Mitä, lähtivät jonnekkin?

Koska karkkarin oma ihmislauma häipyi lauantaiksi festareille, oli mäyräkoiralla tiedossa omat pirtsakat festarit mummon, mummon koiran ja marjankeruun merkeissä. Ensin kolmisen tuntia hupailua koirakaverin kanssa juoksutarhassa, missä kätevästi myös marjapuskat vahingossa kasvavat. Sitten yökylään samaisen mummon tykö. Kuorsausta nojatuolissa ja välillä mummin ja ukin välissä. Aamulla hotelli oli tarjonnut maittavan aamupalan liotettujen raksujen, maksamakkaran, kananmunan ja puuron kera. Ohhoh! Ja meillä kun eteen tyrkätään pelkkä raksukippo. Henkilökunta voisi ehkä tarkistaa ruokalistaa...!

Aamulla, kun itse olin nukkunut ruhtinaalliset neljä tuntia, ajoin noutamaan festarikoiraa takaisin kotiin. Mummi väitti, että Terapeutti oli tunnistanut auton äänen jo monen korttelin päästä. Pihaan kurvatessani mekkala oli suorastaan mairitteleva, harvoin sitä tuntee itsensä niin tervetulleeksi kuin tänä aamuna. Kun iloisen jälleennäkemisen kuoroon yhtyivät myös kaikki naapuruston koirat, koko kylä sai melko aikaisen sunnuntaiherätyksen. Onneksi en tavannut ketään kasvokkain, jälleennäkemisen riemu ei ehkä olisi ollut näin valtaisa!

Hotellin palvelut olivat varmasti viiden tassun luokkaa, mutta eipä mikään voita kotisohvaa. Kotiin tultuamme mäyräkoiran piti elpyä tyynyjensä välissä muutaman tunnin ajan. Elpyminen oli niin totaalista, että muu porukka sai rauhassa laahustaa aamukahville puolen päivän kieppeillä, ja jopa kysellä, onko Terapeutti vielä hoidossa. Pieni hännänpään heilahdus sohvan uumenista kertoi, että joo, kuulin, olen kotona, mut ihan vielä ei jaksa...krooh zzzzzz...

Kohtaaminen yössä

Mäyräkoira onnistui melkein pysäyttämään sydämeni. Menin käyttämään sitä iltapissillä ja elokuiseen tapaan illat ovat jo lähes pimeitä. Emme ehtineet astua kuin portailta nurmikolle kun se koppasi jotain suuhunsa. Minussa on varmaan joku sisäsyntyinen liikesarjatunnistin, sillä suustani pääsi "ei ota" muutamalla kirosanalla höystettynä, ja niinhän sieltä suusta lensi pikkuruinen piikkipallo. Rouva Siili on mennyt lisääntymään.
Huoh. Koira takaisin sisään murjottamaan. Itse tutkiskelin rukkaset kädessä tätä pientä reppanaa, se oli puristanut itsensä niin pieneksi palloksi, että hädintuskin etukäpäliä erotti. Kannoin sen sitten autotallin taakse, josta se toivoakseni aamuun mennessä siirtyy metsän puolelle.
Kooltaan se on nyrkin kokoinen. Yllätin sen tänään jo päivällä, se nukkui tien laidassa ja olin astua sen päälle. Aika vaarallista elämää jo noin pienellä, jos ei auto aja yli tai mäyräkoira onnistu saamaan sitä hengiltä niin toivottavasti edes ravintoa riittää ennenkuin vaipuu horrokseen. Tämä tietää sitä, ettei mäyräkoiran vouhkaaminen siilien perään lopu ainakaan...lähivuosina?

Tänään käytiin pitkästä aikaa oikein juoksulenkillä. Siinä missä muualla on ukkonen ryskänyt metsät tainnoksiin, on meillä tuo aurinko vaan jaksanut killotaa meidät itsemme tainnoksiin, tai on se ollut ainakin perusteltu syy olla rehkimättä liikaa. Tänään oli kuitenkin sopivan viileää reipashenkiselle metsälenkille. Ihan jees.

