Muistelua

Laitan tähän kuvan, josta itse pidän kovasti. Tässä rakennuksessa on asunut vuosien varrella lehmiä, hevonen/hevosia, arkeologisissa kaivauksissa (=remontti) löytyi muutama hevosenkenkä. Meidän aikanamme siellä on asustanut pari lammasta, vuohi ja adoptoitu kanalauma.

Aurinko ei enää tänään paista, mutta ilma on lämmennyt niin, että Terapeuttikin on päässyt jo parina päivänä kohtuullisen pituisille lenkeille. Tyyli on iloisen pompahteleva ja ilme pirteän utelias, mitä täällä onkaan tapahtunut pakkaskauden aikana! Ja itselleni muistutukseksi, tänään pakkasta -14. (ensi talvena räntäsatessa voin sitten muistella tätä oikeata talvea)

Ja ihan dementian varalta muistuttaisin itseäni myös siitä, että silloin kun minä olin nuori, poljin pyörällä kouluun vielä -25 pakkasasteessa. Kovemmilla pakkasilla (en muista enää pakkasrajaa) hevosilla ratsastettiin ilman satuloita, ja ratsastushousina oli vanhat farkut, jonka päälle oli vedetty itse neulotut säärystimet, siis koko jalan pituiset. Maneesista ei oltu koskaan kuultukaan. Niin, siihen aikaan hevosillekkin kasvoi talvikarva...

Ohopsis kun menikin aiheen vierestä tänään, mutta menköön, antoisia ulkoilupäiviä kaikille mäyriksille omistajineen!

Arktisen ajan leikkejä

Tässä vähän kuvasarjaa siitä, miten pakkaspäivät meillä sujuvat. Turvamies on pienin kissamme, mutta leikkii olevansa lauman pomo. Se on myös ainut, joka leikkii Terapeutin kanssa. Tietyistä arktisista syistä johtuen tällaista leikkiä on saanut seurata useamman kerran päivässä.

Se, luuleeko kissa olevansa koira vai koira kissa, on jäänyt vähän arvoitukseksi. Eräänä päivänä Terapeutti näki itsensä lattialle lasketusta peilistä ja suhtautui näkemäänsä melko epäillen. Mikä on tuo turakasa? Jalat jäykkinä piti sitten peiliä kiertämän, eikä arvoitus tainnut koskaan ratketa mäyräkoiralle.

Kissatkin ovat vähitellen uskoneet, että hiekkalaatikko on sittenkin oukei, eivätkä pyri kuin harvakseltaan työntämään nenää oven rakoon. Tästä johtuikin mieleen eräs vähän lämpimämpi päivä vuonna jotain, kun olimme melkoisen kyllästyneitä seisomaan portsarina ulko-ovella, kissat kun eivät koskaan mene yhtaikaa ulos, vaan vuorotellen pienellä viiveellä. (viive mitataan sekunneissa, ei minuuteissa) Sain sitten päähäni, että lasketaanpas huvin vuoksi (ei kai tätä muuten) että kuinka monta kertaa päivän aikana avaamme oven pelkästään kissojen vuoksi. Kissoja on siis neljä. No, tuloksena oli 54 kertaa. Kun tähän ynnäämme omat ja mäyräkoiran ravaamiset, on tuloksena Saranoiden Suurkuluttaja -lukemat!

Oho, nyt täytyy mennä! Jatkuu taas...

Joutavanpäiväistä

No nyt en sano enää mitään tuosta typerästä mittarista, joka ilmoittaa jo kolmatta viikkoa samoja lukemia. Kuten kuvista huomaa, tämä valkoinen aine, jota lumeksi kutsutaan, on varsin mieluinen elementti riistaveriselle mäyräkoirallemme. Varmaan siellä lumen alla oli pienen pieni päästäinen.

Terapeutti on kehittänyt jonglöörileikkiään astetta pidemmälle. Tällä kertaa kopiteltavana oli ihmisen omasta aarrevasusta pongattu lankakerä. Käväistessäni hakemassa toisesta huoneesta jotain oli mäyräkoira ehtinyt viritellä johtolankaa vähän sinne sun tänne ja makasi selällään paikalleen jämähtäneenä lankakerä tassujen välissä, kuullostellen tuleeko millainen saarna. Toinen silmä vaan liikkui kun se huomasi minun jo valitettavasti tulleen paikalle. No, täytyy myöntää, että todella vähän tulee saarnattua tälle otukselle, kun aina rupeaa naurattamaan!(varsin oikeutettu tämä Terapeutin titteli siis) Niin kävi myös nyt, harmi kun ei ollut kamera käsissä.

