Lämmintä Joulumieltä kaikille!

Horoskooppi

Maanantaisin on maakuntalehdessä viikon horoskooppi. Kerrankin se taitaa pitää paikkansa, ainakin näiltäosin.

Terapeutti: Kovaa vauhtia lähestyvä joulu aiheuttaa kovia paineita koska niin monien ihmisten toiveet pitää ottaa huomioon.

Ihminen: Hektisen työpäivän päätteeksi kannattaa noudattaa sohvan houkuttelevaa kutsua ja jättää väliin harrastuskerta tai parikin.

Ihmisen toiveissa on päästä vastaamaan sohvan houkuttelevaan kutsuun, saas nähdä miten sohvanvaltaus mäyräkoiralta onnistuu. Kovimmat paineet mäyrikselle taitavatkin tulla tästä kamppailusta, onhan se saanut köllötellä siinä yksikseen lähes koko vuoden. Tavaratalossa oli myynnissä villahuopia 10,- kipale, tosi edullista muttei silti koiran käyttöön. Jos se jäisi siihen yksikseen, peittoa kokeiltaisiin muutenkin kuin tassuilla. Nyt me jäädään odottamaan sitä joulua!

Yksin kaksin kotona

Olin jo unohtanut, että meillä on olemassa tällainen härveli. Piti kaivaa se esiin nyt kun olemme koiran kanssa kaksin kotona. Mies ja lapsi ovat viemässä ukkia (91v.) ukin tyttöystävän luo.

Terapeutin mielestä imuri tarkoitaa kissan takaa-ajoa. Tällä kertaa Empun hermot pitivät, eikä se lähtenyt säntäilemään mihinkään, mäyräkoiraa kiukutti.

Kostoksi siitä mäyräkoira varasti siivoustossuni kun olin puistelemassa mattoja. No sittenhän sitä takaa-ajoa saikin harrastaa, käännetyssä järjestyksessä tosin.

Eilen tulin luvanneeksi koiralle, että tiedossa on tänään pitkä lenkki, mikäli taivaalta ei sada p....aa. Ei satanut, mutta ei me silti päästy oikein mihinkään kun olis pitänyt olla joko rollaattori tai luistimet apuna.

No ainahan voi mennä tarhaan nuuhkuttelemaan.

Ja kyttäämään lintuja. Orava oli syömässä talon takana, mutta sitä en kertonut mäyräkoiralle ennen kuin sisällä. Katselimme paistia ikkunan läpi.

Ja sen verran kiltti mussukka mäyris on tänä(kin) vuonna ollut, että lahjapakettiin kääräisin tällaisen lelun. Oli eläinkaupan vahvimmalta tuntuva lelu, eikä se vingu. Veikkaan eliniäksi 5 min. Mukavaa muuten Marja-Leena kun muistit "tanskandogin lelun" siellä eläinkaupassa, meidän kaupassa ei ollut muita kuin se sama köysi mikä Terapeutilla on ollut viime joulusta saakka, enkä viitsinyt sitten samaa nuijimisvälinettä Terapeutille enää ostaa. Tää näyttäs vähän ihmisystävällisemmältä.

Poistin tästä loppuosan, koska aloin miettiä leluasiaa liian syvällisesti. Olin jo morkkiksen asteella tuosta yhdenkin lelun ostosta, mutta tulin sitten järkiini. Jouluna katselen vaan mäyräkoiran tähtien lailla tuikkivia silmiä, sen viis minuuttia minkä lelun elinkaari todennäköisesti kestää. Että silleen.

Juupas eipäs

Merkillistä, meinaa unohtua että viime vuonna tänä päivänä tosiaankin oli lunta maassa. Naputtelen tässä sormenpäilläni pöytää enkä tiedä mitä mieltä olisin tästä tämän päivän juupas-eipäs-vesi-lumi-keleistä.