Kotiseutumatkailua

Kun Jälkikasvu oli rippileirillä, vietimme me vanhukset viikon kotiseutumatkailun merkeissä. Terapeutti pääsi luonnollisesti mukaan. Eräs kohteistamme oli Kaltimon kanava, missä emme olleet ennen käyneet, vaikkei se kovin kaukana olekkaan.

Itse matkan (parikymmentä kilsaa?) tarkoitus oli päämäärätön haahuilu, joen korkeuserojen ihmettely ja Terapeutilla tervehdysten jättäminen. Pielisjoki edustaa minulle oikeata jokea, olenhan viettänyt lapsuuteni sen rannalla, jokea joka on a) sininen b) tarpeeksi leveä. Länsi-Suomessa käydessäni hämmästelin ruskeita puroja, joilla oli -joki päätteinen nimi. Minkäslainen siellä mahtaa puro sitten olla? Kiinnostaa muuten ihan oikeasti!

Nyt olemme asuneet tämän samaisen Pielisjoen alajuoksulla seuraavan kanavan kohdalla (Kuurna) jo 14 vuotta. Siihen on niin tottunut, että Kaltimo tuntui jo nähtävyydeltä. No sanomattakin kai selvää, että päivä oli kuuma, kuten nytkin (+32), joten autoilu oli vaihteeks ihan jees. ( En sanoisi näin, jos ajaisimme edelleen vanhalla Hiacellamme, jossa ainoa tuuletus oli ikkunasta. Afrikan pojat lienevät silti tyytyväisiä, sillä sinne se reppana päätyi, kyläbussiksi kaiketi).

Mäyräkoira hivenen ihmetteli tätä merkillistä "matkailua", sen mielestä me ei varmaan käyty oikein missään, kun ketään tuttuakaan ei tavattu, eikä kenenkään kanssa varsinaisesti pysähdytty rupattelemaan, eikä se ollut oikein uintireissukaan. Merkillistä.

Koira varjoisalta kujalta

Mäyräkoiran juoksutarhan ainoa varjoisa paikka on tämä sireenien (syreenien?) keskellä oleva kuja. Koska Siili-rouva on nyt älynnyt pysytellä poissa tarhasta, Terapeutti on viettänyt siellä muutaman hetken päivässä. Pakollisen tarhakierroksen tehtyään se tulee päivystämään pikkulintuja, sen mielestä mitään kiehtovampaa ei olekkaan!

Alunperin kuja on ollut kanalaumamme käytössä. 2000-luvun alussa meillä oli pari kanaa ja kukko, kunnes tuttavamme pyysi hätiin: Brahma-kanat ja kukko olivat vailla kotia tulevan navettaremontin vuoksi. Alkuperäinen omistaja ei halunnut niitä enää itselleen, joten ajoin adoptoimaan mielestäni muutaman kanan ja kukon lauman. Takaisin ajoin kyllä komean Hermanni-kukon kanssa, mutta kanoja oli toistakymmentä ja pari helmikanaakin seassa. Vasta siinä vaiheessa tuli mieleen soittaa Isännälle töihin, että öh, arvaa mitä on Hiacen takaosassa?

No touhuhan vähän karkasi käsistä, ensimmäisenä kesänä kanarouvat pyöräyttivät 16 tipua, koska emme hoksanneet mitä ne tekivät tallin nurkan takana: kolme pyöreää pesää oli tehty ulos, vaikka olimme tehneet sisälle mielestämme hienot pesät. No kyllä nekin sitten kelpasivat, kun älysimme harjoittaa syntyvyyden säännöstelyä. Parhaimmillaan meillä oli siis jotain 40 erittäin rauhallista ja sympaattista kanaa ja komeaa kukkoa. Silloinen Saara-mäyriksemme tuli muuten erittäin hyvin juttuun näiden kanojen kanssa, ruokakupilla koira ja kanat olivat sulassa sovussa!

Kuja on tehty juuri tätä laumaa varten, Isäntä sahasi moottorisahalla kahden vanhan sireeni-syreenin väliin kujan, jossa kanat saivat olla varjossa polttavalta auringolta. On se siis ennenkin paistanut!

