Uunilenkki mäyräkoiran tapaan

Tänään huomasin eteisessä kummallisen laatikon, se on ollut siellä ties kuinka kauan ja vasta nyt kurkistin mitä se pitää sisällään. Herranjestas, vino pino pipoja, lapasia ja kaulaliinoja! Nyt kun on jo viikon verran katsottu kolmosella alkavia pakkasmittarin lukemia niin eiköhän olisi aika ottaa nääkin käyttöön. Tosin päätin pestä ne ensin, tämähän on sellaiseen joutava päivä, koska ulkona on niin kylmä, ettei mäyräkoira pääse lenkille ja minähän en osaa kävellä ilman koiraa. Joten eikun lasti pesukoneeseen. Lajittelin kuitenkin laatikon sisällön ensin ja kas vain, kaksi paritonta lapasta ja yksi sukka sieltä löytyi.

Terapeutti rakastaa kaikkea villaista, mutta etenkin minun villasukkiani ja lapasiani. Aina kun silmä välttää se kantaa niitä hoivattavakseen sohvalle. Alkuaikoina niihin ilmestyi reikiä, mutta nyt onneksi harvemmin. Päätin lahjoittaa parittomat kappaleet koiralle. Häh? kysyi koira. Näissä ei ole mitään hajua! Ja onks tää ees luvallista? se kysyi. Niin...ei minun lapasillani tai sukillani, mutta nyt on eri tilanne! (varsinainen unelmaihminen, lepsuilee pakkaspäivän hengessä). Mäyräkoira innostuu, ai tätä saa heitellä ja tämän kanssa juostaan karkuun, ihan kuin silloin lapsuudessa!

Juoksemme siis peräkanaa tuvan uunin ympäri, koska terapeuttisesti juokseminen tekee hyvää molemmille ja ihmisellä hiipii pikku hiljaa mieleen kuva laiskanpulleasta mäyräkoirasta, joka pian tottuu vain makoilemaan sohvalla ja käyskentelemään silloin tällöin ruokakupille. Mäyräkoira innostuu leikkimisestä niin, että alkaa kaivata ulos. Luulin, että sillä on kaamea pissahätä, mutta huomasin pian juoksevani pitkin pihatietä riehakkaan koiran perässä kunnes pakkasherra puraisi takajalasta ja matkanteko hyytyi siihen. Kinkkasimme yhdessä takaisin sisälle, minä heitin vailla peukaloa olevan lapasen roskikseen ja keitin kahvit. Mäyräkoira oli sillä välin löytänyt kissan karvalelun, vienyt sen sohvalle jossa sitä sitten syyllisen näköisenä piilotteli. Lepsuilu ei ulottunut tällä kertaa kissan leluun, koska ensimmäinen lelu tuhoutui jo ostopäivänä. Sohvatyynyn alta löytyi märäksi imeskelty klöntti karvaa jolta puuttui pää. Mäyräkoiran ilmeessä viattomuus lyö käsipäivää syyllisyyden kanssa.

Talvea

Nyt ei ole kuvaa koirasta kun en viitsi jäädyttää sitä poseerausasentoon. Pakkasta on ollut parina aamuna -31 ja jotain ja parin minuutin hätäreissulle on pitänyt punkea sekä koiralle että itselle siperiavarustus ylle. Ensimmäistä kertaa mäyräkoira tärisee jo eteisessä, eikä se johdu oravista tai muista metsänelävistä. Ihan käy sääliksi viedä sitä tuonne ulos kun kissat sentään saavat käydä sisäveskissä, vaikka ne eivät sitä aina muista arvostaakkaan. No mutta maisemat on kyllä kauneimmillaan ja sen verran pitää pakkasessa näppejään jäädyttää että saa napsaistua kuvia lumikuorrutetuista koivuista.

Ja tässä avautuisi portti koiran juoksutarhaan, mutta isäntäväki on tänä talvena unohtanut koko tarhan olemassaolon, eikä lumilapio ole heilunut viime talviseen tahtiin. Taidamme tyytyä köpöttelemään auratulla kylätiellä.

