Kato

Meillä oli "Kato!" -sana pannassa koko viime talven. Johtuen tietysti ihmisen tyhmyydestä ja mäyräkoiran viisaudesta. Alkuasetelmassa ihminen istuu aamukahvipöydässä aamun lehteä tavaten, katsahtaa välillä ulos lintulaudalle (talvi) ja huomaa äkkiä kolme söpöä oravaa lintujen ruokintapaikalla. Aamu-uninen mäyräkoirahan on ihan pakko nostaa tätä ihmettä katselemaan.

Viikon kuluttua ihminen huomaa pitelevänsä joka aamu kiihkosta tärisevää mäyräkoiraa aamukahvikuppinsa vieressä tuijottamassa viattomia luontokappaleita. Väistämättä edessä on myöskin se päivä, kun mäyräkoira säntää ovesta suoraan oravapuun alle tutustumaan lähemmin näihin vekkuleihin otuksiin. Seuraava kohtaus kestääkin sitten useampan vartin, kun ihminen yrittää saada villinä ryntäilevän mäyräkoiran kiinni puitten välistä ja pusikoiden seasta, oravien loikkiessa nauraa tsäksättäen puusta toiseen. Tässä vaiheessa ajavan koiran volyyminupit on väännetty kaakkoon.

Tarina kertoo, että tämän jälkeen mäyräkoira tunnisti mistä tahansa lauseesta "Kato!" sanan. Kun näytin Jälkikasvulle jotain kuvaa lehdestä ja erehdyin lausumaan tuon maagisen sanan, mäyräkoira pomppasi sohvalta sikeimmästä unestaan ja ryntäsi ikkunaan kupit ja kukat lennellen. Toistuvien astioiden ja muun pöydällä olevan sälän saadessa kyytiä, aloimme vaistomaisesti kiertää "Kato!"-sanan käyttöä. Oi, kuinka vaikeaa se onkaan, kun ulkona istuu joku harvinainen pulu tai muu katsomisen arvoinen asia! Kokeilkaa vaikka!