keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Vihdoinkin!


Tässä on muutama päivä kärvistelty vesisateen kourissa, niin että eräänkin läpimärän metsäreissun jälkeen Terapeutille valkeni virkatun torkkupeiton ihanuus. Tielle ei ollut mitään asiaa, olisi muuten kuljettu mäyräkoiran kainaloita myöten savessa.

Tänään sitten koitti onni ja autuus, kun ilma vihdoin selkeni ja tiekin oli kuivunut kuljettavaan kuntoon. Oli kyllä ihan pakko lähteä terapeuttiselle syyslenkille, vaikka työt painavatkin päälle. Ehkäpä ne sujuvat nyt sutjakkaammin, kun on saanut tuuletettua sekä koiran että itsensä?

Tällainen pikapostaus tänään. Enkä siis ole täällä salaa työnantajaltani, koska olen se itse, ja toimitan samalla myös duunarin virkaa...eli hus töihin siitä!

2 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Voi että Terapeutilla on lempeä katse. En voi sanoa oikein että silmä. Eiköhän se toinenkin silmä ole yhtä lempeä.

Hassua, että Ossillakin on aika lempeä katse ja kuitenkaan se ei ole lempeä koira. Toki meille - laumalleen mutta tuolla ulkona saa aina olla selittelemässä ja pyytämässä anteeksi kun se rähisee eli haukkuu vastaantulijoille. Inhoaa polkupyöriä, erityisesti sauvakävelijöitä ja sitten muuten vaan vastaantulijoita. Ja kaiken kukkuraksi tässä lähellä on perhekoti jossa asuu vähän kehitysvammaisia nuoria. Heitä kun kävelee vastaan niin vitsit mikä rähinä. Onko terapeutilla mitään tälläisiä pahoja tapoja?

niin töihin vain. Voi se joskus olla vaikeaa kun on niinsanotusti oman itsensä herra. Terveisiä Ossilta ja emännältä.

Sohvi kirjoitti...

Niin, mäyriksemme onkin lempeä ja hyväntuulinen koira, hyväntuulisuus onkin oikein silmiinpistävää ja huvittavaakin. Tämä tietysti perhepiirissä!

Taidanpa miettiä tuota toista asiaa uudessa postauksessa...