Ajan henki on antaa mennä vaan

Juokse villi lapsi (mäyräkoira)

juokse kauemmaksi

siellä kasvat vahvemmaksi

ja vapaammaksi

juokse henkesi edestä

ota toivon kipinä mukaan!

Vaari näkyvissä!

Eilen käytiin potkurilenkillä ja oli kamerakin pitkästä aikaa mukana. Ei kyllä oo kovin näppärän näköistä työntää potkuria ja ottaa kuvia villinä ja vapaana juoksevasta koirasta, lapaset ja linssin suojus vuoronperään hangessa. No vauhtia piisasi. Vastaan ajeli pyörällä vanha pappa, varmaan 90 vee (mistähän näitä vanhoja vaareja oikein tulee, ei ollut taaskaan omalta kylältä?).

Edellisen papan kohdallahan mäyräkoira toimi loistavasti, nyt ehdin sekunnin murto-osassa ajatella että mitenkähän tänään käy. Mäyräkoira siis juoksi edelläni ja ilmoitti suureen ääneen papan saapumisesta. Kun näin että pappa ajaa pyörällä näin sieluni silmin kuinka mäyräkoira ryntää pyöräilijän lahkeen tuntumaan ja yrittää ottaa villisti haukkuen siitä kiinni ja pappa kellahtaa pyörineen kumoon pehmeään (onneksi) hankeen. (Voisin kyllä jatkaa ajatusta lonkkamurtumaan, ambulanssiin ja oikeudenkäyntiin, mutta nyt ajatus seis!)

No, oikeasti se meni näin: kun Terapeutti vilkaisi minuun sanoin maagisen "sivulle"-sanan ja kaivelin samalla taskuani. Terapeutti käännähti ja ryntäsi luokseni ja siinä sitä taas syötiin retkieväitä, kunnes pyöräilevä vaari oli ohittanut meidät. Hyvä koira ja hyvää päivää vaari!

Hehkutan nyt tätä vierelletuloa kun kaikki mäyräkoiran omistavathan tietävät, että tällaisissa tilanteissa leijuu ilmassa myöskin Se Toinen Mahdollisuus. Itsekkään en tiedä, mitä sitten tapahtuu jos vastaan tuleekin toinen koira/jänis/orava. Mieluiten kaksi jälkimmäistä, huomauttaa Terapeutti.

Terapeuttikin on muuttunut tänä talvena, se nimittäin seurailee tekemisiäni, vilkuilee taakseen ja odottelee minua. Aiemmin se ei paljon taakseen vilkuillut kun oli irti. Luottamus on siis suurempi, minulla siihen että se tulee luokseni kutsusta ja sillä siihen, että taskussa on sen suurinta herkkua. Tässä onkin suuri tyrimisen mahdollisuus omalta puoleltani. Pari kertaa on käynyt niin, että yksi kissoistamme on päässyt liha-apajille ja tyhjentänyt vaivihkaa pussin sisällön. Viimeksi kätkin kuivatun lihan peltipurkkiin, mutta niin vain oli purkki saatu auki ja lihat olivat pitkin eteisen lattiaa. Onneksi tulin ajoissa paikalle, että edes osa säästyi. En oikein edes keksi enää tarpeeksi turvattua paikkaa, sillä kissa saa myös kaapin ovet auki. Että kyllä tämä liha näyttää herkkua olevan. Se on sellaista kuivattua naudanlihaliuskaa, helppo murtaa sopiviksi paloiksi eikä sotke taskuja.

Ja joo ihanan lauhaa on, mittarissa 0.0 lukemat!

Kuinka kuluu sulta...

...maanantai ja muutkin pakkaspäivät...?

...ihan tässä joululahjaa tappaessa...

Kumpi selätti kumman?

Tänään on kyllä toinen meininki, päästään taas lenkille pitkän kaavan mukaan. Lauhaa päivää muillekkin!

Vastaan käveli ihminen

Eräänä päivänä ollessamme vakiolenkillämme vastaan käveli ihminen. Täällä, susirajalla Jlan selän takana keskellä ei mitään! Tai ainakin siltä tuo tähän saakka autio tienpätkä on tuntunut. Terapeutin kanssa olemme hallinneet sitä päivisin kun muut kyläläiset ovat kuka missäkin. Siksi vanhahko mies keltaisessa varoitusliivissään sai mäyräkoiran hetkeksi tolaltaan.

Terapeutti ryntäsi miestä kohti julmasti haukkuen. Parikymmentä metriä edettyään se pysähtyi ja vilkaisi taakseen. Mitä? Oma ihminen on pysähtynyt. Vilkaisu mieheen ja takaisin omaan ihmiseen. Oma ihminen sanoo hiljaa itsekseen "sivulle" ja sanoo saman viittomakielellä. Terapeutti säntää tuhatta ja sataa kohti omaa ihmistä kunnes kohdalla pistää liinat kiinni ja sivuluisussa kurvaa ihmisen vierelle. Palkintona kuivattua naudan lihaa. Vanha mies tervehtii ja häntäkin hymyilyttää. (Minähän olin kuin yhdistelmä Hangon keksistä ja Naantalin auringosta). Terapeutti keskittyy lihamurusien etsiskelyyn, eikä vilkaisekkaan ohi kulkevaa vanhaa herraa.

