keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tähän on tultu


Eilen ajoin eläinkauppaan ja ostaa räväytin Terapeutti Turakaiselle talvipalttoon. Vaikka karvaa onkin, niin taitaa nää pakkaslukemat olla sietorajan yläpuolella (vai onko pakkanen alapuolella?). Mitään säätöjähän en ehtinyt kameraan tietenkään tehdä, kiitos kohmeisten sormien. Alakuvassa jo takatassua kylmää, joten eipä poseerattu tämän kauemmin.

No joka tapauksessa olen tyytyväinen tähän hyvin istuvaan Hurtan mantteliin, pitää myös vettä ja tuulta, joten on sitten vihmovissa tuulissa käyttöä. Kymmeneen pakkasasteeseen saakka Terapeutti tuntuu tarkenevan omassa luomuturkissaan, mutta siitä yli (ali?) kun menee, niin lenkit lyhenee. No jos jotakuta kiinnostaa nuo lukemat, niin -15 ja -23 asteen välillä on pakkasta ollut.

Eilen piti jo avata Terapeutin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) joululahjakin, kun entiset lelut olivatkin merkillisesti kipattu roskikseen. Tai oikeastaan se mikä niistä oli enää jäljellä. Että on täällä muutakin tehty kuin nukuttu nojatuolissa. Ostin muuten kaikki lähimarketin köysilelut ja sinne oli tullut uusia, koko oli pienentynyt mutta hinta pysynyt samana.

Tarttee vissiin vielä eksyä johonkin koiranlahjapuotiin...

3 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Hieno mäyrisloimi!! Siperia on iskenyt sinne ja tänne:) Puoli kuuden maissa pakkasta oli Ossin lenkin aikaan kuuden maissa vielä siedettävät kymmenen astetta. Nyt on jo 16 astetta. Kylmää on Hrrrr sanoo herra Ossikin. Terveisiä Porkkalan niemeltä Ossi ja M-L

Marja-Leena kirjoitti...

Aschh Mä kirjoittelen ihan sekavia..Noista kellonajoista etc...sorgen. Toivottavasti tajuutte jotenkin

Sohvi kirjoitti...

Tajutaan, tajutaan! Kylmähän tuo on sielläkin. Miten miusta tuntuu että viime talvi tuli takas ihan liian nopeasti...