Tänään kävimme täällä.
Pihassamme tuuli koko päivän melkoisen navakasti ja sai minut kiertämään kehää. Ei mitään näyttelykehää vaan uraa tuvan lattiaan. Lopulta sisäinen merimieheni sai minut hyppäämään Terapeutin kanssa autoon ja ajamaan järvelle katsastamaan, miltä Suomen kesä näyttää. Tästähän Terapeutti ei osannut muuta kuin olla mielissään. Henkilökohtainen kuljetus piitsille.
Lahden poukamassa ei tuullut juuri lainkaan. Ranta oli keltaisenaan siitepölystä, joten eipä mäyräkoiraa viitsinyt paljon veteen houkutella. Vähän se sitä itsekkin ihmetteli, keltaista lauttaa. Mutta retki oli muuten mukava, tavattiin sattumalta koirakaveri, eikä pikkulintuja ollut näköpiirissä. Merkillinen lause, mutta siksipä mäyräkoiran uskalsikin laskea rannalle irralleen. Yksikin pieni visertäjä olisi vesittänyt leppoisen tunnelman ja siinä sitä oltaisiin metsästetty ajavaa koiraa puol päivää pitkin rantoja. Onneksi näin ei käynyt ja Terapeuttikin sai nautiskella alkavasta kesästä.
Ja lisäksi ranta oli täynnä koirahajuja, edellisenä iltana siellä oli kuullemma ollut vesipelastuskoirien harkat, joten nuuhkittavaa riitti ilman että täytyi ottaa maratonjuoksu pitkin metsiä. Siis hermothan sai heittää hetkeksi narikkaan ja kun luoksetulokin oli alimman kuvan kaltaista, niin mikäs oli piitsillä kerätä hiekkaa kenkiin. Ja tassuihin. Hmm, toivottavasti tämä toistuu!
Lahden poukamassa ei tuullut juuri lainkaan. Ranta oli keltaisenaan siitepölystä, joten eipä mäyräkoiraa viitsinyt paljon veteen houkutella. Vähän se sitä itsekkin ihmetteli, keltaista lauttaa. Mutta retki oli muuten mukava, tavattiin sattumalta koirakaveri, eikä pikkulintuja ollut näköpiirissä. Merkillinen lause, mutta siksipä mäyräkoiran uskalsikin laskea rannalle irralleen. Yksikin pieni visertäjä olisi vesittänyt leppoisen tunnelman ja siinä sitä oltaisiin metsästetty ajavaa koiraa puol päivää pitkin rantoja. Onneksi näin ei käynyt ja Terapeuttikin sai nautiskella alkavasta kesästä.
Ja lisäksi ranta oli täynnä koirahajuja, edellisenä iltana siellä oli kuullemma ollut vesipelastuskoirien harkat, joten nuuhkittavaa riitti ilman että täytyi ottaa maratonjuoksu pitkin metsiä. Siis hermothan sai heittää hetkeksi narikkaan ja kun luoksetulokin oli alimman kuvan kaltaista, niin mikäs oli piitsillä kerätä hiekkaa kenkiin. Ja tassuihin. Hmm, toivottavasti tämä toistuu!
3 kommenttia:
Meiltä löytyy myös lintukoira, on se kumma kuinka kivoja ne pikkulinnut on :D
Ihanaa olisi päästää joskus hihnasta irti, vaan ei uskalla kuin todella valvotuissa olosuhteissa. Jimi ei kyllä riistaan perään lähtisi, mutta silti huoli olisi liian suuri sydänvikaiselle emännälle. Jone varmaan juoksisi karkuun eikä heti tulisi, vaikka komentaisi. Monesti on mietitty rotuvalintaamme ja kaiholla katsottu kun naapureiden koirat ovat irti lenkkeillessä...
Kirjoitan tätä päivänä, jolloin hermojen leppuutus on muisto vain (lue 4.6.)...
Minua aina kiinnostaa miksi ihmiset ottavat tietynrotuisen koiran, mikä on se juttu? Jollain perusteellahan sitä rodun valitsee. Minä itse tykkään erityisesti mäyräkoiran huumorintajusta, vaikka se joskus hermoja koetteleekin, niin loppujen lopuksi jälkeenpäin (useimmiten) naurattaa. Tästä saisi melkein oman luvun blogiin...
Lähetä kommentti