Jooh, eipä tänään muuta.

Sähköä ilmassa

No niin, olisi pitänyt jättää kirjoittamatta edellisen postauksen (vai mikä tämä on?) viimeinen lause. Pakkanenhan siis kiristyi välittömästi ja on pysynyt siitä saakka -25 asteen lukemissa. No, mittään ei oo tapahtunna, paitsi että hymy alkaa kyllä nyt hyytyä tähän kotona turottamiseen.

Mäyräkoiranhan hymyä ei hyydytä mikään, tämä pikku pakkanen on saanut sen harvinaisen aamuvirkuksi, leikki ja riekkuminen alkaa heti aamusta. Kissoja paimennetaan paikasta A paikkaan B ja sieltä edelleen paikkaan C, itse yritin tässä piirileikin keskellä tehdä töitä, sukat vaan pyöri jaloissa. Kissat muuttuvat muutenkin sähköisiksi pakkasella, joskus kissa-koira -leikin jälkeen vastaan saattaa tassutella merkillisen muotoinen otus, karvat sojottavat jokainen eri suuntaan!

Siis itärintamalta ei mitään uutta. Kirjoitankin tähän viimeiseksi lauseeksi: Jos pakkanen alkais pikkuhiljaa lauhtua, ja alle -10 asteen, kiitos!

Lumipesuja

Sudensukuinen on nauttinut tällä viikolla lumesta ja ulkoilusta. Monen viikon pakkaskausi kerrytti energiaa niin, ettei oikein tiedä miten päin ulkona olisi. Lenkkien päätökseksi se on vetänyt rallia sprinttiradalla. Ilo on katsoa, kun koira nauttii!

Sisällä Terapeutti on keksinyt oman leikin. Se makaa sohvalla selällään ja kopittelee tassujensa välissä joko tennispalloa tai lahjaksi saamaansa köysikimppua, vähän niin kuin jonglöörit sirkuksessa. Samalla se komentaa itseään haukahtamalla terävästi. En tiedä, mitä se harjoittelee, Talent-kilpailuun vai, mutta jos se huomaa, että sitä katsotaan, se lopettaa välittömästi. Se on sen ikioma juttu.

Muutenkin se on ollut erityisen iloisella (no harvoinhan mäyristä kai surullisena näkee) tuulella, illatkin Terapeutti on pyhittänyt riekkumiselle ja nerokkaille tempauksille. Siis ei huolta huomisesta ja silleen! Hm hm, toivottavasti pakkaset ei kiristy ihan mahdottomiksi taas.

"Uskalla olla itsekäs"

Terapeutin haastattelu Huippu-Hurtan Koti -magaziinissä 12.1.2010

Kun herään, minut kamme...kannetaan alakertaan. Pikainen katsastus ulkoilmaan, ja asetun vastaanottosohvalleni aamun pikavastaanotolle. Kaksi asiakasta lähtevät hymyssä suin kouluun ja töihin ja terapeuttinen vaikutukseni kestää myöhään iltapäivään saakka, koska he palaavat sieltä vielä leveämmin hymyillen.
Aamupäivät ovat yleensä hitaita. Kolmas asiakkaani tuhertaa työpöytänsä ääressä "jotain minulle kuulumatonta", joskus se kokee niin kovaa luomisen tuskaa, että rojahtaa viereeni vastaanottosohvalle huokailemaan, että "ei tästä mitään tuu". Silloin sytytän lamput silmiini ja ehdotan pelkällä katseella pientä raittiin ilman myrkytystä. Kuljettelen häntä ulkoilmassa joskus niin kauan, että luomisen tuska menee ohi, eikä se saa tehtyä sinä päivänä enää mitään.
Iltapäivällä syön aamupalan, josta kissat ovat jo syöneet puolet. Ihmettelen, miksen minä saa kissanruokaa, joka on mielestäni paljon parempaa. Kissat ovat omastani samaa mieltä. Vietän parin tunnin siestan.
Haaveilen usein oravamatkoista takametsään. Lähtisin, kun siihen siunaantuisi tilaisuus, ja palaisin sitten, kun on sopiva aika.
Lempipaikkojani kotona ovat yhdistetty kesä- ja talvipuutarha, sohva, telkkarituoli ja kissan ruokakuppi.
Ihmisten mielestä olen luonteeltani mahdoton, rakastettava mutta myös iloinen.
Piristyn minuun kohdistuvista huomionosoituksista. Suosikki-eläkeläisissäni arvostan älyä, hehän kantavat suurimmat luut tähän taloon. Toivoisin suosikki-mummoltani vielä omia villasukkia.
Valoisa aika on parasta aikaa. Silloin pääsen vielä taluttelemaan nuorinta asiakastani pitkin metsäteitä, hyvässä lykyssä naapurin terapeutin ja hänen asiakkaansa kanssa.
Iltaisin syön hyvän iltapalan ja taistelen omistusoikeudesta huovutettuun tossuun. Asiakkaani ei luovu siitä, mutta yön pimeinä tunteina hiivin hakemaan sen tyynykseni. Nukun hyvin omassa punkassani.

