torstai 20. lokakuuta 2011

Hyvä on, tunnustan tunnustan!

Sateista päivää, vaikka kuvassa aurinko paistaakin. Marja-Leena heitti meille tunnustuksen, kiitos mukavista sanoistasi. Muistan kyllä, että olet ollut matkassa koko tämän blogin ajan! Tunnustan heti alkuun, että olen kyllä huono näissä ketjujutuissa, mutta yritetään nyt silti. Minäkään en osaa kohdistaa tunnustusta kenellekkään tietylle bloggaajalle, kaikki tekevät omannäköisiään hienoja blogeja, joten heitän tunnustuksen kaikille niille, jotka lukevat blogiani, mutteivät ole sitä tunnustaneet!

Eli 8 satunnaista asiaa:

1. Aloitin mäyräkoirablogin pidon 8.9.2009, siis kaksi vuotta sitten. Menipäs huomaamatta ohi tuokin päivä!

2. Terapeutin oikea nimi on eräältä Astrid Lindgrenin luomalta satuhahmolta. Suomessa on rekisteröity 28 kappaletta samannimisiä karkeakarvaisia mäyräkoiria.

3. Terapeutti on meidän 3. mäyräkoiramme.

4. Blogissa on vieraillut lukijoita (?) niinkin eksoottisista maista kuin Arabiemiirikunnat, Etelä-Korea, Malesia ja Japani. Vaikea sanoa, millä hakusanalla luoksemme on löydetty.

5. Kun Terapeutti oli juuri tullut taloon, se huusi suoraa huutoa kun näki kynsisakset. Siis siinä vaiheessa kun emme olleet leikanneet siltä vielä lainkaan niitä. Opetusvaihe kynsienleikkuuseen kesti 2 viikkoa ja vielä pitkään tämän jälkeen se piti päätään isännän kainalossa, ettei vain tarvitsisi katsoa tätä hirvittävää operaatiota. Nykyisin kynsien leikkuu sujuu vaivatta, mutta siihen tarvitaan kaksi ihmistä. Toinen operoi, toinen pitää röhnöttävää koiraa sylissään.

6. Nypin Terapeutin turkin kaksi kertaa vuodessa, lokakuussa vähän kevyempi harvennus ja siistiminen, keväällä perusteellinen. Turkki kasvaa silmissä, joten tammikuun pakkasten aikaan se on jo melkoinen turjake.

7. Terapeutin lempinimiä ovat turakainen, turjake ja turapetteri, mutta myöskin muru ja höpelö-koira.

8. Terapeutti vahtii mielellään villasukkiani yksin ollessaan. Se kantaa niitä nukkumapaikalleen ja makoilee niiden päällä. Oletan, että kissat eivät saa silloin lähestyä kohdetta.

Tässäpä niitä jo tulikin. Ei tää ollukkaan niin vaikeaa!







3 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Sohvi.Minäkin tunnustan, että inhoan ketjukirjeitä tyyliin lähetä tämä kahdeksalle kaverillesi jne. Ne päätyvät kaikki "roskikseen". Mäyräkoirajutut ovat sitten eri asia.Tuo höpsö karvakasa on pehmentänyt varmaan päätäni:)Löysin tosiaan teidät kirjoiteltuasi noin kuukauden ja siitä alkaen olen seurannut Terapeutin eloa näin virtuaalisesti. Sitten jossain vaiheessa oikein hakemalla hain mäyrisblogeja ja onhan niitä.

Vai vahtii Terapeutti sinun sukkiasi.Ossikin kanniskelee sukkia jos sattuu niitä jostain löytämään. Terveiset teidän koko poppoolle -kissoja unohtamatta:) Terveisin Marja-Leena ja Ossi

Sohvi kirjoitti...

Minä olin alkuvaiheessa hakusessa näiden blogien kanssa, bongasin muutaman mäyrisblogin, joita sitten lueskelin. Nythän näitä tosiaan on vaikka kuinka ja hyvä niin. Hämmästelen jatkuvasti kuinka hyviä kirjoittajia ihmiset ovat!

Terveisiä myös teille, Ossille virtuaalirapsutuksia!

Sohvi kirjoitti...

Ihme väli tullut tuohon tekstin loppuun. Suuttukohan tää blogi kun menin vaihtamaan tuon kuvan tuohon alkuun...