maanantai 10. tammikuuta 2011

Tänään nää tykkäis talvesta


No nyt on kuulkaa kuukauden mittainen ruikutukseni kuultu ja pakkaset tipotiessään. Lauantaina pisteltiin siitä ilosta puolitoista tuntia tassua toisen eteen. Loistava ilma, auratut tiet ja uusi reitti. Sunnuntaina tiet olivat saaneet taas koskemattoman lumikerroksen, ketään eikä varsinkaan mitään ollu missään. Ei auramiestä, ei lintuja, ei oravia, ei muita kulkijoita... Lenkki jäi vähän lyhyemmäksi, koska mäyräkoiran painolastina oli ylimääräiset lumipunnukset ja Jälkikasvullakin hajonnut kenkä lumilasteineen. Terapeutti sai juoksennella vapaana tuon metsätieosuuden, koska lunta on nyt jo niin paljon, ettei se lähde hankeen uimaan. Talvi tuntui jotenkin oudosti jopa mukavalta.

Tänään nollakelin innoittamana kaivelin potkurin esiin. Auramies oli taas käynyt, joten mikäs oli potkutellessa hissukseen. Huomasin kyllä, ettei meidän kummankaan kunto ole pakkaskuukauden aikana sohvan ja jääkaapin väliä ravatessa ainakaan kohentunut. Siis tarkoitan itseäni ja koiraa, Auramiehestä en tiedä. Terapeutti loikki, pyrähteli ja lampsi. Kuvasta voisi päätellä, että aurinkokin paistoi, mutta kai se olisi ollut jo liikaa vaadittu. Kuva on viime talvelta. Mikään ei ole oikestaan muuttunut, muu kuin aika...

2 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Onneksi paljastit, että kuva viime talvelta. Muuten olisin ollut tosi kade, että missä jo NOIN hienosti paistaa aurinko. Vastaus löytyykin ehkä sitten siitä että kuva otettu keväämmällä:) Kiva kuva ja tunnelma oli varmaan sama. Meilläpäin loskaista. Ei mene hyvin: liikaa lunta, taas vielä enemmän lunta ja sitten loskaista:) Meillä ei ole potkukelkkaa voi harmi. Terveisin Ossi ja Marja-Leena

Sohvi kirjoitti...

Kuva on otettu 12. helmikuuta, näköjään ollut lauhempaa, varmaan hetkellisesti...en oo kuvaillut nyt viime aikoina, pakkasella tulee vaan värjötteleviä koirakuvia ja nyt viime päivät on olleet tosi pimeitä. Mutta eiköhän se muutu tuo taivas vielä siniseksi! Terveisiä!