Tämä ei ollut unta vaan aito tilanne kylätiellämme. Näin aina toivoisin kohtaamisten menevän, varsinkin jos koira sattuu olemaan irti. Vaikka en ole tällä hetkellä juuri lainkaan innostunut talvesta niin näistä hetkistä Terapeutin kanssa nautin täysin siemauksin. Jos tämän sais vielä toimimaan lumettomaan aikaan...

Tuonne ja takaisin

Tuolta me tullaan

Tässä sitä mennään

Määrätietoisesti ihmisen ohi

Ja tuonne matka jatkuu

Tänään kuljettiin pyryssä molemmilla palttoot päällä. Kuvauspäivä on eri mutta matka sama. Ja mikä parasta: ei taas ketään missään, sai pitää Terapeuttia irti lähes koko matkan. Lumeen jäi vain meidän jalan- ja tassunjälkemme.

Jossain tässä se oli...

Tässä pieni kuvasarja siitä miten väärässä ihminen voikaan olla. Monta päivää ollaan kulutettu kylätietä ja luulin ettei mäyräkoira lähde tuonne hankeen uimaan, mutta voi voi kun ei tää ihminen sitten millään opi. Jotain syötävää sieltä löytyi kun tarpeeksi lumen alta penkoi. No onneks nää pistot ei mene kovin kauas tiestä. Jos nimittäin tartteis pelastaa koiraystävä lumesta.

Nyt on kuvat tuoreita, tänään oli tällaista.

Tänään nää tykkäis talvesta

No nyt on kuulkaa kuukauden mittainen ruikutukseni kuultu ja pakkaset tipotiessään. Lauantaina pisteltiin siitä ilosta puolitoista tuntia tassua toisen eteen. Loistava ilma, auratut tiet ja uusi reitti. Sunnuntaina tiet olivat saaneet taas koskemattoman lumikerroksen, ketään eikä varsinkaan mitään ollu missään. Ei auramiestä, ei lintuja, ei oravia, ei muita kulkijoita... Lenkki jäi vähän lyhyemmäksi, koska mäyräkoiran painolastina oli ylimääräiset lumipunnukset ja Jälkikasvullakin hajonnut kenkä lumilasteineen. Terapeutti sai juoksennella vapaana tuon metsätieosuuden, koska lunta on nyt jo niin paljon, ettei se lähde hankeen uimaan. Talvi tuntui jotenkin oudosti jopa mukavalta.

Tänään nollakelin innoittamana kaivelin potkurin esiin. Auramies oli taas käynyt, joten mikäs oli potkutellessa hissukseen. Huomasin kyllä, ettei meidän kummankaan kunto ole pakkaskuukauden aikana sohvan ja jääkaapin väliä ravatessa ainakaan kohentunut. Siis tarkoitan itseäni ja koiraa, Auramiehestä en tiedä. Terapeutti loikki, pyrähteli ja lampsi. Kuvasta voisi päätellä, että aurinkokin paistoi, mutta kai se olisi ollut jo liikaa vaadittu. Kuva on viime talvelta. Mikään ei ole oikestaan muuttunut, muu kuin aika...

Mäyräkoiran talviloma jatkuu

Vuosi sitten tänä samaisena päivänä pakkasta oli -30. Luin juuri vanhoja kirjoituksia Terapeutista ja kuten kuvasta näkyy noin on silloin makoiltu ja noin muuten makoillaan tänäkin päivänä. Tosin pakkasta ei ole kuin -18, tarpeeksi jäädyttämään tassut. Kuva on muuten otettu maaliskuussa, juuri ennen trimmausta...

Terapeutin pääasiallinen elämäntehtävähän on raahata minut ulos kesken työpäivän ja muut henkilökuntaan kuuluvat minä tahansa muuna aikana. Pakkasjakso vapauttaa Terapeutin tehtävästään ja laiskistaa henkilökunnan, mikä ei nyt joululomalla tietysti haitannutkaan (pakkasta -32). Kun kerroin eräälle tutulle vain makoilleeni jouluna sohvalla ja lukeneeni kirjaa, hän kysyi ai, olitko sairaana? Tästä voi vetää johtopäätöksen, että sohvalla tulee makoiltua luvattoman vähän! Nyt kun arki taas alkoi, mäyräkoira voi vallata sen itselleen.

Tää kylmyys ärsyttää nyt niin, että en keksi tähän edes mitään hyvää lopetusta. Taidan lähteä tekemään töitä.