Jossain tässä se viimeksi oli...

Koittihan se viimein tämä valtakunnallinen koiranulkoilutuspäivä, mittarissa enää hääppöset -6 astetta. Tänään kuoriutuikin sohvan uumenista Erittäin Reipas Mäyräkoira, joka oli heti valmis jättämään monen viikon lorvehtimiset sikseen ja suuntaamaan askeleet pääasiassa eteenpäin. Eli lenkit on heitetty. Jänikset (rusakot?) olivat jättäneet tienvarren täyteen mäyräkoiraa kiinnostavia kuoppia, melkein jokainen piti tarkistaa mahdollisten turkkia vahvistavien palleroiden varalta.

Kotona odottikin sitten "pieni" yllätys: Suosikki-isoäiti oli tuonut Terapeutille vähintään mäyräkoiran kokoisen naudan sääriluun. Suosio on jatkossakin taattu. Tämä tänään, täytyy jatkaa "oikeita töitä".

Sprinttirata

Nyt kun on tätä lunta mitä luoda, niin pistin ns. ison luudan heilumaan. Lakaisin katuluudalla sprinttiradan koiratarhaan ja sinne vaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa osanottaja testaamaan osuutta. Hyvin näytti kelpaavan ennenkuin pakkasherra puraisi varpaista.

Siinä luuta kädessä ja hiki päässä katsastelin lumisen niityn pinta-alaa, joo-o kyllä siihen sellaisen silmukkareitin saa tehtyä. Täytyy jatkaa, mikäli luudan varsi kestää. Ei tuntunut yhtään kylmältä tuo homma. No on meillä kolakin, mutta jotenkin näppärä tuo luuta!

Mitä uutta?

Huomasin juuri, että olemme saaneet Uuden Vuoden tienoilla uuden lukijan, tervetuloa joukkoon! Itsekkin aikoinani haeskelin mäyräkoirablogeja, löysin Maurin ja Nellin, joita täällä lueskellaan, mutta olisi kiva tietää, onko teitä enemmänkin? Ja vaikken aina kommentoikkaan, luen ne silti läpi, ihan kiva on kuulla kuulumisia mm. Ossilta.

Nyt kun on tämä oikea talvi, niin menee melkein säätiedotusten puolelle nämä jutut. Isäntä ehti vielä eilen käyttämään Terapeutin ihan kohtuullisella lenkillä (-13), mutta tänään ei olla käyty kuin postilaatikolla (100m) parinkympin pakkasessa. Jos ketään karvakuonoa lohduttaa, niin ensi kesänä saadaan paistatella hellesäissä, mikäli vanhaa kansaa on uskominen.

Koska mitään mullistavaa ei ole tänään tapahtunut (viimeisen puolen tunnin ajan olen pelastanut Terapeutin hampaista sukkia, pohjallisia ym. sälää) niin raportti päättyy tähän, kun ei tästä näytä mitään tulevan blogin pääasiallisen kohteen aktivoidessa ihmistä...

No nyt

No tänäänhän tarvottiin sitten viiden kilsan lenkki, "työrukkaset" putos kädestä kun huomasin pakkasmittarin näyttävän enää -7 astetta. Eipä enää pienet lumituiskut ja tuulet haitanneet ja Terapeuttikin pisti tassua toisen eteen niin, että pistettiin välillä juoksuks. Tätä on Terapeutin terapia parhaimmillaan!

No nyt sitten pitää vielä työntää kädet takas sinne työrukkasiin, niin että eipä tämän enempää tällä kertaa.

Päivän havainto

No hah hah, olinpas kerrankin oikeassa, ilmastohan totta tosiaan lämpeni tänään peräti -13 asteeseen! Päästiin Terapeutin kanssa tekemään puolikas pienestä lenkistä ja se on jo jotain se!

