maanantai 3. tammikuuta 2011

Mäyräkoiran talviloma jatkuu

Vuosi sitten tänä samaisena päivänä pakkasta oli -30. Luin juuri vanhoja kirjoituksia Terapeutista ja kuten kuvasta näkyy noin on silloin makoiltu ja noin muuten makoillaan tänäkin päivänä. Tosin pakkasta ei ole kuin -18, tarpeeksi jäädyttämään tassut. Kuva on muuten otettu maaliskuussa, juuri ennen trimmausta...

Terapeutin pääasiallinen elämäntehtävähän on raahata minut ulos kesken työpäivän ja muut henkilökuntaan kuuluvat minä tahansa muuna aikana. Pakkasjakso vapauttaa Terapeutin tehtävästään ja laiskistaa henkilökunnan, mikä ei nyt joululomalla tietysti haitannutkaan (pakkasta -32). Kun kerroin eräälle tutulle vain makoilleeni jouluna sohvalla ja lukeneeni kirjaa, hän kysyi ai, olitko sairaana? Tästä voi vetää johtopäätöksen, että sohvalla tulee makoiltua luvattoman vähän! Nyt kun arki taas alkoi, mäyräkoira voi vallata sen itselleen.

Tää kylmyys ärsyttää nyt niin, että en keksi tähän edes mitään hyvää lopetusta. Taidan lähteä tekemään töitä.

torstai 30. joulukuuta 2010

Pikakelauksella

Mihis se vuosi taas hurahti? Mäyräkoiran osalta lumipenkkojen kaiveluun alkutalvesta 2010...


...maaliskuussa ihmiset taas kaivelivat juoksu-uraa tarhaan ja pudottelivat lumia katoilta...


...touko-kesäkuussa alkoi ilma tuntua lämpimältä...


...ja kesällä Höytiäisen vesi...


...syksy tuntui jotenkin lyhyeltä...



...kun tuli taas tuota valkoista missä kahlata...

Hyvää vuoden vaihdetta!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Luukut auki

Terapeutti repäisee joulukalenterista jo viimeisetkin luukut auki ja loikkii tästä joululomille. Toivotamme siis kaikille MAKOISAA JOULUA JA LEIKKIMIELISTÄ UUTTA VUOTTA 2011!

Terapeutin lahja on tänä vuonna niin iso, etten saanut sitä edes pakettiin. Siis mikä, poroko? No ei nyt sentään, vaan eläinkaupan suurin köysilelu, tarkoitettu varmaan tanskandogille. Ihmisen logiikalla arvelen sen kestävän ...vähän aikaa. Että heikunkeikun!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Tähän on tultu


Eilen ajoin eläinkauppaan ja ostaa räväytin Terapeutti Turakaiselle talvipalttoon. Vaikka karvaa onkin, niin taitaa nää pakkaslukemat olla sietorajan yläpuolella (vai onko pakkanen alapuolella?). Mitään säätöjähän en ehtinyt kameraan tietenkään tehdä, kiitos kohmeisten sormien. Alakuvassa jo takatassua kylmää, joten eipä poseerattu tämän kauemmin.

No joka tapauksessa olen tyytyväinen tähän hyvin istuvaan Hurtan mantteliin, pitää myös vettä ja tuulta, joten on sitten vihmovissa tuulissa käyttöä. Kymmeneen pakkasasteeseen saakka Terapeutti tuntuu tarkenevan omassa luomuturkissaan, mutta siitä yli (ali?) kun menee, niin lenkit lyhenee. No jos jotakuta kiinnostaa nuo lukemat, niin -15 ja -23 asteen välillä on pakkasta ollut.

Eilen piti jo avata Terapeutin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) joululahjakin, kun entiset lelut olivatkin merkillisesti kipattu roskikseen. Tai oikeastaan se mikä niistä oli enää jäljellä. Että on täällä muutakin tehty kuin nukuttu nojatuolissa. Ostin muuten kaikki lähimarketin köysilelut ja sinne oli tullut uusia, koko oli pienentynyt mutta hinta pysynyt samana.

Tarttee vissiin vielä eksyä johonkin koiranlahjapuotiin...

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

On se, talvi

Ulkona kylmää ja hiljaista. Joutaa tehdä töitä, kun koira nukkuu nojatuolissa ja kissat uunin pankolla.

maanantai 6. joulukuuta 2010

6.12.


Hyvää itsenäisyyspäivää koirat ja ihmiset!

Meillä päivä alkoi juhlavasti koiran pesulla, farkkujen pesulla ja tästä kun irti pääsen niin jatkuu maton pesulla. Oravakyttäyskeikan seurauksena tuli mäyräkoiran lisäksi aamuiset terveysjuomat syliin, onneks ei ollu kuumaa kahvia kupissa. Heipparallaa, olkaahan itsenäisiä!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Lumen kyntäjä

Hip hei ihminen on viskonut pipoa ilmaan kun pakkanen otti ja lauhtui hieman. Kympin molemmin puolin on asteita ollut, niin että ollaan päästy jo toisiamme taluttelemaan tietä myöten. Tarhaan tuli tehtyä juoksu-uraa, mutta kuvista päätellen mäyräkoira ajattelee sen olevan ihmisiä varten. Umpihankijuoksu näyttäs olevan paljon hauskempaa!