Ennustettavissa suurta draamankaarta aamukahvia juodessa: oravat ovat palanneet mäyräkoiran näköpiiriin. Terapeutti odottikin niitä uskollisesti koko viime talven, jolloin niistä ei näkynyt vilaustakaan.Viikon verran on yksi rohkea orava käynyt lintulaudan alla ja sitä on mäyräkoira seurannut joka aamu samalla lihaksiaan lämmitellen. Tärinän voimakkuus on suoraan verrannollinen oravan ja mäyräkoiran kuonon väliseen metrimäärään. Tänään oravia oli kuitenkin kaksi, mikä oli varsinainen tyrmäys mäyräkoiralle. Hetken tuijotettuaan se käänsi niille selkänsä (!), eikä enää pystynyt katsomaan niihin päinkään. Mitä mitä! se tuntui hokevan itsekseen ja näkyi että se oli pakahtua jännityksestä. Melkein pystyin näkemään kuinka se mielessään ajoi nähtä kahta herkkupalaa takaa.
Ja koska viisaat koiranomistajat opettavat koiransa seisomaan näyttelypöydällä eikä suinkaan istumaan ruokapöydällä, niin en sitten ilkeä laittaa kokokuvaa koirasta tekemässä tätä jälkimmäistä, miten tuohon pöydälle kertyykin noin paljon roinaa mäyräkoiran lisäksi?
Onneksi siilit nukkuvat jo.
4 kommenttia:
Todella täälläkin huokaistaan "onneksi siilit nukkuvat jo", eikä menneenä kesänä yksikään siili menettänyt Ollin vuoksi henkeään. Tosin yksi siili pelastettiin Ollin suupielistä, hammas ei ollut onneksi vielä tarttunut kiinni eli pelastus oli sadasosasekunneista kiinni.
Oraviakaan Olli ei voi sietää. Lintulaudalla vieraileville talitinteille riittää pieni murina ja tärinä, mutta harakat saavat jo haukut päälle.
Jokaisella vuodenajalla näyttää olevan omat kiusauksensa!
Onneksi Olli on kunnossa, että voi rauhassa komennella talitinttejä ja vähän niitä oraviakin! Terapeutti ei ikkunan läpi sano mitään noille linnuille, ulkona sitten kyllä.
Mitä haukkuvatko muidenkin mäyrikset oravia ja lintuja? Yritän Ossille hokea aina kävellessämme, että mäyräkoirat eivät ole lintukoiria. Ei vaan ole mennyt perille:(
Miten ihmeessä Terapeutti donkkaa pöydälle? Meidän Ossi hyppää juuri ja juuri sohvalle. Syliinkään se ei koskaan enää hyppää kun kerran nuorempana sille sattui pieni virhearvio ja se tipahti samantein kivilattialle tai laattalattialle mutta kovaa kuitenkin... Terveisin Ossi ja M-L
Ai mitenkö donkkaa :), ensin ryntäämällä syliin ja sitä kautta puoliksi pöydälle. Yleensä se retkottaa käsivarren varassa, mutta joskus nostan sen ihan itse istumaan siihen pöydän kulmalle. Se keskittyy oraviin niin kauan kuin nostan sen pois, se ei uskalla tulla alas omin avuin. Se ei myöskään kiipeä pöydälle omin avuin, joten poissaollessamme pöytä saa olla rauhassa.
Joo-o, Terapeutti onkin tässä asiassa helppo tapaus, eka mäyriksemme sen sijaan kiipeili kyllä pöydille ihan itse, tuolien avulla tietty. Jouduttiin joskus viemään tuolit pois koko keittiöstä kun lähettiin esim. kauppaan kun oli satavarma että se keikkuu siellä kuitenkin. Ja sitähän ei opetettu moisille tavoille, se oli oikeasti hermoja raastavaa!
Ossille terveisiä, taitaa villapaitaa jo tarvita?
Lähetä kommentti