Mitä, lähtivät jonnekkin?

Koska karkkarin oma ihmislauma häipyi lauantaiksi festareille, oli mäyräkoiralla tiedossa omat pirtsakat festarit mummon, mummon koiran ja marjankeruun merkeissä. Ensin kolmisen tuntia hupailua koirakaverin kanssa juoksutarhassa, missä kätevästi myös marjapuskat vahingossa kasvavat. Sitten yökylään samaisen mummon tykö. Kuorsausta nojatuolissa ja välillä mummin ja ukin välissä. Aamulla hotelli oli tarjonnut maittavan aamupalan liotettujen raksujen, maksamakkaran, kananmunan ja puuron kera. Ohhoh! Ja meillä kun eteen tyrkätään pelkkä raksukippo. Henkilökunta voisi ehkä tarkistaa ruokalistaa...!

Aamulla, kun itse olin nukkunut ruhtinaalliset neljä tuntia, ajoin noutamaan festarikoiraa takaisin kotiin. Mummi väitti, että Terapeutti oli tunnistanut auton äänen jo monen korttelin päästä. Pihaan kurvatessani mekkala oli suorastaan mairitteleva, harvoin sitä tuntee itsensä niin tervetulleeksi kuin tänä aamuna. Kun iloisen jälleennäkemisen kuoroon yhtyivät myös kaikki naapuruston koirat, koko kylä sai melko aikaisen sunnuntaiherätyksen. Onneksi en tavannut ketään kasvokkain, jälleennäkemisen riemu ei ehkä olisi ollut näin valtaisa!

Hotellin palvelut olivat varmasti viiden tassun luokkaa, mutta eipä mikään voita kotisohvaa. Kotiin tultuamme mäyräkoiran piti elpyä tyynyjensä välissä muutaman tunnin ajan. Elpyminen oli niin totaalista, että muu porukka sai rauhassa laahustaa aamukahville puolen päivän kieppeillä, ja jopa kysellä, onko Terapeutti vielä hoidossa. Pieni hännänpään heilahdus sohvan uumenista kertoi, että joo, kuulin, olen kotona, mut ihan vielä ei jaksa...krooh zzzzzz...