Muuttopuuhia

Tassuttelemme tästä pikkuhiljaa uuteen osoitteeseen, se on villaohdake.blogspot.com. Siellä on kyllä muutakin kuin mäyrisuutisia...joka tapauksessa tämä blogi hiljenee, kiitos ihan älyttömästi seurasta. Tulen kyllä lukemaan teidän blogejanne!

Vaivihkaa

Eilen mäyräkoira jäi yksin kotiin kun lähdin kauppareissulle. Kun palasin, kaikki oli ok, mutta tossut oli kannettu vaivihkaa vanhaan pyykkikoriin ja niitä oli estetty karkaamasta makoilemalla ne tainnoksiin. Kumma kyllä, mäyris ei syö niitä yksin ollessaan. Ja vähän se oli nolona kun ihmettelin, miten ne oli pyykkikoriin päätyneet. Aika hellyttävä tapa, en voi olla hymyilemättä koiralle.

Uunilenkki mäyräkoiran tapaan

Tänään huomasin eteisessä kummallisen laatikon, se on ollut siellä ties kuinka kauan ja vasta nyt kurkistin mitä se pitää sisällään. Herranjestas, vino pino pipoja, lapasia ja kaulaliinoja! Nyt kun on jo viikon verran katsottu kolmosella alkavia pakkasmittarin lukemia niin eiköhän olisi aika ottaa nääkin käyttöön. Tosin päätin pestä ne ensin, tämähän on sellaiseen joutava päivä, koska ulkona on niin kylmä, ettei mäyräkoira pääse lenkille ja minähän en osaa kävellä ilman koiraa. Joten eikun lasti pesukoneeseen. Lajittelin kuitenkin laatikon sisällön ensin ja kas vain, kaksi paritonta lapasta ja yksi sukka sieltä löytyi.

Terapeutti rakastaa kaikkea villaista, mutta etenkin minun villasukkiani ja lapasiani. Aina kun silmä välttää se kantaa niitä hoivattavakseen sohvalle. Alkuaikoina niihin ilmestyi reikiä, mutta nyt onneksi harvemmin. Päätin lahjoittaa parittomat kappaleet koiralle. Häh? kysyi koira. Näissä ei ole mitään hajua! Ja onks tää ees luvallista? se kysyi. Niin...ei minun lapasillani tai sukillani, mutta nyt on eri tilanne! (varsinainen unelmaihminen, lepsuilee pakkaspäivän hengessä). Mäyräkoira innostuu, ai tätä saa heitellä ja tämän kanssa juostaan karkuun, ihan kuin silloin lapsuudessa!

Juoksemme siis peräkanaa tuvan uunin ympäri, koska terapeuttisesti juokseminen tekee hyvää molemmille ja ihmisellä hiipii pikku hiljaa mieleen kuva laiskanpulleasta mäyräkoirasta, joka pian tottuu vain makoilemaan sohvalla ja käyskentelemään silloin tällöin ruokakupille. Mäyräkoira innostuu leikkimisestä niin, että alkaa kaivata ulos. Luulin, että sillä on kaamea pissahätä, mutta huomasin pian juoksevani pitkin pihatietä riehakkaan koiran perässä kunnes pakkasherra puraisi takajalasta ja matkanteko hyytyi siihen. Kinkkasimme yhdessä takaisin sisälle, minä heitin vailla peukaloa olevan lapasen roskikseen ja keitin kahvit. Mäyräkoira oli sillä välin löytänyt kissan karvalelun, vienyt sen sohvalle jossa sitä sitten syyllisen näköisenä piilotteli. Lepsuilu ei ulottunut tällä kertaa kissan leluun, koska ensimmäinen lelu tuhoutui jo ostopäivänä. Sohvatyynyn alta löytyi märäksi imeskelty klöntti karvaa jolta puuttui pää. Mäyräkoiran ilmeessä viattomuus lyö käsipäivää syyllisyyden kanssa.

Talvea

Nyt ei ole kuvaa koirasta kun en viitsi jäädyttää sitä poseerausasentoon. Pakkasta on ollut parina aamuna -31 ja jotain ja parin minuutin hätäreissulle on pitänyt punkea sekä koiralle että itselle siperiavarustus ylle. Ensimmäistä kertaa mäyräkoira tärisee jo eteisessä, eikä se johdu oravista tai muista metsänelävistä. Ihan käy sääliksi viedä sitä tuonne ulos kun kissat sentään saavat käydä sisäveskissä, vaikka ne eivät sitä aina muista arvostaakkaan. No mutta maisemat on kyllä kauneimmillaan ja sen verran pitää pakkasessa näppejään jäädyttää että saa napsaistua kuvia lumikuorrutetuista koivuista.

