Kesää etsimässä

Terapeutti ja blogi jää nyt epämääräisen pituiselle kesätauolle, joten toivotamme kaikille mäyräkoirille omistajineen oikein leppoisaa kesää! Palaamme takaisin kunhan iho on kärventynyt auringossa ja enimmät itikat tapettu... (Vielä on villasukat jalassa).

Villi luonto

Pihassamme asustaa pihaharakoittemme lisäksi Rouva Siili. Se lyllertää tonttimme rajoja pitkin ja käy syömässä pihasaunan nurkalla, jonne vien sille sapuskaa. Jotenkin sympaattinen otus. Kissamme ihmettelevät sitä hiljaa, se ei ole kissoista tietääkseenkään. Tähän se idylli sitten päättyykin.

Rouva Siili ei piittaa aidoista, joten mäyräkoira on yllättänyt sen useamman kerran koiratarhasta. Nyt se on sitten sitä, että kun päästän Terapeutin tarhan portilta juoksemaan, menee noin 5 sekuntia, kun aropupumaisesti loikkiva koira on löytänyt suhisevan siilin. Mäyräkoirilla on ilmiselvästi olemassa haukuntatyyli myös näille piikikkäille otuksille, sillä siitä ei voi missään tapauksessa erehtyä, kiihkomielinen "kuin haukkuvaa sikaa pistettäisiin" jos sitä nyt jotenkin kuvailisi. Siis Rouva Siili on tehnyt aikamoisen valtauksen, sillä nyt laitan Terapeutin tarhaan erittäin epäilevin mielin ja valmistaudun noutamaan sen samantien sieltä pois. Tänään Rouva S. oli juuri ja juuri aitauksen ulkopuolella, oli vähällä ettei mäyräkoira hoksannut alikaivamisen riemua, sain hihnan juuri sillä sekunnilla kaulapantaan, ettei se ehtinyt kokeilla sitä käytännössä. Olen kyllä varma, että se kokeilee sitä seuraavalla kerralla, raahasinhan sen pois kesken älynvälähdyksen!

No, tästähän seuraa luonnollisesti metsäkeikka. Terapeutti autoon, mistä se on taas erittäin mielissään. Ja on joo valjaat, mutta Terapeutti kiertää niissä oman akselinsa ympäri niin, että pakettia on miltei mahdoton saada ilman apuvälineitä auki. No jokatapauksessa tuonne alimman kuvan metsään pyyhällämme, se on sellainen "oikea metsä". Tai on tähän saakka ollut. Toisessa päässä aluetta on suunnaton avohakkuu ja se jos mikä on raastava näky pienestä koiranulkoiluttajasta...viimeisestä synkästä lauseesta huolimatta tänään oli vaihteeksi aurinkoinen sää ja melkein lämmin, villasukat sai ottaa jo jalasta keskipäivän tienoilla!

Hermot narikasta

No hah hah, eihän tässä mennyt kuin päivä, kun sai kaivaa ne hermot takaisin sieltä narikasta. Mäyräkoira järjesti eilen draamakohtauksen kävelemällä sisään keittiön ovesta ja ampaisemalla ääntä nopeammin ulos raolleen jääneestä pesuhuoneen ovesta. Jonka minä pässinpää olin jättänyt auki. Nopeus oli valttia, sillä en ehtinyt edes nähdä minkä ilmansuunnan koira valitsi.

Samalla hetkellä ajoi pihaan Terapeutin suosikki-Isoäiti koirineen. Draaman kaari oli mielestäni selvästi nähtävissä: Terapeutti kuulee Isoäidin vienon huhuilun ja kaartaa tiesmistä pöheiköstä tervehtimään ja homma on siinä.

Terapeutin mielestä draaman kaari on paljon jännittävämpi: ensin ajetaan mitä tahansa liikkuvaa mahdollisimman tiheässä pöheikössä, ulvotaan dramaattisesti (johon kuoroon myös ihminen liittyy) ja juoksutetaan koko porukkaa - Isäntä mukaanlukien - ympäri tiluksia. Isoäiti huhuilee, ja isoäidin Koira on liian laiska lähteäkseen hakemaan ulvovaa pikku pirulaista kotiin. Kuuleehan sen, missä se menee, tuntuu Koira tuumivan. Se onkin asian hyvä puoli.

No, jossain vaiheessa Draaman Kuningatar on päätynyt Isännän syleilyyn, josta rimpuillaan "tervehtimään" Isoäitiä ja Koiraa. Tämän kohtauksen kuvittelin kuuloaistini perusteella, koska olin vielä itse siellä pöhheikössä. Seuraava näköaistiini perustuva havainto on kuitenkin mäyräkoiran vauhdilla kiitävä takapuoli ranchimme itäosassa. Tervehtimisessä meni siis nanosekunnin verran aikaa. Ohhoh, naapurit on lähdössä autolla johonkin. Kiiruhdan siis tielle varoittelemaan kenties saapuvasta ohjuksesta. No, naapurit ovat epäilemättä jo kuulleet, että meillä on "tilanne päällä" ja kun minä ilmestyn tielle ravaamaan, ei voi olla vaikea arvata mistä on kyse.
Tällä välin The Drama Queen on sittenkin päättänyt mennä tervehtimään jo aikaa sitten pihaan tulleita vieraita. Tällä kertaa nakitus onnistuu, koirat päätyvät juoksutarhaan, jossa toinen ei jaksa enää juosta.

Hermot narikassa

Tänään kävimme täällä.

Pihassamme tuuli koko päivän melkoisen navakasti ja sai minut kiertämään kehää. Ei mitään näyttelykehää vaan uraa tuvan lattiaan. Lopulta sisäinen merimieheni sai minut hyppäämään Terapeutin kanssa autoon ja ajamaan järvelle katsastamaan, miltä Suomen kesä näyttää. Tästähän Terapeutti ei osannut muuta kuin olla mielissään. Henkilökohtainen kuljetus piitsille.

Lahden poukamassa ei tuullut juuri lainkaan. Ranta oli keltaisenaan siitepölystä, joten eipä mäyräkoiraa viitsinyt paljon veteen houkutella. Vähän se sitä itsekkin ihmetteli, keltaista lauttaa. Mutta retki oli muuten mukava, tavattiin sattumalta koirakaveri, eikä pikkulintuja ollut näköpiirissä. Merkillinen lause, mutta siksipä mäyräkoiran uskalsikin laskea rannalle irralleen. Yksikin pieni visertäjä olisi vesittänyt leppoisen tunnelman ja siinä sitä oltaisiin metsästetty ajavaa koiraa puol päivää pitkin rantoja. Onneksi näin ei käynyt ja Terapeuttikin sai nautiskella alkavasta kesästä.
Ja lisäksi ranta oli täynnä koirahajuja, edellisenä iltana siellä oli kuullemma ollut vesipelastuskoirien harkat, joten nuuhkittavaa riitti ilman että täytyi ottaa maratonjuoksu pitkin metsiä. Siis hermothan sai heittää hetkeksi narikkaan ja kun luoksetulokin oli alimman kuvan kaltaista, niin mikäs oli piitsillä kerätä hiekkaa kenkiin. Ja tassuihin. Hmm, toivottavasti tämä toistuu!