Radiossa muuten toivotellaan vähän väliä "hyvää kevättä, kuulijat". Grrr. Me toivotetaan hyvää talvea!

Äksönmän

Eilisaamuna tämä veijari järjesti meille pienen näytöksen.

Näköyhteys lintulaudalle avautuu suoraan aamukahvipöydästä.

No, sen tietää myös oravapoliisi.

Karvahäntäinen äksönmän jyrsi talipalloja, sinnikkäästi. Jotain epäilyttävää on kyllä tuolla lasin takana...

"Jos maastoudun näin, niin se ei huomaa mitään."

"Parasta vaihtaa maisemaa."

"Mitäh, mihin se lähtee?"

Toinen linnunruokintatirppa on lähempänä metsää.

Oma apu paras apu.

Eilinen aamu meni seuratessa tätä veijaria, niin että kahvikin jäähtyi kuppiin ja oli keitettävä uusi satsi. Melkein joka aamu se vierailee tuolla kauempana olevan tirpan alla maassa, jonne linnut pudottavat siemeniä. Nyt niitä ei vissiin ollut siellä, koska oli kiivettävä jyrsimään talipalloja. Mäyräkoira yritti olla hengittämättä, mutta noin lähellä oleva herkkupallero sai pöydän tärisemään kuin keskitason maanjäristyksessä.

Olen joskus varmaan kertonutkin, että oravan vahtaus on Terapeutille joka-aamuinen tapa, niinkuin meille lehden luku. Joskus rynnistäminen aamukahvipöytään on niin railakasta että kahvikupit ovat lennelleet ja aamunavaus suoritetaan suomalaisilla perinnekirosanoilla. Terapeutti tunnistaa sanat "kato" ja "orava" ihan missä lauseyhteydessä ja vuorokaudenaikana tahansa. Kerran tulin sisälle ja sanoin muulle perheelle ihan tavallisella äänellä, että koiruuden karvahäntä oli tuolla saunan takana. Terapeutti ponkaisi sohvan selkänojalta ja ryntäsi keittiön ikkunaan pillit soiden. Edes kiertoilmaisut eivät pysty hämäämään tätä asialleen omistautunutta oravapoliisia. En yhtään tiedä, mistä se tiesi mistä puhuin. Joskus huvikseen ollaan kokeiltu orava-sanaa johonkin tavallisen lauseen sisään, ja aivan, kyllä on koiralla kuulo tallella.

Viehtymys näihin karvahäntiin tulee Terapeutin lapsuudesta, pidin sitä irti pihallamme sen ollessa pentu. Aika nopeasti se äkkäsi nämä oravat, joita oli kiva ajaa ympäri metsää helvetillisen kiljunnan säestämänä. Kolme viimeistä sanaa tarkoittaa myös koiraa jahtaavia ihmisiä. Että nyt sitten vaan tyydymme katselemaan oravia ruudun takaa. Aika veikeitä veijareita ne kyllä ihmisenkin mielestä ovat!

Herääminen talvikoomasta

Olemme uinuneet talvikoomassa kuin muumilaakson väki, mutta tänään tapahtui Suuri Herääminen. Kahvikuppi meinasi lentää kädestä kun seinään jysähti jotakin. Jaahas, linkomies on pihassa traktoreineen. Varmaan ohjaamosta kuului "oho" kun lumi paiskautui suoraan päin ulko-oveamme, niin että ovesta ei päässyt ulos. Onneksi on terassin ovi olemassa. Kahdeksan vuotta sitten olisimme joutuneet kömpimään ulos yläkerran palotikkaita myöten.

Tänään on ollut ensimmäinen kunnon pakkaspäivä. Ihana aurinko paistaa.

Hrrr, tuntuu vähän kylmältä, vaikka mittarissa on vain 12 astetta miinuksia.

Mutta ei se mitään, askellamme kohti auringonpaistetta.

Näin stylenä ja reippaasti.

Aivan loistavaa! Ja ihan isänmaalliset väritkin!