Sitten tuli turman päivä. Muutama vuosi sitten eräs hirvimetsällä ollut koira säntäsi ajovimmassaan pihaamme ja teki selvää jälkeä suurimmasta osasta kanalaumaamme. Muutama pelastui ja nyt laumasta on jäljellä enää kaksi, toinen kultabrahma toinen kääpiökana, joka on jo tosiaan 10-vuotias. Näihin yksilöihin päätimme päättää kanankasvattajan uramme.

Tämä kirjoitus oli muuten sijaistoiminto, pitäis aloittaa yks työ, mutten saa sitä oikein millään alulle. Päätin sitten kirjoittaa tänne...!

Tuumailuja

Vähän ruosteessa tää kirjoittaminen...Mutta itselleni taas muistutukseksi että hellekesä on ollut, villasukat sai kuin saikin heittää jalasta jossain juhannuksen kieppeillä ja heinäkuu on vietetty eteläisen euroopan lämpötiloissa - tarkoittaa siis kolmenkympin molemmin puolin. Parhaimmillaan pihassamme oli +35 ja hidas elämäntahti sujui ihan luonnostaan, myös mäyräkoiralla.
Terapeutti onkin päässyt autoilemaan tänä kesänä pikku matkoja ihan vaan sen takia, että autossamme sattuu olemaan ilmastointi. Kävimme vierailulla kahden mäyräkoiratytön kotona, jossa koirat saivat juosta aidatulla pihalla vapaana. Terapeutti oli hieman hämmennyksissään, välillä se kävi istumassa jalkojeni juuressa ja välillä osallistui ohikulkevan koiran haukkumiseen ovenraosta. Ihan portille asti se ei tohtinut mennä, sentään vieraalla reviirillä. Oli kuitenkin kiva huomata, että samankokoisista kavereista on seuraa toisilleen, tutustuminen sujui aika mutkattomasti, sanoisin.

Viikonlopuksi on taas tulossa slow-life ilmat (+32) ja kun autokin on todennäköisesti jonkun huvipuiston parkkipaikalla, niin jää nuo uinnit väliin. Täytyy keksiä mäyräkoiran kanssa muuta viihdykettä, ei ehkä mitään nopeatempoista! Nautitaan siis vielä kun lämmintä on!

Taas täällä

Jaa pitäsköhän päivittää kesän saldoa välillä. Kuten kuvista näkyy kesän aikana on löytynyt vasenkätinen trimmaaja (minä) ja uitu on kirkasvetisessä Höytiäisessä. Kerrankin vesi on ollut "sopivan kylmää", yleensä tuntuu kuin jäiden seassa polskisi.

Kesä on ollut juuri sopivan helteinen mäyräkoiran makoiluun, iltalenkki on tehty puoli yhdentoista aikaan illalla vauhdikkaasti itikkameri vanavedessä. Terapeuttia itikat eivät näytä kuppaavan, jotain hyötyä siis tuosta turkistakin on. Terapeutti on siis viettänyt ansaittua kesälomaa. Leppoisa lomailu päättyi eilen Jälkikasvun rippijuhliin, silloin oli täystyö haukkua kaikki vieraat ja kyllä illalla sitten väsyttikin, myös ihmisiä.

Kiitokset siis lomatoivotuksista, Terapeutti otti ne ilolla vastaan. Itse tein kyllä töitäkin, täytyy tunnustaa että olen ihan itse kehittänyt itselleni työn jossa kesäloman pitäminen kesällä ei onnistu. Mutta pakolliset uintitauot kyllä pidetään! Mitään superihmeellistä ei ole tapahtunut, mitä nyt Siili-rouva katosi mystisesti pariksi-kolmeksi viikoksi, mutta oli eilen taas palannut maisemiin ja käveli jalkani yli tallin suojaan. Tai oikeastaan superihmeelliseksi voisi kyllä luokitella 10-vuotiaan kääpiökanamme elossaoloa, näyttää piristyvän päivä päivältä enemmän, viipottaa itsekseen vihellellen ympäri pihaa ja nauttii elämästä. Se hieman kismittää mäyräkoiraa.

No, viipotanpa tästä itsekkin töitten pariin. Tästä se taas lähtee, kirjoittelu!

Se löytyi

Viilentävät terveiset kesän keskelle!