Mitä kuuluu juoksukouluun? No ensiksikin on sanomattakin selvää, että mäyräkoira ei tarvitse minkään valtakunnan juoksukouluja juostakseen aina kun tilaisuus siihen on. Mutta laiskuuteen taipuvainen ihminen tarvitsee. Tilanne täällä pimeyden ytimessä on nyt se, että etenimme juoksukouluohjelmaa 5 km:n lenkkiin saakka ja juoksimme sitä, kunnes tämä pimeys sotki suunnitelmat. Olemme siis antaneet köyttä itsellemme ja käymme lenkillä viikonloppuisin päivänvalolla ja jatkamme sitten taas keväällä kohti uusia etappeja. Juoksukouluohjelmaa on siis sovellettu rankalla kädellä, mutta eihän tämä niin vakavaa ole alunperinkään ollut. Hyvää mieltä ja jatkuvaa hämmästystä tuottaa kyllä se, että yleensäkkin jaksaa juosta. Mäyräkoira on osallisena lenkillä aina silloin tällöin kun on kävely-juoksu -lenkki tiedossa. Muuten se täytyy käyttää erikseen ihan omalla nuuhkimislenkillään. Nyt se vaan on kahden vaiheilla, pääseekö se mukaan vai ei, kun vedämme verkkareita jalkaan. Mutta silloin kun se lenkille otetaan niin ai kun se on otettu siitä, silloin se kyllä nelistää vierellämme suht nätisti ja on tohkeissaan kun saa olla mukana touhussa.

Ja muutenhan tää on ollut lähinnä työntekoa, siihen taas ilmat onkin olleet oikeinkin sopivat. Että että...napu napu, tuleepahan nekin tehtyä!

Vetämättömyys kohtaa sitkeyden

Tänään on vaan niin vetämätön päivä. Ei jaksanut ajatella edes lenkille lähteä, tyydyin vain katselemaan keskellä juoksutarhaa kuinka erästä ei väsyttänyt. Ja lumitilanne on ihan hyvä. Pidän tuosta kuvasta missä Terapeutilla on kaksi häntää.

Nyt lähden valloittaman sohvan koiralta! Ehkä jaksan kaivaa jostain suklaata mukaan ja mäyris luultavasti motkottaa jalkopäässä. Todennäköisesti se myös raahaa kaikki imeskellyt lelunsa päälleni. Ne solmut niissä köysissä on aika kovia. Että auts! jo etukäteen.Viimevuotinen joululahja -tanskandogin köysilelu- on muuten vieläkin mäyriksen käytössä. Se onkin ainoa, mikä on kestänyt näin kauan. Sen se jaksaa raahata ensimmäisenä sohvan valloittavan uhrin päälle ja moukaroida sillä väsynyttä ihmisparkaa. Hämmästys on mäyräkoiran puolelta suuri jos ihminen ei älyä lähteä siitä tämän jälkeen. Tänään päätän kuitenkin olla mäyräkoiraa sitkeämpi.

Aamujuoksentelua

Tästä ei kuulkaa aamut parane! Yöllinen pakkanen ja aamullinen auringonnousu oli sellainen yhdistelmä, että ei auttanut muu kuin lähteä kirmailemaan pitkin peltoa tuon nelivedon tassunjäljillä. Luterilainen työmoraali jouti takavasemmalle ja markkinavoimat ja talouden kasvu saivat odotella sen aikaa kun ihmettelin maailmaa. Joinakin aamuina se vaan näyttää kauniimmalta.

Terapeutilla ei ollut mitään tätä aamujuoksentelua vastaan. Se on ollut kadehdittavan energinen niin aamulla kuin illallakin ja kovin ralli alkaa silloin kun pitäisi käydä nukkumaan. Ja kun Isäntä laittoi lintulaudan ikkunan taakse, niin kyllä on taas mäyräkoiran maailma mallillaan. Siitä alkaa meidän talviaika. Talitiaisten laskemisesta aamulehden aikaan. Silloin on se pieni seesteinen hetki myös mäyräkoiran elämässä.

