Vuosi sitten näihin aikoihin löysimme itsemme Prahasta. Nähtävyyksiä tuli katseltua ja kujia koluttua. Siitä huolimatta kun kuulen sanan Praha, silmieni eteen avautuu kuva vilkasliikenteisestä kadusta nimeltä Francouzská lähellä Námesti Mirua. Odotimme siinä aamuisin ratikkaa.
Ratikkapysäkillä tuli seurattua vastapäisen jalkakäytävän koiraelämää. Melkein jokaisella kulkijalla oli koira mukanaan ja melkein kaikki kulkivat vapaana, tosin omistajiensa lähettyvillä. Ainoat hihnat taisin nähdä kahdella mäyräkoiralla ja yhdellä jackrusselilla. Täytyy sanoa, että koirien katsekontaktit omistajiinsa olivat aivan toista luokkaa mitä meidän lakeuksilla olen tottunut, jopa erään laitapuolen kulkijan koira - pieni musta karvakerä - kulki isäntänsä vieressä tiukasti miestä napittaen. Ja tämä tarkoittaa sitä, että katse ei hetkeksikään herpaantunut miehen kasvoista.
Yritin siinä aamuisin havannoida, miten ihmiset toimivat niiden koirien kanssa. No, ei ne ainakaan höpöttäneet niille. Yksi sana ennen suojatietä ja kaksi sileäkarvaista noutajaa kiepsahti omistajansa vierelle. Sitä ennen ne olivat askeltaneet rinnakkain muutaman metrin miestä edellä. Ilman hihnoja. Jotenkin tuntui, että laumajärjestys oli harvinaisen selvä näitten kadulla kulkevien koirien ja ihmisten välillä.
Tällä samalla kadulla oli pieniä elintarvikepuoteja, monta samassa korttelissa. Joskus koiria oli kiinnitettynä puotien ulkopuolelle odottamaan. Niitä saattoi olla useampi rinnakkain, mutta ne eivät rähisseet toisilleen vaan silmä tarkkana seurasivat kaupan ovea. Kerran eräs kultaisennoutajan näköinen koira makoili vapaana erään puodin seinustalla odottamassa. Katua pitkin saapui vapaana, "omistajansa välittömässä läheisyydessä" - siis pari metriä edellä, sellainen karhukoiran näköinen otus. Kumpikaan koirista ei edes vilkaissut toista. Tässä vaiheessa olin jo miltei hämmästyksestä mykkä ja sehän on jo jotain se. Ja väkisinkin sitä ajatteli omaa mellakkapoliisia siellä kotipuolessa...
Koiramuiston kruunasi eräs kultainen noutaja, joka kahden iloisesti hälisevän nuoren tytön kanssa asteli tavaratalon rullaportaisiin. Aivan kuin se olisi itsekkin ollut tällainen iloisesti hälisevä nuori. Itsevarmasti se asteli portaisiin ja tyylikkäästi laski neljällä tassulla alakerrokseen. Turha kai sanoakkaan, että hihnaa ei näkynyt missään.
Koko Prahan reissusta jäi vain yksi koirakuva, tämä Isännän pikakuva mäyriksestä Kaarlensillan lähettyviltä. Sillä oli sentään hihna ja mäyräkoiramaiset elkeet. Toinen mäyris, kääpiökarkkari, nousi emännän sylissä ratikkaan.
6 kommenttia:
Olipa mielenkiintoinen matkakokemus. Ja jotenkin hirveän lohduttavaa, että ne ainoat hihnalliset oli siellä(kin) nimenomaan mäyräkoiria... Nimittäin kun tuo sivulla kulkeminen tuntuu ihan ylivoimaiselta, vaikka se osataan, se ei huvita kuin muutaman sekunnin verran käskytyksen jälkeen.
Prahan liikenne on lievästi sanottuna vilkasta, suurkaupunki kun on. Siksi hämmästyttikin tuo vapaana kulkevien koirien määrä. Myös koirien käytös toisia koiria kohtaan oli ällistyttävää, ne nimittäin olivat toisilleen pelkkää ilmaa, en nähnyt kenenkään pysähtyvän nuuhkimaan toista tai muutenkaan ottavan kontaktia vastaantuleviin. Ehkä ne on oppineet suurkaupungin tavoille...? Ja koirathan olivat aina jonkun koiria, ei siis irtokoiria.
Olisin varmaan pyörtynyt, jos olisin nähnyt mäyräkoiran kipittämässä omistajan vierellä ilman hihnaa katsekontaktista puhumattakaan. Meillähän se menee niin päin, että itse olen katsekontaktissa koiraan ja koira katselee missäs ne jänikset ja oravat olikaan...! Ehkä tämä vaisto on suurkaupungin mäykyilläkin tallella ja siksi olivat hihnan päässä.
Ossi on ollut mukanamme parillakin Eurooppa-turneella autolla. Ja aina olen hämmästellyt sitä vapaana kulkevien koirien määrää. Tosin muistan, että jossain kaupungissa tuli vastaan myös kytkettyjä koiria. Rotuja en nyt mene vannomaan. Sattuneesta syystä Ossi oli aina kiinni.
Ravintolakulttuuri oli minusta ihanaa kun Prahasaakin tuotiin koiralle oma kippo vettä. Prahassa nimenomaan tuotiin sitten jopa jotain herkkujakin (tarjoilija oli ensin vahingossa tietenkin astunut Ossin jalalle jonka jälkeen koira älysi tosiaankin pysyä visusti pöydän alla eikä huolimattomasti pulittain sen vieressä:))
Olisiko niillä sitten niin vikisemättömän selvää se arvojärjestys ettei tarvitse edes nuuhkia?? Kenties. Terveisin M-L ja Ossi
Mekin olimme Prahassa viime syksynä ja tuntui että siellä mäykkyjä riitti! JA koirat saivat tulla jopa pubeihin yms.. Koirakaupunki!
Olen ihmetellyt samaa ilmiötä Italian-reissuillani. Venetsian valtavassa tungoksessakin pikkukoirat köpöttivät emännän kauppareissuilla vieressä vapaana. Isotkin koirat olivat kaupungilla ilman hihnaa ja ihan nätisti. Eläimiähän ne kuitenkin ovat ja niillä on eläimen vaistot!
Tykkään kuitenkin siitä rennosta ilmapiiristä. Meillä saa miettiä kaksi kertaa, voiko kirjastoon piipahtaa palauttamaan kirjan mäyräkoiran kanssa vai ehtiikö joku saada kohtauksen jo siinä välissä. Täällä on kaikki niin vaarallista.
Mukava tarina, kiitoksia. Kyllä, ei voi mäykkyä kaupungissa vapaana pitää. Kun käytimme mäykkypentuamme tottelevaisuuskoulutuksessa, opimme vasta tuntemaan lemmikkimme luonteen. Häpesimme kait vähän koiramme venkoilua, mutta myöhemmin omapäisyys vain huvitti.
Lähetä kommentti