Joulun jälkeen on ollut niin paskat ilmat, ettei olla touhuttu paljon mitään. Ite olen nyhertänyt villasukkien kimpussa. Löysin raamatusta (äitini antama nimitys netille) hyvän kantapään ohjeen ja kyllä se nyt jo alkaa sujua kun neljäs sukka on menossa. Tänään virtapiikki kohosi auringonpaisteen ja linkomiehen ansiosta, joten eiköhän tänään saa aikaiseksi enemmän kuin talven koomapäivinä yhteensä. Eli lähenpä töihin!

Lämmintä Joulumieltä kaikille!

Horoskooppi

Maanantaisin on maakuntalehdessä viikon horoskooppi. Kerrankin se taitaa pitää paikkansa, ainakin näiltäosin.

Terapeutti: Kovaa vauhtia lähestyvä joulu aiheuttaa kovia paineita koska niin monien ihmisten toiveet pitää ottaa huomioon.

Ihminen: Hektisen työpäivän päätteeksi kannattaa noudattaa sohvan houkuttelevaa kutsua ja jättää väliin harrastuskerta tai parikin.

Ihmisen toiveissa on päästä vastaamaan sohvan houkuttelevaan kutsuun, saas nähdä miten sohvanvaltaus mäyräkoiralta onnistuu. Kovimmat paineet mäyrikselle taitavatkin tulla tästä kamppailusta, onhan se saanut köllötellä siinä yksikseen lähes koko vuoden. Tavaratalossa oli myynnissä villahuopia 10,- kipale, tosi edullista muttei silti koiran käyttöön. Jos se jäisi siihen yksikseen, peittoa kokeiltaisiin muutenkin kuin tassuilla. Nyt me jäädään odottamaan sitä joulua!

Yksin kaksin kotona

Olin jo unohtanut, että meillä on olemassa tällainen härveli. Piti kaivaa se esiin nyt kun olemme koiran kanssa kaksin kotona. Mies ja lapsi ovat viemässä ukkia (91v.) ukin tyttöystävän luo.

Terapeutin mielestä imuri tarkoitaa kissan takaa-ajoa. Tällä kertaa Empun hermot pitivät, eikä se lähtenyt säntäilemään mihinkään, mäyräkoiraa kiukutti.

Kostoksi siitä mäyräkoira varasti siivoustossuni kun olin puistelemassa mattoja. No sittenhän sitä takaa-ajoa saikin harrastaa, käännetyssä järjestyksessä tosin.

Eilen tulin luvanneeksi koiralle, että tiedossa on tänään pitkä lenkki, mikäli taivaalta ei sada p....aa. Ei satanut, mutta ei me silti päästy oikein mihinkään kun olis pitänyt olla joko rollaattori tai luistimet apuna.

No ainahan voi mennä tarhaan nuuhkuttelemaan.

Ja kyttäämään lintuja. Orava oli syömässä talon takana, mutta sitä en kertonut mäyräkoiralle ennen kuin sisällä. Katselimme paistia ikkunan läpi.

Ja sen verran kiltti mussukka mäyris on tänä(kin) vuonna ollut, että lahjapakettiin kääräisin tällaisen lelun. Oli eläinkaupan vahvimmalta tuntuva lelu, eikä se vingu. Veikkaan eliniäksi 5 min. Mukavaa muuten Marja-Leena kun muistit "tanskandogin lelun" siellä eläinkaupassa, meidän kaupassa ei ollut muita kuin se sama köysi mikä Terapeutilla on ollut viime joulusta saakka, enkä viitsinyt sitten samaa nuijimisvälinettä Terapeutille enää ostaa. Tää näyttäs vähän ihmisystävällisemmältä.

Poistin tästä loppuosan, koska aloin miettiä leluasiaa liian syvällisesti. Olin jo morkkiksen asteella tuosta yhdenkin lelun ostosta, mutta tulin sitten järkiini. Jouluna katselen vaan mäyräkoiran tähtien lailla tuikkivia silmiä, sen viis minuuttia minkä lelun elinkaari todennäköisesti kestää. Että silleen.