Karkeakarvainen kollega

Tällainen karvainen kaveri on istunut kirjahyllyssäni jo kymmenisen vuotta. Se on käsinukke, joka muistuttaa tietysti minun mielestäni karkeakarvaista mäyräkoiraa, jonkun muun mielestä varmaan jotain muuta. Tänään sitten päätin tutustuttaa aidon ja leikkikarkkarin toisiinsa.

Aito karkkari ei aluksi pystynyt edes katsomaan leikkilajitoveriaan. Se meni kyllä sen viereen, muttei pystynyt millään luomaan silmäystäkään siihen. Kun Isäntä tuli paikalle, se varmuuden vuoksi kuitenkin painoi päänsä lelun päälle. Kun käänsin Rekun selälleen (onhan sillä nimikin, tietysti!) Terapeutti tutki sitä varovasti ja alkoi sitten pureskella muina koirina sen kinttua. Kun kielsin koskemasta kollegan kinttuun tai mihinkään muuhunkaan ulokkeeseen, se kävi mulkoillen makaamaan Rekun viereen ja selvästi murjotti. Mustasukkaisuutta ilmassa? No, Rekku päätyi takaisin kirjahyllyn päälle (yläkertaan) ja Terapeutti sai taas omia sohvan itselleen (alakerta). Poissa silmistä poissa mäyräkoiran mielestä.

Huomatkaa myös, mikä peitto siellä sohvalla nykyisin onkaan: sehän on se "Tätä-ei-sitten-koskaan-kissojen-eikä-koiran-käyttöön" -peitto. Siihen on ilmestynyt vieri viereen pienen pieniä kuonon mentäviä reikiä, joten se on muuttunut jo "Tämä-peitto-koiran-alle-sohvalle-ja-autoon"-peitoksi. No hoh, eipä siihen kauan mennytkään, hitaampaa oli sen tekeminen.

Blogin kirjoittamisessakin oli pieni tauko, planeetat olivat varmaan jotenkin vinksallaan kun mikään paperihomma ei edennyt ilman tuhatta puhelua ja siellä täällä juoksemista. Tänään palaset alkoivat sitten loksahdella kohilleen, että eiköhän tämä tästä taas.