Eräänä iltana ennen hämärää menin mäyräkoiraterapeutin kanssa lapioimaan tätä tarhaa auki lumesta, siellähän on ollut juoksu-uran pohja koko talven. Ilmeisesti lapionvarressa heiluminen näytti mäyräkoirasta hitaalta ja tylsältä puuhalta, joten virikkeet piti kehitellä itse. Se loikkasi ketterästi hangelle seuraamaan jäniksenjälkiä.Luulin, että hanki upottaa niin, ettei se pääse kovin pitkälle, joten jatkoin lapioimista ja koira kulkuaan. Paitsi että parin päivän lauhempi keli olikin kovettanut hieman hangen pintaa höttölumen alta niin, että mäyräkoirahan ei uponnutkaan siihen, vaan tallasi määrätietoisesti hädintuskin näkyvissä olevien aitojen yli kohti takametsää.
Pihassamme alkoi tutunoloinen viipottaminen: missä lumikengät, Isäntä, sukset, Jälkikasvu? Lumikengät jalassa lonksuen loikin kohti takametsää, jossa on tietenkin hemmetin tiheä taimikko. Mäyräkoiran ura oli kyllä helppo havaita, mutta melkein mahdoton seurata. Muu perhe tuli suksien kanssa apuun. Kun siinä aikamme sähelsimme, tuli puskasta esiin valkoinen möykky, jonka silmissä oli lievästi ilahtunut kysyvä katse: Ai tekin olette täällä...?
No, nyt kun on hiihtoloma meneillään, on hyvä että Jälkikasvukin pääsi edes kerran suksille loman aikana. Ja kävihän tuo rymyäminen iltalenkistä. Kiire tuli sen vuoksi, että jonkun matkan päässä menee moottorikelkkareitti, eikä siellä kovin hiljaisilla vauhdeilla ajeta ja hämäräkin oli laskeutumassa. Mäyräkoira oli kyllä läpeensä tyytyväinen koko illan.
6 kommenttia:
Vai lähti se Terapeutti vähän rilluttelemaan :) Tiedän kyllä tuon kauhistustunteen. Siksipä Ossi ei ole ollut vapaana moneen vuoteen.
Tosin pari kertaa viiden vuoden sisään on fleksi katkennut vaikka pitäisi kestää 25 kiloa. Ja pari vuotta sitten oli ihan kauhea tilanne kun fleksi jotenkin kirposi mun miehen kädestä ja koira lähti kauriin perään lammelle ja sitten yhtäkkiä haukku oli lakannut. Onneksi mies löysi Ossin sieltä rantakaislikosta johon se oli jumittunut kun fleksi oli napannut kaislikkoon kiinni. Siellä se koira istui sohjossa sitten ihan hiljaa ja oli jo ihan pimeää mutta otsalamppu iski silmiin tämä oli marraskuun lopussa tai joulukuussa ja lampi jo huonossa jäässä... Terveisin M-L ja Ossi
No voi Ossia! Koiran etsiminen pimeästä on varmaan kauheaa.
En tiennyt minäkään, että löytäisimme lumikengät ja sukset niinkin nopeasti kuin nyt kävi!:)
Eilen näimme ilveksen jäljet. Terapeutti makasi rähmällään jälkien päällä, niin oli erikoinen haju niissä.
Täälläkin olen kerran nähnyt ilveksen jäljet tänä vuonna. Se olisi hienoa nähdä ihan elävänä.
Miten voi muutoin tuollainen ajava koira olla niin tyhmä että pitää hirveää ölömölöä kun ajaa ja kun juuttuu liikkumattomaksi niin täysin hiljenee? Luultavasti olisi Ossi paleltunut kuoliaaksi yön aikana jos ei olisi silloin heti löytynyt.
Tänään on muutoin meillä kevään ihanin päivä toistaiseksi. Aurinko paistaa ja pari astetta plussan puolella. Eikä tuule. Terveisiä Porkkalan niemeltä Ossi ja M-L
Hei! Voi miten ihania juttuja;)Tuo tura-eikun terapeutti näyttää ihan yhtä karvaiselta kun mun yksi mäykky! Nykyisellä ei olekaan kun vähän partakarvoja vaikka karkkari onkin;)
Terapeutti muuttuu aina talven aikana Turapeutiksi! Meillä on trimmaaja hakusessa, jos en löydä sopivaa täytyy taas valjastaa voimavarat muutamaksi päiväksi turkin huoltamiseen. Alkaa olla taas se aika vuodesta. Yhdellä mäyriksistämme oli vaan selässä karkea karva, mikäs se oli nyppiessä. Terapeutin kanssa homma onkin paljon työläämpi...
Voi tokkiinsa! Jopas on ollut äksöniä teillä, onneksi tarina päättyi kuitenkin hyvin. Kieltämättä niinä kertoina kun koiruus on päässyt syystä tai toisesta vapaaksi on vähän jännittänyt... mutta eikös sitä pidäkin olla vähän elämässä vipinää? Tosin en tiiä uskallanko enää päästää edes Jimiä tyttöjen kanssa vapaaksi, ennen sekin ollut mahdollista.
Lähetä kommentti