Torjunta jatkuu

Ja vielä vähän punaistakin. Olen ollut kahlittuna kiinni työpöytääni, enkä päässyt tänäänkään ulos, vaikka aurinko paistoi koko päivän! Grr! Täytyy ottaa virtaa vaikka sitten noista väreistä. Ja niinkuin kuvasta näkyy, mäyräkoiran virtapiikki on lähes aina punaisella. Täällä on muuten -5.8 pakkasta. Nurmikko rapsaa tassujen alla.

Ankean harmaan torjuntaa

Yhtäkkiä huomasin, ettei marraskuu olekkaan niin ankean harmaa kuin miltä se on ajatuksissa tuntunut. Muutama ilonpilkku löytyi vielä pihalta. Ja haravakin näyttää odottavan kevättä, sillä eihän me ikinä mitään syksyllä haravoida. Onko se ollut siinä koko kesän...?

Kun kello, koira ja joki juoksee

Tiistaina...siis keskiviikkona (itse asiassa kirjoitan tätä torstaina, kello on TAAS yli puolenyön)
kävelimme joelle koska halusin välttämättä kokeilla yhtä linssiä ja ottaa tummia kuvia, joista koira ei erotu sitten millään. Terapeutti poseerasi nätisti kun vettä juoksutettiin sulusta, tähän pauhaavaan ääneen se on tottunut.

Sitten Terapeutti hermostui ja alkoi komentaa kameraa näpräävää ihmistä. Veden juoksutus loppui siihen paikkaan. Toivottavasti Terapeutin kiukkuinen haukunta ei aiheuttanut väärinkäsityksiä ja pelastuspartioita joen rannalle.

Uoman reunalla on tämmöisiä kivoja vihreitä kiviä.

Ja tämmöisiä punaisia, oisko rubiineja?

No sitten kotona päästin koiran revittelemään juoksutarhaan.

Revittely stoppasi ensimmäiselle myyränkololle.

Onneksi niitä myyrän lotjakkeita ei roiku livenä suupielistä. Ihan tällainen Nipsumainen juurien kaivaminenkin riittää mulle ihmisenä. Ja törkyturpahan ei luonnollisesti päässyt sohvalle tämän näköisenä vaan päätyi suihkuun. Että tämmöinen päivä oli...eilen.

Vanha koulutie

Milloin se Tyttö saapuu?

Oltiin taas iltakävelyllä kaupungin valoissa. Tällä kertaa otettiin suunta kohti lapsuudenkotia ja tallattiin vanhaa koulutietä joenrantaa ja vanhaa asutusaluetta myötäillen. Varusteenamme oli kilo heijastimia. Matka taittuikin melko rivakasti, Terapeutti pelkää vähän pimeää ja jatkuva liikenne saa sen vähän pyörälle päästään. Silloin jalat mennä vipeltävät erityisen reippaasti. Vastaantulijoita ei missään tapauksessa tervehditä (siunattu hiljaisuus!), eikä koirien ohituksetkaan saaneet kirvoitettua minkäänlaisia kommentteja mäyräkoiran suusta. Aivan kuin taluttelisi eri koiraa kuin kotitiellä...

Muutakin ilonaihetta oli, pyöräilijöillä oli melkein kaikilla valot! Täällä kiitetään ja kumarretaan viime viikkoista poliisien pitämää pyöräratsiaa, muuta selitystä en tälle fillaristien äkillisille valaistumiselle keksi.

