Ensin vähän kytätään...
...ja sitten mennään!
Pikkulinnut (kuvassa vasemmalla!) saa Terapeutin rikkomaan satasen ennätyksiä.
Pikkulinnut (kuvassa vasemmalla!) saa Terapeutin rikkomaan satasen ennätyksiä.
Jotenkin on alkanut tuntua, että Terapeutti on riistaverisyydessään erikoistunut juuri lintuihin. Lenkillä ollessaan se pysähtelee kuuntelemaan linnun laulua ja erityisesti pikkulintujen viserrys saa sen valpastumaan. Parista kerrasta viisastuneena (!) en laske sitä irralleen tietyllä metsätaipaleella, jossa kasvaa miehen korkuista mäntytaimikkoa ja muutama pikkulintupariskunta asustelee.
Ensimmäisellä kerralla jouduin hälyyttämään Isännän apuun, kun Terapeutti innostui painelemaan taimikossa yhden visertäjän perässä ja oli tietysti lukinnut korvansa ajon ajaksi. Onnistuin jollain mystisellä tavalla ennakoimaan pikkulinnun lentoreitin ja silloin sain myrtyneen Terapeutin hihnan päähän juuri ennen kuin Isäntä saapui ihmettelemään tapahtunutta.
Toisella kertaa odottelin tunnin, kun Terapeutti edellisestä kerrasta viisastuneena pysytteli ihmisestä turvallisen välimatkan päässä, jälleen kerran pikkulinnun laulusta huumaantuneena. Vasta kun kun käynnistin auton, Terapeutti totesi saaneensa tarpeeksi liikuntaa ja käpsehti kyytiin vilkaisemattakaan ihmiseen.
Niin, olin jotenkin ajatellut, että ne oravien ja jänisten ja kettujen (ja niin mäyrien...) hajut saisivat Terapeutin riistaveren virtaamaan, mutta että pikkulinnut!
Ainut liikkuva riista, mikä saa Terapeutin pysähtymään niille jalansijoilleen ja mielummin vielä hipsimään omalle paikalleen ja olemaan siellä hipihiljaa on kohmeiset kärpäset! Tavalliset, iloisesti pörräävät kesäkärpäset eivät aiheuta Terapeutissa minkäänlaisia reaktioita, silloin se jopa loksauttelee niitä suuhunsa noin ohimennen, mutta nämä syksyiset hitaasti pörisevät otukset ovat Terapeutin mielestä horrortasoa! Pakko läiskiä ne hengiltä, että Terapeuttimme saa nukuttua, ressukka.
Ensimmäisellä kerralla jouduin hälyyttämään Isännän apuun, kun Terapeutti innostui painelemaan taimikossa yhden visertäjän perässä ja oli tietysti lukinnut korvansa ajon ajaksi. Onnistuin jollain mystisellä tavalla ennakoimaan pikkulinnun lentoreitin ja silloin sain myrtyneen Terapeutin hihnan päähän juuri ennen kuin Isäntä saapui ihmettelemään tapahtunutta.
Toisella kertaa odottelin tunnin, kun Terapeutti edellisestä kerrasta viisastuneena pysytteli ihmisestä turvallisen välimatkan päässä, jälleen kerran pikkulinnun laulusta huumaantuneena. Vasta kun kun käynnistin auton, Terapeutti totesi saaneensa tarpeeksi liikuntaa ja käpsehti kyytiin vilkaisemattakaan ihmiseen.
Niin, olin jotenkin ajatellut, että ne oravien ja jänisten ja kettujen (ja niin mäyrien...) hajut saisivat Terapeutin riistaveren virtaamaan, mutta että pikkulinnut!
Ainut liikkuva riista, mikä saa Terapeutin pysähtymään niille jalansijoilleen ja mielummin vielä hipsimään omalle paikalleen ja olemaan siellä hipihiljaa on kohmeiset kärpäset! Tavalliset, iloisesti pörräävät kesäkärpäset eivät aiheuta Terapeutissa minkäänlaisia reaktioita, silloin se jopa loksauttelee niitä suuhunsa noin ohimennen, mutta nämä syksyiset hitaasti pörisevät otukset ovat Terapeutin mielestä horrortasoa! Pakko läiskiä ne hengiltä, että Terapeuttimme saa nukuttua, ressukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti