Hermot narikassa

Tänään kävimme täällä.

Pihassamme tuuli koko päivän melkoisen navakasti ja sai minut kiertämään kehää. Ei mitään näyttelykehää vaan uraa tuvan lattiaan. Lopulta sisäinen merimieheni sai minut hyppäämään Terapeutin kanssa autoon ja ajamaan järvelle katsastamaan, miltä Suomen kesä näyttää. Tästähän Terapeutti ei osannut muuta kuin olla mielissään. Henkilökohtainen kuljetus piitsille.

Lahden poukamassa ei tuullut juuri lainkaan. Ranta oli keltaisenaan siitepölystä, joten eipä mäyräkoiraa viitsinyt paljon veteen houkutella. Vähän se sitä itsekkin ihmetteli, keltaista lauttaa. Mutta retki oli muuten mukava, tavattiin sattumalta koirakaveri, eikä pikkulintuja ollut näköpiirissä. Merkillinen lause, mutta siksipä mäyräkoiran uskalsikin laskea rannalle irralleen. Yksikin pieni visertäjä olisi vesittänyt leppoisen tunnelman ja siinä sitä oltaisiin metsästetty ajavaa koiraa puol päivää pitkin rantoja. Onneksi näin ei käynyt ja Terapeuttikin sai nautiskella alkavasta kesästä.
Ja lisäksi ranta oli täynnä koirahajuja, edellisenä iltana siellä oli kuullemma ollut vesipelastuskoirien harkat, joten nuuhkittavaa riitti ilman että täytyi ottaa maratonjuoksu pitkin metsiä. Siis hermothan sai heittää hetkeksi narikkaan ja kun luoksetulokin oli alimman kuvan kaltaista, niin mikäs oli piitsillä kerätä hiekkaa kenkiin. Ja tassuihin. Hmm, toivottavasti tämä toistuu!

Tuunari

No nyt kun on saatu nurmikko itämään, onkin aika kaivaa esiin vähän lämmikettä tähän kesäsäähän. Onneksi mäyräkoira on muistanut tuunata talven joutilaina tunteina tuuletusaukot sekä tossuihin että villapeittoon - siihen "jota ei koskaan anneta koiran/kissojen käyttöön". Jos vaikka se helle yllättäen tulisi takaisin.

Mäyräkoiralla on näköjään muotoilijan lahjoja, niin on pyöreät nuo reiät. Olisin saanut tossun reiän itsekkin kuluttamalla tehtyä, mutta en tuota imeskeltyä tossun reunaa. Ja päinvastoin kuin monet tuntemani mäyräkoirat, Terapeutti ei koskaan ryömi peiton alle nukkumaan. Reiätkin - niin, niitähän oli tosiaan usempia - on varmaan syntyneet tossa telkkaria katellessa, vähän silleen huomaamatta. Peitto "jota ei koskaan anneta koiran/kissojen käyttöön" on kuin huomaamatta päätynyt juuri tähän tarkoitukseen. Höh!

Mäyräkoiratyövoimaa

Pihamme ainoa varjoisa paikka on tässä. Vielä kaksi päivää sitten siinä sijaitsi vanha leikkimökki, joka toimitti lähinnä ruohonleikkuritallin virkaa. Sitten saapui lämmin ilmavirtaus. Mitä tekee ihminen kun lämpömittari näyttää +28?

No ihminenhän alkaa raivopäisenä purkamaan sitä leikkimökkiä, että saadaan sen tilalle varjoisa oleskelupaikka. Ja luonnollisesti koko perhe valjastetaan mukaan tähän touhuun. No ei siinä mennytkään kuin yksi iltapäivä, kun alue oli siistitty ja leikkimökki lautoina pinossa.

Nyt astuu talkoisiin mukaan myös perheen mäyräkoira. Sen kyvyt oivallisena kaivajana on kyllä huomattu, marjapensaathan on miltei kaivettu leijumaan ilmassa. Siis koira mukaan maankääntötalkoisiin. Se on nopeampi ja tehokkaampi kuin talikon varressa huhkiva ihminen. No hikihän siinä tulee, koirallekkin. Välillä käydään sisällä viilentämässä tunteita. Mutta hyvä siitä vielä tulee. Nurmikko on vielä pussissa siemeninä.

Mitähän sitä saisi aikaiseksi, jos olisi useammin tällainen ilma?

Huputusaika

Kyllä taas juoksututtaa kun on sellainen aikakin vuodesta. Tosin aidan takana ei astellut unelmien poikamies vaan kissan koltiainen, kaikessa rauhassa vielä. Että meinas mäyräkoiralta mennä hermot.