Kävely lapsuudenkotiin kesti 25 min. Siellä vetäisimme kupilliset raanavettä ja moikkasimme Ukkia, Terapeutti rapasi nojatuolin ja sitten katselimme säätiedotuksen. Synkkää ja ikävää luvassa, joten joudettiin paluumatkalle. 40 vuotta sitten (ziisus että siitä on kauan! ) koulumatka kesti kouluun päin puolisen tuntia, mutta kotiinpäin ainakin tunnin. Matkalla oli siihen aikaan kaksi kauppaa, joissa myytiin penninnalleja. Muistan vieläkin ne kauppiaiden kireät suupielet kun ilmestyimme kauppaan pennosia pikku kätösissämme puristaen, ne olimme noukkineet kaupan pihalta kun sitä ennen olimme keksineet uudet hinnat päivän tarjouksille. Ne oli kirjoitettu liitutauluun, joka oli viisaasti ripustettu ulos ulko-oven viereen. Porttikieltohan siitä napsahti, siihen toiseen kauppaan, luudalla höystettynä. Toinen kauppa lopettikin sitten ihan itse.

Haukotus, täytyy vielä lähteä huutelemaan yhtä kadonnutta kissaa tuolta ulkoa.

Tänään

Mykistävä ilmiö tuo auringonpaiste. Ei muuta sanottavaa tänään.

Lenkkeilyä katulamppujen loisteessa

Ensimmäiset metrit mennään aina vauhdilla, ihan sama mihin ilmansuuntaan. Nuuh nuuh.

Nuuh nuuh, lähestymme tietyömaata.

Nuuh nuuh, joen rannalla.

Nuuh nuuh, koulun lähellä.

Meille on Terapeutin kanssa kehkeytymässä uusi harrastus: pimeän ajan kävely tuntemattomilla alueilla. Tämän mahdollistaa Jälkikasvun harrastus lähikaupungissa, minne olemme lupautuneet hänet kuskaamaan näin mopokauden lähestyessä loppuaan. Tänään oli ensimmäinen ilta.

Auto jätettiin koulun pihaan. Jälkikasvu meni joogaamaan ja niin meille jäi puolitoista tuntia aikaa kävellä ympäristössä. Mäyris oli varustettu heijastinliivillä ja valjailla, joissa on heijastinnauhat. Itse olin köyttänyt koipieni ympärille heijastinnauhaa, samoin käsivarteen. Ilmeisesti kaupunkilaiset luottavat katuvalojen valaisuvoimaan, koska kaikki muut tuntuivat lenkkeilevän mustissa verkkareissa tai sinkoilevan mustissa vaatteissa pyörällä ilman valoja. Siinä alkoi kaksi maalaista tosissaan olla hätää kärsimässä kun ei noita meinannut millään erottaa tuolta pimeydestä. Toivoin vain, että meidän heijastimemme auttaisivat pyöräilijöitä olemaan ajamatta kummankaan yli.

Vaikeusastetta lisäsivät myös tietyöt ja kinttupolku, jolla olisi pitänyt mahtua menemään kävelijät ja pyöräilijät. No, onneksi selvitimme sen, vaikka Terapeutti jämähti eräälle sillantapaiselle tassut levällään, eikä hievahtanut mihinkään. Jouduin toimimaan nostokurkena, sillä pyöräliikenne oli todella vilkasta. Tietyön jälkeen pääsimme väljemmille vesille ja kävelykin oli jo mukavaa. Tosin en kyllä nähnyt, mihin Terapeutti nenänsä työnsi, paljon tuntui nuuhkittavaa riittävän.

Eksyimme vielä eräällä asutusalueelle. Jotenkin tuntui, että olemme aivan kuin suurkaupungin sykkeessä, autoja ja mopoja huristeli ohitse, ambulanssi ulvoi, koirat haukkuivat ja lapset mekastivat pihoilla. Terapeutti oli äänistä lievässä kulttuurishokissa ja kulki vierelläni ja tökki välillä kuonolla pohkeeseen. Mehän olemme tottuneet täällä melkein maalla, että pimeän laskeutumisen jälkeen ei kuulu kuin hiiren hyppelyä mäyräkoiran korviin, silloin tällöin satunnainen auto saattaa ajaa ohi ja kettu haukahdella. Ehkä noihin kaupungin katuvaloihinkin taas tottuu talven aikana! Katuvaloista huolimatta näytimme varmaan siltä kuin sokea olisi taluttanut sokeaa, välillä pyörittiin akselimme ympärillä hyvinkin moneen kertaan, meinattiin nimittäin oikeasti eksyä asuinalueella ja takaisin olikin tultava omia jälkiä seuraten.