Tuossa viime syksynä manailin Terapeutin rei'ittämää villapaitaa. Koska sukulaistätini tietää tyylini (ei ihan yllä muodin huipulle), oli hän bongannut minulle kolme lähes uutta villapaitaa jostakin tuttunsa kirpputorijutusta. Yksi on sellainen norjalaistyylinen 100% villaa oleva itsekudottu ihanuus. Koska Terapeutti on myöskin silminnähden ihastunut kaikkiin villatuotteisiin, päätin lahjoittaa sen omin pikku hampain rei'ittämän villapaidan nukkuma-aluseksi sen omaan punkkaan. Viime yön se nukkui sen yllä ja vähän allakin ja aamulla se jäi vielä yksin yläkertaan nukkumaan, mitä se ei koskaan ennen ollut tehnyt.

Päivän mittaan, kun sekä punkka että koira oli raahattu alakertaan (villapaitoineen), ilmeni että sehän on ottanut villapaidan vartioinnin oikein sydämenasiakseen. Yleensähän mäyräkoira makaa sohvalla selällään täydessä unessa, mutta nyt se piti lähistöllä hiiviskeleviä kissoja tarkasti silmällä ja ilmoitti milloin tultiin liian lähelle sen Rakkainta Omaisuutta. Itse asiassa tulikin siinä samalla huomattua, että sehän kanniskelee aina vain minun tossujani tai villasukkiani, ei muiden perheenjäsenten. Ja nyt annoin sille aarteista suurimman, oman vanhan villapaitani. Auts! Tulikohan tehtyä mäyräkoiran kokoinen moka nyt?

No, pitää huomenna rauhoittaa tilanne ja jättää kaikki minulle kuuluva villainen omaisuus yläkertaan, paitsi villasukat ja villapaita päältä! Toivon vielä sen verran ilmaston lämpenemistä, että päästään koiran kanssa jo täyspitkälle lenkille, johan tässä höperöityy pian itsekkin.

Oho, nyt menee jo huomisen puolelle, joten nukkumaan siis hyvää yötä!

Ilmasto lämpenee

Ilmaston lämpeneminen on varmaan siirtynyt huomiseen, aamulla mittari näytti -30 ja kaikki nelijalkaiset pysyttelivät visusti sisällä. Kissatkaan eivät pyrkineet ulos vaan pyörivät pesuhuoneessa silmät teevadin kokoisina ja hännät kysymysmerkillä, että Mitä! Täytyykö meidän käydä hiekkalaatikolla? Hiekkalaatikothan ovat siinä jatkuvasti tyrkyllä, mutta kissaherrat käyvät mielummin ulkohuussissa vielä parinkympin pakkasellakin. Nyt tais tulla kriittinen pakkasraja vastaan.

Terapeutin aamutoimet siirtyivät puoleen päivään, vein sen kyllä aamulla ulos, missä se kuitenkin keskittyi nuuhkimaan yöllisiä jälkiä juuri ne ratkaisevat sekunnit, ennenkuin tuntuu Tosi Kylmältä. Silloin olikin jo liian myöhäistä, miten kyykistyä kun toista takakinttua pitää pitää ylhäällä? Poikakoiriltahan se käy...No ei auttanut muu kuin viedä Terapeutti lämmittelemään kotisohvalle.

Kotisohvasta muodostuikin päivän Komentokeskus. Kun kissat hieman leikkivät tassuhippaa, kohosi sohvan uumenista, villapeiton kätköistä mäyräkoiran etupää, joka karjaisi yhden terävän haukun. Kissat erkanivat omille teilleen ja mäyräkoira vajosi jälleen villapeiton syövereihin. Taas se raukka ei saanut nukuttua päiväuniaan, kun kissat siinä hiljakseen tassuttelivat!

Uusi vuosi vaihtui Terapeutilta melkeinpä huomaamattomasti. Pikkumies oli kyläilemässä, joten hän oli selvästi kiinnostavampi kuin raketit, joita täälläkin näki ihan riittävästi. Ehkä Terapeutti on saanut siedätyshoitoa koko vuoden, armeijan pojathan pitävät sotaharjoituksiaan lähialueella. Pauketta siis kuuluu kesät talvet. Ja näköjään pakkasherra pitää muuten rauhaa yllä. Ois kyllä kiva päästä taas pitkälle kävelylenkille...koiran kanssa meinaan!

Ai niin, Terapeutin parhaat ystävät eli oravat ovat kadonneet. Niitä ei ole näkynyt koko syksynä. Mäyräkoiramme nousee kyllä uskollisesti joka aamu odottamaan niitä, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että odotus on turhaa. Kyllähän noita talitinttejäkin katselee, mutta taitaa mäyräkoiran mielestä olla hieman unettavaa, vähän kuin akvaariota tuijottaisi. Ainakin se vajoaa sellaiseen puolikoomaan tuossa keittiön pöydän ääressä ja huokailee silloin tällöin kaipaavasti.