keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Ilveksen jalanjäljillä
Naapurimme soitti eilen illalla, oli nähnyt ilveksen joen rannan liepeillä, jossa he asuvat ja jonne meiltä on matkaa parisataa metriä. Ilves asustaa jossakin siellä, itse näin viime talvena komeat jäljet ja paikan, missä jäniksen jäljet loppuivat, mutta ilveksen jäljet jatkuivat.
No niin, tänään luonnollisesti otettiin Terapeutin kanssa suunta kohti rantaa. Vieläkö ison kissan tassun jäljet tuoksuisivat? Nyt mentiin sinne minne Terapeutin nenä osoitti. Välillä se kuunteli tarkkaavaisesti, välillä alkoi vimmattu pyöriminen. Selkeää suuntaa ei näyttänyt olevan. Oiskohan sittenkin joku sienestäjä kävellyt metsikössä makkara kädessä...? Epämääräisen touhottamisen jälkeen piti tietysti viedä se pakollinen karahka pihaan.
Moni kyläläinen on nähnyt tämän ilveksen jo useamman vuoden aikana, me emme koskaan. Karhuhavaintoja on nyt syksyllä ollut runsaasti, koska ne tulevat pihoihin. Eräs karhunpentu löytyi hukkuneena Pielisjoesta, epäiltiin että se on yrittänyt uida yli joesta jostakin näiltä main. Kymmenisen vuotta sitten talomme takametsikössä liikuskeli karhuemo kahden pennun kanssa. Kaksi naapuriamme onnistui sen näkemään (kävi toisen pihassa), mutta me emme nähneet vilaustakaan. Silloin meillä oli vielä lampaita. Siihen aikaan emme olleet päivisin kotona, joten jotain oli keksittävä, ennenkuin karhut keksivät määkivät lemmikkimme. Virittelin siis kaksi matkaradiota huutamaan päivän uutisia metsikön reunaan ja tuulikelloja rakennusten nurkille. Ei vissiin radion ohjelmatarjonta miellyttänyt, koska karhuja ei viikon kuluttua enää näkynyt koko aluella! Ja meidän lampaamme nukkuivat aina yöt sisällä ja karhuista ei kukaan ilmoittanut koskaan mihinkään, kun jotenkin ne vaan kuuluivat asiaan. No nythän on toiset ajat kun karhuja näkee omenapuita ravistelemassa, mutta kai niillä sitten on nälkä.
Nyt kun takametsikkömme on kaadettu (siis sehän ei valitettavasti ollut meidän) niin eläinhavainnotkin on vähentyneet. Joskus puhuttiin jopa susista, ja muistanpa ajan jolloin käytin edellistä mäyristämme hihnassa pissalla, mäyristä joka jäi portaille makoilemaan kun me muut menimme metsään! Se oli siis hihnassa sen vuoksi, ettei susi veisi, ei sen vuoksi että se itse olisi lähtenyt mihinkään...toisin kuin Terapeutin kanssa. Nyt näillä kulmilla liikkuvat enää siilit ja tuo ilves näköjään. Voi siellä karhukin olla, mutta me pidetään varmaan koiran kanssa sellaista meteliä kulkiessamme, ettei niitä ehkä tulla näkemään. No nyt kun näin kirjoitan, voi olla että luonto yllättää meidät! Meillä ei kyllä ole omenapuita...
torstai 23. syyskuuta 2010
Jotain samaa...?
Mäyräkoira:" Täytyy äkkiä nuuhkia nää puskat, ihminen on jo menossa..."
Ihminen:" No tuuhan jo sieltä...!"
Ihminen:" No tuuhan jo sieltä...!"
Mäyräkoira: "Mennään tänne! Täällä on menny orava, rusakko, silli, kettu ja hirvi!!"
Ihminen: "No ei varmaan mennä tuonne ryteikköön, tietä pitkin mars!"
Ihminen: "No ei varmaan mennä tuonne ryteikköön, tietä pitkin mars!"
Mäyräkoira: "Tuolta jäi vielä yks haju nuuhkimatta...!"
Ihminen: "No ei varmaan mennä, vastahan me tultiin sieltä...!?"
Ihminen: "No ei varmaan mennä, vastahan me tultiin sieltä...!?"
lauantai 18. syyskuuta 2010
Ja seitsemän oikein on siis...
perjantai 17. syyskuuta 2010
Isonenäiset ystävämme
Koska mielessä pyörii vielä nuo eiliset vainukoirajutustelut, jatketaanpa siitä vielä hiukan. Olen meinaan vähän kade tuolle koiralle tuosta mainiosta taidosta. Nyt syksyllä se on usein lenkillä ollessamme jämähtänyt paikoilleen keskelle tietä ja vakavana nuuhkinut tuulen mukanaan tuomia hajuja. Nenä piirtää ilmaan ympyrää vaikka kuono pysyy paikoillaan. Se tietää jotain, mitä minä en tiedä.
