin. Itse olen tämän koiran kanssa sillä linjalla, että väkisin lapsiin totuttaminen on sille liian stressaavaa. Ehkä kannattaisikin kääntää asia toisin päin, totuttaa lapsia koiriin? Onnellinen on se tilanne, jos näin käy. Joskus oli lukevinani jostain, ettei mäyräkoira ole mikään pikkulapsiperheen koirarotu, ehkä siinä jotain perää sitten on. Itse olen vähän hämmennyksissä, koska ne kaksi aiempaa mäykkyä ovat olleet erittäin lapsirakkaita ja yltiösosiaalisia luonteiltaan, että mitäs tämän kanssa nyt tekis. Oppia ikä kaikki ja haasteita riittää. Ja koska itse olen luonteeltani vähän semmonen suurpiirteinen, niin en voi kyllä koiraltakaan vaatia ihan kaikkea, eletään omassa pihassa tämmöstä lande-pönde meininkiä, vaikka kylätien toiselle puolelle kohoaakin uutta taloa ja sivilisaatio lähestyy uhkaavasti.
Jaaha, Isäntä tuli lahjomaan salmiakkikarkeilla, täytyy vissiin palata maan pinnalle näistä karkeakarvaisista ajatuksista. Hei vaan lumillekkin, näkyvät katoavan kaatosateeseen!
3 kommenttia:
Ossi ei erityisesti tunnu pelkäävän mitään. Kerran ollessaan metsälenkillä se on painautunut mieheni jalkoihin ja kieltäytynyt kävelemästä (syy oli ilmeisesti ilves mutta mieheni näki sen niin kaukaa ettei pystynyt varmuudella sanomaan sitä ilvekseksi). Tosin täällä on niitä. Lumessa näkee joskus jälkiä. Lapsetkin ovat ihan ok kunhan eivät tunge lähelle. Itse olen sanonut suhtpienten lasten vanhemmille että en mene sitten koirasta takuuseen mutta kertaakaan se ei ole lapsia purrut.
Kaikkea poikkeavaa sitten haukutaan ja vihataan. Fillaristeja, sauvakävelijöitä, lenkkeilijöitä. Kaikki ne tuntuvat häiritsevän koiramme sielunrauhaa.
Olen kanssa sitä mieltä, että mäykky ei ole paras mahdollinen lapsiperheen koirarotu. Ainakaan metsästysviettinen karkkari. Silloin kun Ossi oli sellainen alle kaksivuotias ja tyttömme 11-12 Ossi yritti hieman kurmottaa häntä ja tyttö syöksyi muutaman kerran kotiin tullessamme tuolille seisomaan ja Ossi räyhäämään siihen. Sanoin tytölle että alas sieltä tuolilta muutoin kiipeät sinne vielä monta vuotta. Yhden tuttavaperheemme naarasmäykky kurmotti perheen tytärtä tuonne 14-15 vuotiaaksi.
Miten päädyimme mäyräkoiraan? Halusimme pienen koiran, mieheni on kova metsämies joten ajattelimme että EHKÄ Ossilla voisi metsästääkin. Siitä olisi tullut ihan huippuluokan ajokoira mutta kuitenkaan sitä ei ole käytetty metsästykseen. Ja tyttömme valinta oli ehdoton. Karkeakarvainen mäytäkoira. Ei mitään muuta. Ja sitten kun kävimme katsomassa pentuja niin sydämemme oli mennyttä. Sitä paitsi ratsastuksenopettajallani oli usein mukanaan tunneilla miehensä metsästyskoira ja se oli niin hyvätapainen ja kiltti ettemme voineet kuvitellakaan että niissä olisi niin suuria luonne-eroja. Ossihan on täysi riiviö (tosin rakas sellainen).
Tuosta anturatulehduksesta: Ei eläinlääkäri siitä osannut sanoa mistä se tulee. Bakteeriperäinen (stafylokokki) ja sehän on sama joka ihmisellä aiheuttaa angiinan. Toiset vain saavat helpommin tulehduksia. Ossilla tuo tulehdus on ollut 2 kertaa aikaisemmin. Pari kertaa myös korvatulehdus. Eläinlääkäri on sanonut että se on "tulehdusherkkä" koira.
Autsch. Nyt kirjoitin tosi pitkästi ja se ei liene tarkoitus. Joka tapauksessa mukavaa viikonloppua. Me emme edes ole saaneet lunta tänne Porkkalan niemelle. Terveisin Ossi ja M-L
Meidän Terapeuttimme on taas aina hyväksynyt Jälkikasvumme ikäiset lapset (nyt yläasteikäinen), myös samanikäiset kaverit. Uhmaiässä kaikki koirat varmaan yrittävät päästä pomon rooliin, meilläkin, mutta se sujui suht hyvin, piti tietysti neuvoa Jälkikasvua, nyt tilanne onkin hyvällä mallilla. Urokset ovat varmaan jääräpäisempiä, ollaan aina otettu narttu juuri tämän vuoksi, ovat hieman pehmeämpiä luonteeltaan. (vai onko tämä nyt sellainen luulo vain?)
Tuosta anturatulehduksesta kysyin, kun itse aina alan kaivella syitä ja seurauksia, tuli vaan mieleen teitten suolaukset, vaikuttaako ne koirien jalkoihin. Itse aina mielellään huuhtelen tassut, kun tullaan lenkiltä, siis tähän aikaan vuodesta, mutta en keksi sille hirveän järjellistä syytä, muuta kuin että lumipaakut saa sillai helpoimmin pois ja se suolakin epäilyttää... Yleensä kyllä kartellaan suolattuja teitä.
No tälleen, terveiset vaan teillekkin!
Vielä tuosta tassutulehduksesta: Vaikka tiesuola ei varmaan tee hyvää tassuille se ei voi olla meillä syy, koska täällä on pari kilometriä lähimmälle suolatulle tielle emmekä siellä koskaan käy kävelemässä vaan suunnistamme metsään. Lähinnä voisi olla ihan pieni haavauma tassussa yhdistettynä kuopimiseen ja hevosenlannan ylikävelyyn ja huolimaton jalkojen huuhtelu. Sitäpaitsi huuhtelen Ossin tassuja aika harvoin koska se bakteeri nimenomaan viihtyy kosteassa. Ossin tassujen kuivaaminen muulla kuin pyyhkeellä (hiustenkuivaaja) olisi mission impossible. Hyvää sunnuntain jatkoa. Terveisin Ossi ja M-L
Lähetä kommentti