Kakkapussin pudotin vanhan rippikirkkoni roskikseen. Seudulla on siis kaksi vanhaa kiintopistettä: vanha opinahjoni alakouluajoilta ja vähitellen ränsistyvä rippikirkkoni. Muu seutu onkin sitten kokenut sellaisia mullistuksia, että eiköhän siinä riitä tutkittavaa muutamaksikin lenkki-illaksi!

Hyvä on, tunnustan tunnustan!

Sateista päivää, vaikka kuvassa aurinko paistaakin. Marja-Leena heitti meille tunnustuksen, kiitos mukavista sanoistasi. Muistan kyllä, että olet ollut matkassa koko tämän blogin ajan! Tunnustan heti alkuun, että olen kyllä huono näissä ketjujutuissa, mutta yritetään nyt silti. Minäkään en osaa kohdistaa tunnustusta kenellekkään tietylle bloggaajalle, kaikki tekevät omannäköisiään hienoja blogeja, joten heitän tunnustuksen kaikille niille, jotka lukevat blogiani, mutteivät ole sitä tunnustaneet!

Eli 8 satunnaista asiaa:

1. Aloitin mäyräkoirablogin pidon 8.9.2009, siis kaksi vuotta sitten. Menipäs huomaamatta ohi tuokin päivä!

2. Terapeutin oikea nimi on eräältä Astrid Lindgrenin luomalta satuhahmolta. Suomessa on rekisteröity 28 kappaletta samannimisiä karkeakarvaisia mäyräkoiria.

3. Terapeutti on meidän 3. mäyräkoiramme.

4. Blogissa on vieraillut lukijoita (?) niinkin eksoottisista maista kuin Arabiemiirikunnat, Etelä-Korea, Malesia ja Japani. Vaikea sanoa, millä hakusanalla luoksemme on löydetty.

5. Kun Terapeutti oli juuri tullut taloon, se huusi suoraa huutoa kun näki kynsisakset. Siis siinä vaiheessa kun emme olleet leikanneet siltä vielä lainkaan niitä. Opetusvaihe kynsienleikkuuseen kesti 2 viikkoa ja vielä pitkään tämän jälkeen se piti päätään isännän kainalossa, ettei vain tarvitsisi katsoa tätä hirvittävää operaatiota. Nykyisin kynsien leikkuu sujuu vaivatta, mutta siihen tarvitaan kaksi ihmistä. Toinen operoi, toinen pitää röhnöttävää koiraa sylissään.

6. Nypin Terapeutin turkin kaksi kertaa vuodessa, lokakuussa vähän kevyempi harvennus ja siistiminen, keväällä perusteellinen. Turkki kasvaa silmissä, joten tammikuun pakkasten aikaan se on jo melkoinen turjake.

7. Terapeutin lempinimiä ovat turakainen, turjake ja turapetteri, mutta myöskin muru ja höpelö-koira.

8. Terapeutti vahtii mielellään villasukkiani yksin ollessaan. Se kantaa niitä nukkumapaikalleen ja makoilee niiden päällä. Oletan, että kissat eivät saa silloin lähestyä kohdetta.

Tässäpä niitä jo tulikin. Ei tää ollukkaan niin vaikeaa!

:(

Voihan märkäräntä, tästä ei ole nyt kukaan kovin innostunut. Mäyräkoiraakin sai oikein houkutella ulos, postilaatikolla käynti oli sula mahdottomuus. Vain kameran esille kaivaminen sai mäyräkoiran kääntämään itsensä sohvalla oikein päin ja jopa kävelemään ulos tutkimaan tilannetta. Vähän näyttää mäyristä harmittavan kun köysilelukin taas kelpasi kaveriksi.

Pitäis taas aloittaa turkin nyppiminen.