Tällaisessa tilanteessa jäädään yleensä odottamaan tapahtuuko mitään. Joskus metsästä on tullut ihminen koiran kanssa, joskus on kuulunut pelkkää rasahtelua varvikosta, enkä ole nähnyt mitään. Nyt Terapeutti on alkanut harrastaa tätä samaa tuulen haistelua iltapissalla käydessämme. Ulos mentäessä nenä kohti ulkosaunaa ja keskittynyttä tuulen vireen haistelua. Kyllä siinä hieman avuton olo tulee kun ei itse ensinnäkään näe mitään (naapuritkin nukkuu jo, ympäristö on pilkkopimeä ja ulko-oven päällä yks lamppu) saatikka sitten haista. On vähän sellainen olo kuin tarvitsisin opaskoiraa melkein kaikille aisteilleni. Tulee sitten hoputettua mäyräkoiraa keskittymään olennaiseen, vaikka saunan takana saattaisi lymytä mitä merkillisin valikoima metsän eläimiä! (oletan tietysti, että niitähän ne)
Itse olisin voinut opettaa mäyräkoiraa etsimään aina kadoksissa olevia avaimiani, elleivät ne olisi aina olleet hukassa. Isäntä ehti ensin, hän hommasi minulle avaimenperään kiinnitettävän "tunnistimen" (joku nimikin sillä on) ja mukana seuraa kapula, siis se mistä painetaan kohtaa A, niin auton avaimet hälyyttää, B kotiavaimet huutaa jossakin jne. Kätevä laite, säästää omia ja ilmeisesti kaikkien muidenkin hermoja! Mutta tämäkin perustuu kuuloaistiin...
Mutta kyllä minä huolisin tuollaisen vähän laajempikirjoisen hajuaistin. Nythän asiat haisevat joko hyvältä tai pahalta ja siinä se! Jaa ja jos rahakin haisee joltain, niin pitäisköhän kysyä neuvoa lottoriviin isonenäiseltä ystävältämme?
torstai 16. syyskuuta 2010
Kivikkokiipeilyä
Onkohan mäyräkoiria rauniokoirina? Tuli tuossa eilen mieleen kun katselin Terapeutin kiipeilyä kivikossa. Mäyriksethän on melkoisen ketteriä ja kokokin olisi kompakti (matkustamiseen) ajatellen rauniokoirien työaluetta (koko maapallo). Ja mikä vainu! Taitaa tyssätä rauniokoiraurat tuohon tottelevaisuuspuoleen...tämä on henkilökohtainen epäilykseni, mitään tietoa ei asiasta ole!
Missähän kaikessa tuota koiran vainua voisikaan hyödyntää, jos ihminen olisi viisaampi?
tiistai 14. syyskuuta 2010
Taasko on syyskuu?
Oho, kun vuosi onkin hurahtanut nopeasti. Rapiat vuosi sitten aloitin kirjaamaan ylös näitä mäyräkoiran aivoituksia, kuvatkin ovat siis vuoden takaisia. On näköjään ollut aurinkoinen ilma silloin. Nyt sataa vettä, eikä ole tänä syksynä edes käyty kuuntelemassa kaislikon vai mitä lie rantaheinän suhinaa.
Ikääkin on tullut kaikille vuosi lisää, Terapeuttihan täytti 3 vuotta jo kesäkuussa. Vaatimattomasti koko Suomi liputti silloin, sattui olemaan Juhannuspäivä samaan aikaan.
Tänään ei oikeastaan mitään uutta kerrottavaa, elo sujuu entiseen malliin. Siis kuonot kohti uusia seikkailuja!
perjantai 10. syyskuuta 2010
...ja jälkeen
En saanut "Ennen"-kuvaa tähän kun blogger huutaa error error, mutta laitetaan sitten jälkeen-kuvat. Yllättävän kauan possu kestikin "hengissä" mäyräkoiran hellässä huomassa. Tämä on ilmiselvästi Terapeutin mielilelu, se kuljetteli possureppanaa päivät pitkät ja vielä unilelunakin illalla.
Muuten en kyllä hirveästi ostele näitä leluja, mutta tällaisen voisin hankkia vielä kolmannenkin kerran, kesti nimittäin about kaks viikkoa, ja sehän on varsinainen saavutus!
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Vipinää kintuissa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)