No nyt on kotimme kuin suoraan sisustuslehdestä; niissähän on joskus huonekalut huputettu jollain kankaalla, mieluiten vielä valkoisella. Meiltä ei löytynyt valkoista (...), mutta vanhoja vaaleanpunaisia ja vaaleanvihreitä kyllä. Siis sohva on nyt pitkästä aikaa trendikäs kun se on vuorattu lähes vintagetyyliin. Sisutuslehtien kuvista puuttuvat raikkaan pirskahtelevat väriläiskät kankaista, mutta luultavasti heillä ei olekkaan juoksullaan olevaa mäyräkoiraa paikalla. Tai ylipäätään mitään koiraa?

Kaikki mikä ollaan kokeiltu ensimmäisellä mäyräkoiralla, ollaan suosiolla jätetty tältä kolmannelta (ja toiselta) väliin. Ei siis mitään housuhommia.

Prahan koirat

Vuosi sitten näihin aikoihin löysimme itsemme Prahasta. Nähtävyyksiä tuli katseltua ja kujia koluttua. Siitä huolimatta kun kuulen sanan Praha, silmieni eteen avautuu kuva vilkasliikenteisestä kadusta nimeltä Francouzská lähellä Námesti Mirua. Odotimme siinä aamuisin ratikkaa.

Ratikkapysäkillä tuli seurattua vastapäisen jalkakäytävän koiraelämää. Melkein jokaisella kulkijalla oli koira mukanaan ja melkein kaikki kulkivat vapaana, tosin omistajiensa lähettyvillä. Ainoat hihnat taisin nähdä kahdella mäyräkoiralla ja yhdellä jackrusselilla. Täytyy sanoa, että koirien katsekontaktit omistajiinsa olivat aivan toista luokkaa mitä meidän lakeuksilla olen tottunut, jopa erään laitapuolen kulkijan koira - pieni musta karvakerä - kulki isäntänsä vieressä tiukasti miestä napittaen. Ja tämä tarkoittaa sitä, että katse ei hetkeksikään herpaantunut miehen kasvoista.

Yritin siinä aamuisin havannoida, miten ihmiset toimivat niiden koirien kanssa. No, ei ne ainakaan höpöttäneet niille. Yksi sana ennen suojatietä ja kaksi sileäkarvaista noutajaa kiepsahti omistajansa vierelle. Sitä ennen ne olivat askeltaneet rinnakkain muutaman metrin miestä edellä. Ilman hihnoja. Jotenkin tuntui, että laumajärjestys oli harvinaisen selvä näitten kadulla kulkevien koirien ja ihmisten välillä.

Tällä samalla kadulla oli pieniä elintarvikepuoteja, monta samassa korttelissa. Joskus koiria oli kiinnitettynä puotien ulkopuolelle odottamaan. Niitä saattoi olla useampi rinnakkain, mutta ne eivät rähisseet toisilleen vaan silmä tarkkana seurasivat kaupan ovea. Kerran eräs kultaisennoutajan näköinen koira makoili vapaana erään puodin seinustalla odottamassa. Katua pitkin saapui vapaana, "omistajansa välittömässä läheisyydessä" - siis pari metriä edellä, sellainen karhukoiran näköinen otus. Kumpikaan koirista ei edes vilkaissut toista. Tässä vaiheessa olin jo miltei hämmästyksestä mykkä ja sehän on jo jotain se. Ja väkisinkin sitä ajatteli omaa mellakkapoliisia siellä kotipuolessa...

Koiramuiston kruunasi eräs kultainen noutaja, joka kahden iloisesti hälisevän nuoren tytön kanssa asteli tavaratalon rullaportaisiin. Aivan kuin se olisi itsekkin ollut tällainen iloisesti hälisevä nuori. Itsevarmasti se asteli portaisiin ja tyylikkäästi laski neljällä tassulla alakerrokseen. Turha kai sanoakkaan, että hihnaa ei näkynyt missään.

Koko Prahan reissusta jäi vain yksi koirakuva, tämä Isännän pikakuva mäyriksestä Kaarlensillan lähettyviltä. Sillä oli sentään hihna ja mäyräkoiramaiset elkeet. Toinen mäyris, kääpiökarkkari, nousi emännän sylissä ratikkaan.

Tutuilla poluilla

Alkuviikko on mennyt tarkistellessa tuttuja metsiä ja polkuja talven jäljiltä. Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut sitten viime syksyn, mutta ensimmäiset kävelyt tutuilla poluilla tuntuvat silti jotenkin...rauhoittavilta? Mäyräkoirakin lampsutteli ja tarkasteli maailmaa mäyräkoiramaisen mietteliäästi, silläkään ei ollut kiire minnekkään.

Värit metsässä ovat vielä haaleita ja harmahtavia, tervetuloa toukokuu ja uusi vihreä sävy!

Puutarhaterapiaa

Vaikka maailma näytti eilen tämännäköiseltä...

...pääsivät Terapeutin toukotyöt tänään hyvään vauhtiin...

...ja tällä törkyturvallahan voi sitten pussailla kotiväkeä...

Puutarhatöillä on ilmiselvästi terapeuttinen vaikutus Terapeuttiin itseensä!