Ja tässä avautuisi portti koiran juoksutarhaan, mutta isäntäväki on tänä talvena unohtanut koko tarhan olemassaolon, eikä lumilapio ole heilunut viime talviseen tahtiin. Taidamme tyytyä köpöttelemään auratulla kylätiellä.

Radiossa muuten toivotellaan vähän väliä "hyvää kevättä, kuulijat". Grrr. Me toivotetaan hyvää talvea!

Äksönmän

Eilisaamuna tämä veijari järjesti meille pienen näytöksen.

Näköyhteys lintulaudalle avautuu suoraan aamukahvipöydästä.

No, sen tietää myös oravapoliisi.

Karvahäntäinen äksönmän jyrsi talipalloja, sinnikkäästi. Jotain epäilyttävää on kyllä tuolla lasin takana...

"Jos maastoudun näin, niin se ei huomaa mitään."

"Parasta vaihtaa maisemaa."

"Mitäh, mihin se lähtee?"

Toinen linnunruokintatirppa on lähempänä metsää.

Oma apu paras apu.

Eilinen aamu meni seuratessa tätä veijaria, niin että kahvikin jäähtyi kuppiin ja oli keitettävä uusi satsi. Melkein joka aamu se vierailee tuolla kauempana olevan tirpan alla maassa, jonne linnut pudottavat siemeniä. Nyt niitä ei vissiin ollut siellä, koska oli kiivettävä jyrsimään talipalloja. Mäyräkoira yritti olla hengittämättä, mutta noin lähellä oleva herkkupallero sai pöydän tärisemään kuin keskitason maanjäristyksessä.

Olen joskus varmaan kertonutkin, että oravan vahtaus on Terapeutille joka-aamuinen tapa, niinkuin meille lehden luku. Joskus rynnistäminen aamukahvipöytään on niin railakasta että kahvikupit ovat lennelleet ja aamunavaus suoritetaan suomalaisilla perinnekirosanoilla. Terapeutti tunnistaa sanat "kato" ja "orava" ihan missä lauseyhteydessä ja vuorokaudenaikana tahansa. Kerran tulin sisälle ja sanoin muulle perheelle ihan tavallisella äänellä, että koiruuden karvahäntä oli tuolla saunan takana. Terapeutti ponkaisi sohvan selkänojalta ja ryntäsi keittiön ikkunaan pillit soiden. Edes kiertoilmaisut eivät pysty hämäämään tätä asialleen omistautunutta oravapoliisia. En yhtään tiedä, mistä se tiesi mistä puhuin. Joskus huvikseen ollaan kokeiltu orava-sanaa johonkin tavallisen lauseen sisään, ja aivan, kyllä on koiralla kuulo tallella.

Viehtymys näihin karvahäntiin tulee Terapeutin lapsuudesta, pidin sitä irti pihallamme sen ollessa pentu. Aika nopeasti se äkkäsi nämä oravat, joita oli kiva ajaa ympäri metsää helvetillisen kiljunnan säestämänä. Kolme viimeistä sanaa tarkoittaa myös koiraa jahtaavia ihmisiä. Että nyt sitten vaan tyydymme katselemaan oravia ruudun takaa. Aika veikeitä veijareita ne kyllä ihmisenkin mielestä ovat!

Herääminen talvikoomasta

Olemme uinuneet talvikoomassa kuin muumilaakson väki, mutta tänään tapahtui Suuri Herääminen. Kahvikuppi meinasi lentää kädestä kun seinään jysähti jotakin. Jaahas, linkomies on pihassa traktoreineen. Varmaan ohjaamosta kuului "oho" kun lumi paiskautui suoraan päin ulko-oveamme, niin että ovesta ei päässyt ulos. Onneksi on terassin ovi olemassa. Kahdeksan vuotta sitten olisimme joutuneet kömpimään ulos yläkerran palotikkaita myöten.

Tänään on ollut ensimmäinen kunnon pakkaspäivä. Ihana aurinko paistaa.

Hrrr, tuntuu vähän kylmältä, vaikka mittarissa on vain 12 astetta miinuksia.

Mutta ei se mitään, askellamme kohti auringonpaistetta.

Näin stylenä ja reippaasti.

Aivan loistavaa! Ja ihan isänmaalliset väritkin!

Joulun jälkeen on ollut niin paskat ilmat, ettei olla touhuttu paljon mitään. Ite olen nyhertänyt villasukkien kimpussa. Löysin raamatusta (äitini antama nimitys netille) hyvän kantapään ohjeen ja kyllä se nyt jo alkaa sujua kun neljäs sukka on menossa. Tänään virtapiikki kohosi auringonpaisteen ja linkomiehen ansiosta, joten eiköhän tänään saa aikaiseksi enemmän kuin talven koomapäivinä yhteensä. Eli lähenpä töihin!

Lämmintä Joulumieltä kaikille!